Smolander mittaili katseellaan työhuoneensa lattiaa. Hän odotti vielä hetken ja käänsi sitten katseensa vaaleanpunaiseen seinäkelloonsa, joka tikitti.. 'Tikittääkö se..O-ollenkaan?' Smolkku tunsi hätääntyvänsä, ja väänsi kuulokojeensa nuppia rivakalla otteella. 'Mi-iksi vieläkään ei kuulunut mitään?'
"TIK!"
Smolander ponnahti vieteriukon tavoin ja kaatui lattialle ähkäisten vaimeasti lattialla lojuneen kirjan osuessa hänen haaroväliinsä. 'Ss-se pahuksen kellohan tikittää!' hän ajatteli ryömiessään salaiselle baarikaapilleen, joka oli piilotettu pinkkien kouluvihkojen taakse. Hän työnsi vihkot syrjään ja avasi kaapin oven. Hento huokaus karkasi hänen huuliltaan hänen upottaessa datailun vahvistamat sormensa housuihinsa.
"Tulepa tä-tänne senkin veijari, mi-minun olisi ka-ai tehtävä jotakin tuolle-e pikku syylälle päässäsi", Lyhyen matikan opettaja mutisi ja otti kaapista kourallisen jääpaloja.
"Ahh.." Hän saattoi miltei kuulla jääpaloista välittyvän kemiallisen olomuodon vaihtumisen niiden sulaessa hänen kipeän elimensä päälle. Nyt kaikki tuntui jo paremmalta. Hän kauhoi toisella kädellään jääpaloja alushousuihinsa ja katsahti taas tikittävään seinäkelloonsa. Kello oli jo 13.15! Käytävän ylittämiseen ja oikeaan luokkaan liitämiseen meni täsmälleen 24 sekuntia ja jos laukku olisi painavampi kuin viisi kiloa, hänen käteensä tarvittava energia verottaisi hänen liikkumisnopeuttaan kahdella sekunnilla! Hän myöhästyisi matikan tunniltaan! Oppilaat hyppisivät riemusta, ne laiskat satunnaisotokset!
Smolkku sieppasi mustan laukkunsa ja kiskaisi oven auki. Hän puhkui päättäväisyyttä kipittäessään käytävällä miltei valonnopeudella. 'T-toivottavasti e-en riko luokkien laseja", Smolander mietti hätäisesti, mutta painoi vain pallomaisen päänsä etukumaraan vähentääkseen ilmanvastusta.
Käytävä kääntyi vasemmalle, hän oli melkein perillä! Enää muutama hurja harppaus ja hän olisi luokan sisällä.. '13.46! Nyt ne inhottavat pienet logaritmit näkevät todellisen opettajan!' Smolkku tuumi.. Ja kompastui piirtoheittimen johtoon.
Luokkahuone raikui välittömästi nauravista äänistä ja pilkkaamisesta. Täysille väännetyn kuulolaitteensa avulla hän kuuli jopa takapenkin oppilaiden hiljaisimmat henkäykset. Vihaisesti matematiikan opettaja käänsi kuulokojettaan pienemmälle, normaalille tasolle. Hän keräsi luunsa lattialta ja nousi ylväästi seisomaan pöytänsä taakse. Oppilaat hirnuivat yhä, vaikkei hän enää edes lojunut maassa! Mitä tämä oikein tarkoitti?! Hän tahtoi tietää mistä oli kyse ja räpläsi jälleen kojettaan.
"Onko se kussu housuihisa? ähähäh...hohoho"
Smolander käänsi katseensa alas ja näki jääpalojen sulaneen kokonaan muodostaen epäilyttävän näköisen lammikon hänen muodikkaasti kuluneiden farkkujensa etumukseen. 'Voi elämäni ongelma!' Smolkku ajatteli istui vihreään opettajan tuoliinsa niin nopeasti ettei kerennyt edes kiinnittää huomiota siihen, että hänen sepaluksensakin oli auki.
Kun tunti viimein oli ohi, hän raahusti uupuneena, mutta selkä suorana kohti kopperoaan. Eihän opettajan pitänyt selkä 45 asteen mutkalle taittuneena kävellä, vaan heidän piti olla esimerkkejä näille kieroon kasvaville lapsosille, jotka käyttäisivät lukiossa oppimiaan malleja kasvaessaan aikuisiksi. Se oli vastuullinen tehtävä, ja Smolkku aikoi olla hyvä siinä.
'Seuraava tunti onkin kemiaa yläasteella oleville juurilleni', Hän ajatteli ja hymyili varovaisesti mielensä sisällä. 'Näen jälleen rakkaan kaasupulloni!'
Pullo oli ollut hänen rakkaansa hänen omalta yläasteajaltaan saakka. Se oli selviytynyt monista koettelemuksista, ja opettajaksi siirryttyään, hän oli muistanut rakkainta ystäväänsä pelastamalla sen koulun tuholta. Joku katkera oppilas oli tuikannut rehtorin toimiston tuleen. Kun uusi koulu rakennettiin, Smolander kuljetti hellävaroen rakkaan pullonsa, jonka hän oli nimennyt Esaksi, upouuteen kemianluokkaansa. Siellä Esalla olisi hyvä olla!
Nyt hän aikoi olla luokassa hyvissä ajoin, sillä kemian luokkaan oli 22 sekunnin matka, ja välitunti kesti vain viisi minuuttia. Smolkku ei kerkeäisi käydä salaisella baarikaapillaan hakemassa lisää jääpaloja, vaan hänen olisi kestettävä peniksensä vaimea tykytys kuin.. m-mies!
Kemian luokka oli sotkuinen, mutta Smolander suuntasi kulkunsa suoraan kaasupullonsa luo.
"Oi Esa, kuinka o-olenkaan ajatellut sinua! Sano, että säkin ajattelet m-minua!" Hän runoili keinuttaen pulloa käsivarsillaan kuin rakastajatartaan Elviä, kun tämä sattui joutamaan pettämiseltään. Smolkku ei ollut pystynyt päästämään irti Elvistä, vaikka tämä oli pettänytkin häntä karkeasti kuin tunteeton kivenmöhkäle Kalevin kanssa. Sekin keskitysleirinpitäjä kaljamahainen t-t-tyranni!
Luokan ovi avautui ja äänekkäästi poriseva oppilasmassa työntyi toisiaan nurin tönien luokkaan. Smolander piilotti rivakasti Esan selkänsä taakse ja perääntyi säilytyskaapin luo. Hän ojensi jalkansa ja avasi oven sillä. Esa oli jälleen turvassa ilkeiltä ja ajattelemattomilta penskoilta, joille hänen olisi nyt keksittävä jotakin tekemistä, että voisi taas jäädä ihailemaan pullonsa hieman raapiintuneita, metallisia kylkiä. Ne olivat niin.. kiiltävät..seksikkäät! Risto tunsi tykkinsä saavan korkeutta ja työntyvän esiin auki unohtuneesta sepaluksestaan. Jälleen kerran yksi luokka sai nauraa hänen kustannuksellaan! Tästä tuohtuneena Smolkku päätti antaa noille niljakkeille paljon tekemistä, vaativaa tekemistä, johon ne aivottomat penikat eivät koskaan kykenisi ilman hänen apuaan!
Oppilaiden piti keksiä yhdiste, joka mullistaisi suomalaisen lääketieteen! Ja oppilaathan eivät poistuisi luokasta ennen kuin se onnistuisi, menisi siihen vaikka kaksikymmentäkahdeksan vuotta!
Eräs juippi viittasi ja kysyi töykeästi, että mikä on koeputki. Smolander voihkaisi ja näki itsensä vanhana ja kumaraisena saarnaamassa huulet väpättäen joukolle keski-ikäisiä oppilaitaan hänen partansa viistäessä pitkin lattiaa ja kompastuttaen hänet.. Ja luokka nauraisi.. Hän pudisti päästään moiset ajatukset ja vastasi lakonisesti oppilaalle ja ohjasi tämän koeputkien luo. Varmistettuaan, että jokainen oli varmasti työn touhussa, hän meni jälleen tarvikekaapille hyväilemään Esaa. Esa päästi pienen kaasuhönkäisyn, josta Risto tiesi pullon olevan tyytyväinen.
Smolander oli niin onnellinen, ettei tajunnut erään oppilaista alkaneen temppuilla magnesiumin kanssa. Jotenkin aine reagoi Esan kaasupäästöjen kanssa ja syttyi palamaan! Tuli levisi nopeasti luokan verhoihin, ja palohälytin alkoi soida. Oppilaat ryntäsivät paniikissa käytäville ja ulos. Myös Smolander köpötti ulos kasteltuaan housunsa, mutta pysähtyi sitten. Esa oli vielä sisällä!
Smolkku oli jähmettynyt pelosta, mutta Esa olisi pelastettava! Hän liritti vielä pienen lammikon housunpuntistaan lattialle ja ryntäsi sitten savuavaan luokkaan. Hän ryntäsi läpi liekkien melkein pökertyen savuun, mutta pullon tähden oli jaksettava. Smolkku sai kuin saikin kaapin ovet auki ja Esan syliinsä, mutta liekit saartoivat nyt hänet. Hänellä ei ollut tietä ulos! Kuolisivatko he molemmat? 'Jos kuolemme, a-ainakin kuolemme y-yhdessä!' Smolander ajatteli ja puristi Esaa vasteen rintaansa.
Kuumuus oli sietämätön, ja Hänen oli peräännyttävä kohti ikkunaa. Liian äkkinäinen liike sai hänet kompastumaan digitaalivaakaan ja hän lensi läpi kemian luokan ikkunan. Hän kuolisi varmasti putouksessa saamiinsa sisäisiin vammoihin! Smolander panikoi, mutta tömpsähti hyvin pian maahan. Hänhän oli ollut ensimmäisessä kerroksessa.
Esa oli pehmentänyt hänen laskeutumistaan, ja hän oli saanut maksaa siitä. Smolanderin poskelle vierähti kyynel, kun hän näki pullon ruttuun painuneen kyljen. Esa oli uhrautunut hänen puolestaan! Smolander vähät välitti siitä, että palomiehet ylistivät häntä hänen nokkeluudestaan, kun hän oli "avannut" luokan ikkunan ja pelastanut koulun. Pelastanut koulun?! Miten muka?
Risto juoksi yksin metsään vakaana aikomuksenaan haudata Esa. Sankari hävisi kuin tuhka tuuleen jättäen pitämättä loput tunneistaan.
***
elekee nyt ihan maanrakoon tätä tallatko, en oo aikoihin kirjottanu mitää :f
