IRC-Galleria

artemis vaelteli päämärättömästi pienen aavikkokaupungin tyhjiä katuja. se perkeleen musta haltia oli taas livahtanut omille teilleen! drow oli varsinainen maanvaiva, mutta hän oli artemiksen ainut kumppani, ja vaikka hänelle teki tiukkaa myöntää se, hän kaipasi tuon ärsyttävän haltian seuraa. hän oli siitä niin vihainen itselleen, että oli lähtenyt vaeltelemaan keskellä yötä ja toivonut, että jokin surkea taskuvaras haluaisi koittaa onneaan hänen kanssaan. hänen teki mieli purkaa paineitaan hakkaamalla joku perunamuussiksi, jonka voisi sitten syöttää omahyväiselle jarlaxlelle, joka aina valitteli majatalojen surkeista ruokatarjoiluista vaikkei niissä artemiksen mielestä ollut suurtakaan vikaa. toisaalta, hän ei välittänyt ruuista.

hän kääntyi vasemmalle, kiersi sepän pajan, oikaisi läpi sotkuisen pihan ja etsiytyi pimeille kujille, joilla hän toivoi, ja tiesi, liikkuvan ihmiskunnan pohjasakkaa, jotka eivät epäröisi viiltää satunnaisen kulkijan kurkkua, jos näkisivät tämän täyden rahapussin killumassa houkuttelevasti vyöstä kuin kutsuen sieppaamaan itsensä ja tuhlaamaan kaiken maailman rihkamaan, joita toreilla myytiin. hän käveli kadun keskelle, muutti hiljaiset askeleensa tahallisen kömpelöiksi, vaihtoi asentonsa sellaiseksi, että hän näytti lonkkavikaiselta kamelilta ja siltä kuin olisi saanut kymmenen vuotta lisää ikää. pian hän huomasikin kahden varjomaisen hahmon yrittävän varjostaa häntä. artemis voihki kuten vanhoilla ja vaivaisilla on tapana ja melkein pysähtyi nähdessään ikkunanheijastuksesta kaksikon pysähtyneen ja vilkaisseen toisiaan epäuskoisina. ehkä hän sittenkin eläytyi liiaksi, hän ajatteli ja vähenti voihkinnan puoleen. välittömästi varjostajat jatkoivat seuraamista normaaliin tapaan, ja artemiksen kääntyessä oikeasta kadunkulmasta, roistot päättivät ryöstää tämän selvästikin jostakin harvinaisesta lonkka- ja voihkintavaivasta kärsivän vanhan ukon.

he kiersivät artemiksen molemmin puolin ja hyökkäsivat yhtäaikaisesti. heidän ilmeensä olivat voitonriemuiset, mutta ne vaihtuivat pian suuttumukseksi. "vanha" mies oli suoristanut itsensä, lopettanyt ähkintänsä ja pysäyttänyt paljain käsin heidän yrityksensä viiltää kurkku nopeasti auki. he katselivat tätä aseettomalta näyttävää miestä uusin silmin. kuinka tämä oli onnistunut pysäyttämään heidät?

artemis punnitsi varkaita mielessään ja totesi heidät köykäisiksi. hän päätti huvitella hieman heidän kustannuksellaan; hän tappaisi heidät ilman upeita aseitaan. toinen heistä syöksyi häntä kohti miekka tanassa; artemis nauroi ääneen, ja sai roiston hämmentymään hetkeksi, jolloin hän potkaisi salamannopeasti miestä miekkakäteen. halvannäköinen ja lovinen miekka lensi somassa kaaressa vastakkaisen rakennuksen seinään. se upposi kahvaa myöten ja takertui niin tiukaan, ettei varaspolo saanut kalpaansa hievahtamaankaan. toinen mies katsoi näytöstä lukuisten tunteiden risteillessä kasvoillaan. hän laittoi miekkansa tuppeen, ja vingahti. hänen ruumiinsa alkoi nytkähdellä ja napsua, vaatteet repeytyivät hänen yltään ja putoilivat kujalle mikä minnekkin miehen vääntelehtiessä kivusta. myös toinen varas oli alkanut rutista kuin vanha, purku-uhan alla oleva talo. pian muutos oli valmis.

artemis nyrpisti nenäänsä; ihmisrottia! hän ei vihannut mitään niin paljoa kuin noita vastenmielisiä otuksia, joita calimportin viemärit olivat pullollaan, ja joiden tappamisesta hän aina nautti. tappamalla noita kurjia rottia, hän vapautti maailman saastasta. toisaalta hän tappoi niitä, koska hänestä ne olivat typeriä, haisevia ja rahanahneita kuin hikiset kauppiaat puodeissaan. ne yksinkertaisesti inhottivat häntä.

ihmisrotat katselivat nyt häntä verenhimonsa sokaisemina aikoen muuttaa tämän röyhkeän, sitkeän miehen kaltaisekseen; heidän johtajansa olisi varmasti tyytyväinen moisesta lisästä heidän pieneen joukkoonsa. artemis tiesi kyllä mitä he ajattelivat, ja veti aseensa piiloistaan. varkaat räpyttelivät hölmistyneinä silmiään. missä vaiheessa hän oli saanut miekan käteensä?
kauaa he eivät sitä miettineet, vaan kävivät päälle hurjina kuin kiimaiset paviaanit keväällä. artemis kieppui ja hypähteli väistäen helposti ihmisrottien kynnet ja hampaat, joista tartunnan voisi saada. hänen liikkensä olivat hallittuja, nopeita ja kauniita. hän käski kharonin kynnen luomaan tuhkaverhoja, joka hämäsi kömpelöitä otuksia ja sai ne kompuroimaan ja kaatumaan toistensa päälle. artemis härnäsi heitä: hän sivalteli pintanaarmuja heidän käsiinsä, jalkoihinsa ja pisteli tikarillaan vaarattomiin paikkoihin. pian ihmisrotat alkoivat näyttää yhtä reikäisiltä kuin neulatyynyt ompelijattaren puodissa.

he seisoivat huojuen tappamisviettinsä yhä pitäessä heitä pystyssä, vaikka verenhukka alkoikin jo saada heidät huojumaan paikoillaan. artemis oli leikkinyt tarpeeksi. rottien rynnätessä huojuen häntä kohti, hän yhtäkkiä hävisi roistojen näköpiiristä. he vilkaisivat toisiaan hölmistyneinä ja jäivät siihen asentoon, kun salamurhaajan tappavat aseet löysivät tiensä niskan kautta aivoihin.

kun ihmisrotat lysähtivät maahan, he muuttuivat takaisin ihmismuotoonsa. artemis puhdisti aseensa heidän vaatteenriekaleisiin ja päätti vaihtaa maisemaa, ja pian sittenkin. pian melun herättämät kaupungin vartijat saapuisivat, ja artemis aikoi olla jossain muualla, mahdollisimman kaukana tapahtumapaikasta heidän saapuessaan. hän livahti varjoihin ja juoksi äänettömästi kohti majapaikkaansa. hän hyppäsi pienen aidan yli ja käännähti samassa. hänen edessään seisoi musta haltia nojaillen rennosti seinään ja virnuillen tietäväisen näköisenä. artemis oli jo unohtanut miksi oli tullut kujalle, mutta jarlaxlen nähdessään ärtymyksen tunne palasi vahvempana kuin aikaisemmin.

"ah. se lopetus oli kaunista katseltavaa", jarlaxle huomautti leppoisasti ja vilkaisi palkkasoturin aseita kohti.

artemis rypisti kulmiaan. tietenkin jarlaxle oli nähnyt hänen koko pienen taistelunsa ihmisrottien kanssa. yhdeksän helvetin nimeen, miksi tuon maanvaivan aina onnistui löytää hänet silloin kun hän ei sitä halunnut? jarlaxlen virne leveni, ja artemis tajusi näyttäneensä liikaa tunteitaan. hän muutti kasvolihaksensa liikkumattomiksi ja sanoi lakonisesti:

"vartijat tulevat pian, meidän täytyy jättää kaupunki."

jarlaxle nyökkäsi, ja pian he ratsastivat kaupungin ainoasta tallista varastetuilla hevosillaan täyttä laukkaa kohti seuraavaa määränpäätä, joka toivon mukan tarjoaisi enemmän töitä etsiville palkkasotureille.

----

huoh miten kömpelö teksti.. :'( mä en vaa ossaa >.<
jarlaxle ja entreri <3 aaawwitus.