IRC-Galleria

Aamulla heräsin perkeleen väsyneenä, hyvä että koululle kompuroimaan. Kuten yleensäkin, möllötin passiivisena paikallani ihrojeni hyllyessä bussin töyssyjen tahtiin. Kuin ihmeen kaupalla en ollut kuollut siihen vatkaukseen, ja pääsin sen kummemmitta vaikeuksitta lukiolle. Jotenkin ihmeellisesti siellä oli tunnin etuajassa.. Miten ihmeessä pystyin kuluttamaan aikani? Helppo nakki. Nörtti kun olen, kukaan ei noteeraa jos käyttää konetta turhan tiuhaan tahtiin. Tuntikin vilahtaa ohi kuin läski hodariukko, jolta meinaa housut tippua. Jotenkin kuitenkin sain ajan kulumaan ja lähdettiin etsimään bussi nro. kutosta.

Siellä itse paikan päällä kukaan ei olu kuullutkaan mistään linjuri kuutosesta, kuski vaan pyöritteli hikistä päätään, kunnes joku nerokas mummeli päätti mikä oli kuutonen ja mikä seiska. Istahdin Jennin kanssa melkein etummaiseen penkkiin, joka tarkoittaa tietysti sitä toista. Veera ja Suvi pölöttivät takanamme kun yritin karistaa viimesetkin unenrippeet. Siellä sitten varmaan kuorsasin suu auki, ainakin herätessäni tajusin miten hölmösti pidin suutani auki. Noloako? Sellaista sattuu.

Bussi ajoi Tahko Spa:n pihaan, ja heti alkoi hirmu rynniminen sisälle maksamaan keiluusta. Piti tietysti päästä hamstraamaan parhaat keilapallit. Veeran diplomatialla Suvi joutui maksumieheksi selittelemään kassalla jotain. Ilmeisesti se "jotain" meni ihan hyvin, saatiin reunarata! Riemua tosin hillitsi se, että vieressä oli ikkuna, jonka takaa turhan innokkaat räkänokat tirkistelivät meidän mahtavia suorituksiamme.

Itse "keilahalli" oli kuin kreetalainen super market. Kämänen. Kuusi rataa, pinkkejä muovipenkkejä ja liian painavia palloja. Aikaa oli vain tunti, joten ei kerennyt edes kunnolla säheltää. Minun keilaamistaidoillani pallo seurusteli kourun kanssa aika useasti ensimmäisen puolen tunnin aikana, kun taas Suvi ja Veera pitivät yllä privatetaistelua voitosta. Strike! Strike! Jopa me vähän "huonommat" saimme pari kertaa striken, mutta mitäs me titaaneille mahdoimme? Takkiin tuli. Huvitti kylläkin, pitkän ja lyhyen matikan opet viereisellä radalla.. Smolkku hipelteli ihan täpinöissään pinkkejä keilapallojaan ja raapi otsaansa ennen koristaneen patin kohtaa, jossa oli nykyisin arpi. Joskus hän innostui hiipimään kuin aave pahaa-aavistamattomien oppilaiden taakse ja ottamaan kuvan erottamalla kamerallaan.

Tunti kului aivan liian nopeasti, eikä ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin lähteä talsimaan kohti Aholansaarta. Nerokkaita ihmisiä kun olemme, ei edes osattu sinne! Piti kysyä kassamummolta, joka kyllä osasi neuvoa.. Näitä porukan älykkäämpiä. Käppäiltiin sitten siinä kuravellitietä pitkin pari kilsaa, ohitettiin matikanopettajaparimme (he etenivät hitaammin kuin se hikinen hodarimies! Ei se kamera noin tärkeä saisi olla..) ja pystyssä pysyminen vaihtui jo vaikeemmalle tasolle - jäätie alkoi.

Kävelimme siinä lumotun arktisten haltioiden metsän ohi näkemättä kuitenkaan vilaustakaan heistä. Päättelimme nerokkaasti heidän taistelevan jääkääpiöiden yhdyskunnan kanssa. Kääpiöt kun olivat ovelia pirulaisia, he luikertelivat jään ja veden väliin muodostuneessa 20 sentin raossa. Havaitsimme paikoitellen avantoja, joista kääpiöt olivat putkahdelleet jään pinnalle. Heidän valtakuntansa kun sijaitsi järven pohjaan kaivetuissa tunneleissa..

Neljän kilometrin liukastelun jälkeen, puolen pepsi max pullon ja turhanpäiväisen hikoilun jälkeen onnistuimme rantautumaan Aholansaareen. Siinä sitä jo onnesta soikeana odotti ruokailua kodalla. Turhaan. Ei mitään luksusta: mandariinejä, banaaneja, ruisleipää ja makkaraa. Pillimehut loppui hitto justiinsa ennen meitä. Däämn.

Kodalle kävelles satuin vilkaisemaan eteenpäin, kappas, kaksi mummoa tulossa vastaan pipot korville vedettyinä. Meinasin ohittaa mumetsut mahdollisimman kaukaa, mutta se oli vaikeaa kun tie oli niin kapea. Meidän kohdallamme toinen mummo avasi suunsa ja kysyi hymy perseessä ja limaisella äänellään:

"Olikos lämmintä?" *wirn*

Mutisimme jotain vastaukseksi ja havaitsin mummojen olevan koulumme opettajia. Erittäin epätavallinen parivaljakko, Hinkkanen ja Pillukka, melkein käsi kädessä kävelemässä. Siis yöhh.. Pillukka voisi olla Hinkkiksen isoäiti ja silti.. Ihan värisytti kun katsahdin heidän jälkeensä. Paras unohtaa koko juttu, jos se vaan onnistuu...

Kodalla söin ruisleivän ja sain todistaa opettajien petollisuutta. Kamerahullut matikanopettajat kun pääsivät viimein paikan päälle. Heti oli Kalevi valittamassa suureen ääneen miten hänen lonkkansa meni jotenkin ihmeellisesti kipeäksi ja nyt oli saatava autokyyti pois! Ei yhtään törkeätä, eijjei! Siinä sitten piti alistua ja luistella takaisin jäätä pitkin. Ihan loppumetreillä Jenni iloitsi siitä miten hyvin on pysynyt pystyssä ja kas vain! Heti lensi persiilleen! Sitä kun ei koskaan pitäisi mennä sanomaan mitään ääneen.. Noh, ehkä joskus opimme.

Jano pääsi yllättämään, ja tahkolle päästyämme huomasimme kyltin 'Spar'. 'Mitenkäs kerpeleessä sitä tuonne pääsis?' Siinä sitten menimme takaovesta sisään ja hissillä hotellin alakertaan. Pian jo olimmekin syvällä tahkon uumenissa. Se pyörrytti mukavasti, ja taas sitä meinasi väkisin takaovesta sisään mennä. Onneksi Jenni tajusi, että väärälle ovelle sitä taas oltiin käppästy. Parit motoristit siinä katsoi meitä kuin paiholasta karanneita, valmistautuen toimimaan mikäli kävisimme turhan vilkkaiksi.

Sparista ostimme juomista, aaaawwh. Miksi puolentoista litran pullo kokista maksaa saman verran kuin puolen litran?

Ihan kuin päivässä ei olisi ollut tarpeeksi kävelyä jo muutenkin, käveltiin Tahko Spa:n pihaan. Sieltä löysimme jääkääpiöiden kidnappaaman Ninan, joka nautti juuri suurta juhla-ateriaa. Aurinko paistoi ihanasti, mutta hetken lepuuttelun jälkeen sitä jo mentiin sisälle etsimään paikkaa jossa istua. Eihän sitä katkenneilla jaloilla minnekään liikuta!

Siinä sitä vielä tajusi Jennin kameran olemassa olon, ja siitäkös se riemu syntyi. Kuvia tuli otettua ehkä liian monta, ja meinasin jo huudahtaa kokkia poseeraamaan. Viime hetkessä tulin järkiini ja otinkin vain salakuvan hänen selkämyksestään. Nauratti niin, että vatsalihakset kasvoivat varmaan puolella. Suvi ja Veerakin olivat selvityneet pois saaresta, ja vaikka kuinka yritimme saada heitä tulemaan tykömme, he pääsivät jotakin kieroa teleporttiloitsua käyttämällä pakoon meitä hulluja paparazzeja.

Enää oli jäljellä matka pois Tahkolta. Päänsäryssä ja sokerihumalaisessa tilassa nauru raikui. Koko matkan ajan kuuntelimme Suvin ja Veeran arvuutteluleikkiä... Noh, mikäpä siinä, hauskaa tuntu olevan! Koululle kun pääsi niin sitä melkein heti joutuikin hyppäämäään toiseen linjuriin, että pääsis kotiakkin. Väsytti...


**

semmosta. minnuu väsyttää vielkii :B