IRC-Galleria

Kuka huuliltasi virtaa, kuka vapahtajaa huutaa? Kuka nämä kulissit rakensi, kuka tämän luonnon rikkoisi? Vaan puhuen tätä maailmaa, tuota ei ei monikaan kunnioita. Hullun leiman otsassa, vaan syvemmällä tässä kaikessa. Alku sinisten kukkien, punaisen sienien sanat suuhun laittoi, vaan kertoen liikaa, jota vastaan ei oteta. Temppeli kulissien takana, vaan tuo kielletään, lisää näyttämölle tuodaan. Oli joskus tieto, hyvyyden poika, vaan tuokin puuhun naulittiin, salaisuudet kiellettiin. Pian on koko teatteri valmiiksi rakennettu, näyttelijät palkattu. Vain pimeässä nurkassa kaikki on itsensä, valokeilassa naamioineen. Nyt vain ihmetellen kuinka tuo noin, mistä voima? Sienne se jätetty nurkkaan pilkattavaksi, päälle syljeskelty ilkeilleen katseltu. Ei voima voi olla tuosta, ei valo sinne näytä. Ei tuota voi olla olemassa. Vain väärässä ovat. Metsäretkellään eräs tuon löysi, itselleen otti, muille jakoi. Keltaisineen auroineen hymy naamalla, yrttejen voimalla. Näin alkoi tehtävä, tämä maailma. Lukittuna aavikolle, pakattuna viidakolle, odottaen ammenntajaa, näyttäen maailmaa.

Tein sitten facebookkiin profiilin!

Minun täytyykin hukata itseni että voin unohtaa sinut.... taas...

(c) fra Nefastos 2006, 2008

Azazelin Tähti on okkulttis-filosofinen seura, jonka tavoitteena on antaa jäsenilleen innoitusta ja uusia mahdollisuuksia totuuden etsimiseen. Teologiselta puoleltaan se pohjaa teistiseen satanismiin, jonka maailmankuva jakaa näkemyksiä esim. varhaisen gnostilaisen kristillisyyden kanssa. Seuran teosofishenkinen ideologia puolestaan nojautuu Helena Blavatskyn 1800-luvun loppupuolella alulle panemaan teosofiseen liikkeeseen.

I
Jumaluus on absoluuttinen. Henki on kaikkialla aineellisten ilmiöiden takana, niiden sisäisenä järkenä ja johdattajana. Luontoa ja Jumalaa ei voida jaottaa dualistisesti, eikä korkeinta Jumalaa, korkeinta totuutta voida käsittää persoonallisena olentona.

II
Totuudellisuus on hengellisistä velvoitteista korkein. Kaikki, mitä me teemme, olisi oltava sellaista, että se on sopusoinnussa kokonaisvaltaisen ymmärryksen kanssa ja pyrkii sitä lisäämään. Uskonnollisuus on kaunista, mutta mitään uskoa ei saisi käsittää järjen korvikkeeksi. Järki rehellisesti ja avoimesti seurattuna avaa ihmiselle laajemman maailman kuin mitä mikään rajattu ideologia materialismista uskonnolliseen fanatismiin voi yksin kenellekään paljastaa.

III
Saatanan nimen yhdistäminen itseisarvoiseen pahuuteen on erehdys. Mikään aidosti korkea järkiolento tai voima kosmoksessa ei toimi tavoitteenaan kärsimyksen, rappion ja moraalittomuuden lisääntyminen. Saatana on monikasvoinen olento, mutta näiden monien kasvojen takana on jumalallinen ja viisas olemus. Häntä tulee kunnioittaa ja häntä voidaan myös palvoa, mutta tätä ei voi eikä tule tehdä moraalittomasti tai antimoraaliin tukeutuen: olennot joita sellainen palvelus miellyttää, eivät koskaan ole ihmisen kunnioituksen tai palvonnan arvoisia.

IV
Paha on aina seurausta erehdyksestä eli puolinaisuudesta jossain asiassa, riippumatta siitä nimittävätkö tällaisen moraalin seuraajat sitä sitten ”hyväksi” tai ”pahaksi” tai pyrkivät eroon näistä nimikkeistä. Tosi tieto ja aito rakkaus kulkevat käsi kädessä, ja empatian puute on osoitus puutteellisesta tiedosta koskien hengen lainalaisuuksia.

V
Kukaan muu kuin ihminen itse ei voi nostaa ihmistä. Mikään ulkoinen vapahtaja, oli kyse sitten uskonnollisesta tai maallisesta asiasta, ei tosiasiassa voi ketään kehittää, voimistaa tai lunastaa. Jokaisen positiivisen muutoksen on oltava lähtöisin ihmisestä itsestään, tapahduttava hänessä itsessään, kokonaan läpäistävä
hänet itsensä.

VI
Elämä ja kuolema ovat luonnossa yhtä merkityksekkäitä ja tärkeitä tapahtumia, osia suuresta muutoksen prosessista, jossa kulkeva tietoisuus on ikuinen. Koska nykyaika pelossaan korottaa liiaksi fyysistä elämää ja pelkää kuolemaa, tasapaino saavutetaan ymmärtämällä kuoleman ja pimeyden kauneus.

VII
On olemassa kolmiolla kuvattava henkinen avain, jota eri uskontojen pyhät kolminaisuudet tiedostamattaan pyrkivät edustamaan, mutta pettävät alkuperäiset ihanteensa muotouskonnollisuuteen sortuessaan. Tämän avaimen avulla, ei palvomalla vaan sen käyttöön aktiivisesti paneutumalla, ihminen kykenee tulemaan ihmistä suuremmaksi ja kehittymään voimassa ja ymmärryksessä. Tämän kolminaisen avaimen kolme aspektia ovat: Ymmärrys, Rakkaus ja Tahto oikein toimimiseen. Kun näitä kolmea asiaa muistetaan jokaisessa tilanteessa käyttää ja pyrkiä ymmärtämään, ihminen täyttää olemuksellisen tehtävänsä ja kehittyy nopeasti riippumatta siitä, millaiset ovat hänen henkilökohtaiset luonteenpiirteensä ja synnynnäinen temperamenttinsa.

mitä helkkaria. Olen lähiaikoina kiinnittänyt huomioo siihen että minulla on lievähköä trypofobiaa. Ei kaikki reijät sitä aiheuta, varsinkaan sellaiset jotka ovat jotenkin symmertisessä järjestyksessä. Viimeisin havainto minulla tuosta fobiastani on kun katselin Jake Slazengerin Nautilus levyn kantta, jossa on sellainen hieman mikroskooppikuvaa muistuttava kuva kostakin kasvin osasta jossa on erikokoisia mutta kumminkin aika pieniä reikiä. Se ei ole lootuksen siemenkota kumminkaan. Se on kuullemma sellainen joka aiheuttaa inhoreaktioita trypofobikoilla. Itse kun katselin netistä sen kuvia niin ei se kyllä minulle mitään aiheuttanut. Hassua sinäänsä, ja tämä on ilmiselvästi aika tuore ilmiö minulla, sillä en ole ainakaan ennen koskaan aikaisemmin huomannut moista, paitsi tässä ihan lähiaikoina

miksi en voi käpertyä syliin itkemään?

Aamulla koulun asuntolasta kun herään, huomaan oloni olevan todella huono. Poskiontelot täynnä limaa ja kurkku tuntuu siltä kuin olisi nielassut kaktuksen, sekä vatsaakin jostakin syystä vääntää. Siinä vaiheessa olin jo melkein varma että päivä on tuomittu epäonnistumaan, sekä suunnitelma jonka toteutumista olen muutaman viikon jo odottanut, menee ihan perseelleen. Niin, kyseessä siis oli Mad Professorin ja Earl 16:ta keikka klubilla, jota olin innoissani odottanut jo hetken.

Päästyäni aamupäivästä sitten kotiin, menin nukkumaan samantien, sillä oli sellainen olo että hereillä oleminen vain yksinkertaisesti tuntuu ihan ylitsepääsemättömän tuskalliselta. Rahaakin on vähän, eikä oikein ole varaa ostaa mitään lääkitystä flunssaansa. Onneksi kaapista löytyi sentäs hieman tuoretta inkiväärin juurta sekä kaunopunahattu-uutetta, jolla akuutisti parantelin itseäni.

Herään illalla about noin kuuden aikaan, sekä oloni ei tunnu muuttuneen sitten yhtään aamusta. Ehkä hieman kurkkukipu hellittänyt, mutta muuten voimat täysin pois ja tuntuu ettei pysty oikein tekemään mitään. Mittaan kuumeen, mutta sitä ei (onneksi) ole. Käväsen kaupassa. Se oli vaikea reissu siksi, että minulla oli flunssan takia (ja on vieläkin) ruokahalu täysin kadoksissa, mutta tiesin että jotakin pitäisi kumminkin saada syötyä. Ostan pari olutta illaksi saunaa varten, pari banaania sekä purkin piimää. Kaupasta palattuani saan väkisin ahdettua pari banaania nassuun sekä juotua osan piimästä. Menen takaisin sänkyyn makoilemaan ja odottamaan saunavuoroa joka alkaa 20:45.

Mielessäni pyörii kokoajan pohdinta niiden vaihtoehtojen välillä että jäänkö vain himaan nukkumaan sekä tuijottamaan jotakin leffoja, vai lähdenkö bileisiin keikalle, jota olen niin kauan odottanut. Kummatkaan vaihtoehdot oikeastaan ei tunnu mukavilta, sillä tiedän että jos jään himaan nyhjöttään, mua alkaa jossakin vaiheessa vituttamaan suuresti se että taas löydän itseni vaan himasta. Bileisiin lähtökään ei tunnu mielekkäältä idealta siksi, että olen flunssan takia ihan totaalisen romuna, sekä bileissä kumminkin vain vituttaa se että on täysin voimattomana humalaisten ja kovan metelin keskellä. Päätän että en ajattele nyt asioita liian pitkälle. Tähtään nyt vain siihen että käyn saunassa, ja sen jälkeen mietin pidemmälle.

Hieman ennen saunaa sihautan pienet neljäkakskymppiset sekä juon toisen oluistani sekä koitan kitata monta kuppia inkivääriteetä hunajalla. Se sai minut onneksi hieman eloon niin että tuntui siltä että jaksoi ajatella jotakin muuta kuin vain sitä miten on kipeä. Saunakin tuntui niin jumalalliselta, kun tunsi kuinka se lämpimän kostea ilma tunkeutuu mun nenästä onteloihin hyväillen niitä sekä poistaen sieltä kaiken sen iljettävänöklöttävän rään. Muutenkin tuntui että siellä sai pestyä osan flunssapöpistä pois elimmistöstään. Edelleenkin oli hieman veltto ja voimaton olo, mutta se oli jopa osittain euforinen.

Saunan jälkeen saan syötyä loput ostamistani ruoista, joka sekin tuntui parantavan oloa kummasti. Mietin vielä sitä illan keikkaa, ja alan olemaan vakuuttunut siitä että voisin ollakkin senverta voimissani että jaksaisin lähteä sinne. Juon vielä oluen, jonka jälkeen oloni on jo senverta hyvä että olen ihan 100% varma että lähden keikalle. Jokatapauksessa mulla mielessä pyöri kokoajan ajatus siitä, että tässä kunnossa jonnekkin baariin lähtö ja tanssiminen ei ole mitenkään hyväksi, sekä tulen kumminkin huomenna katumaan sitä suuresti. Ajatteln jokatapauksessa että haluan nyt kumminkin lähteä, sillä se on huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto kun löhöö himassa. Olo vieläkin veltto, mutta se voima joka tuli siitä psyykkisestä ajatuksesta niistä bileistä, sai minut kumminkin pukemaan päälleni ja lähtemään bussiin.

Bussissa jo nousee fiilikset, kun samalta pysäkiltä hyppää samaan bussiin pari tuttuani, jotka tosin ovat ihan helvetinmoisessa jurrissa (joka osittain ärsytti), sekä siitä syystä saivat omalla bilebilefiiliksellään minullekkin nosemaan sellaisen hieman iloisensävyisen olon. Itellä ei rahaa ole juoda, joten sitä virhettä onneksi ei tule tehtyä että päätyisi humalaan, sekä aamulla olisi treffit krapulan kanssa. Kyseinen baari myös on niin helkkarin hintava, ettei minun tee mieli tukea sitä baaria ostamalla kalliita juotavia. Hyvä niin

Hyppään keskustassa bussista pois, ja huomaan että samassaan bussiin oli matkan aikana eksynyt eräs toinenkin tuttu, joka oli menossa samalle keikalle. Siitä sitten kävellään yhdessä keskustorilta klubille jutellen niitänäitä. Siinä vaiheessa minä olen jo niin fiiliksissä kaikesta, että on flunssa olo jo melkeinpä kokonaan unohtunut. Päästyäni paikanpäälle samantien tanssisalissa tulee vastaan tuttuja naamoja ja kavereita. "moi, moi, moi, ai kas moi säkin oot täällä... mitäs sulle jne jne..." Tulee mukava yhteishenki bileisiin kun on paljon kavereita jotka tuntevat keskenään toisensa, sekä sinä tunnet heidät myös. Tapasi muutamia tuttuja joita ei ole tavannut edes moneen vuoteen. Sekin oli kivaa

Onneksi paikalla oli paljon ystäviä. He saivat minut unohtamaan kokonaan flunssani, sekä muutenkin tuskaa huutavan ruumiini. Onneksi frendit myös ymmärsivät kun kerroin että olen flunssassa ja sen takia välillä voin olla hieman väsähtäneen tuntuinen. Kavereilta sai akuuttilääkitykseksi onneksi illan aikana pari olutta sekä monet panokset. Illan aikana taas muistin monta kertaa sen, kuinka tärkeää ja mahtavaa se on että on ystäviä, sekä kuinka mahtavia ihmisiä minäkin oikeasti tunnen.

Kun Mad Professor & Earl 16 aloittavat keikan, huomaan olevani tanssilattialla ystävien ympäröivänä, ja he kohdistavat sellaista nousuhumalaista hymyään minuun. En osaa kuin hymyillä vain takaisin, ja miettiä mielessäni sitä mitenkä oli oikeasti ihan mahtavaa että lähdinkin bilettämään himaan jumittumisen sijaan.

Ainiin... jossakin vaiheessa keikkaa joku todella siro tyttö tuli kertomaan minulle että tanssin tosi naismaisesti, sekä se on hänestä eroottista. En edes ole tullut ajatelleeksi koskaan suuresti että miehet ja naiset tanssisivat eritavoin, mutta kun hetken asiaan huomioo kiinnitin, niin huomasin että kyllähän naisilla on paljon enemmän tanssissa liikettä joka sijoittuu lantion alueelle. Miehet tanssivat jotenkin kokonaisvaltaisemmin koko ruumiillaan. Erittäin jännä huomio, varsinkin kun olen erinäisissä tanssijaisissa pyörinyt pian jo 10v, enkä ole tuollaiseen niin paljoa koskaan huomioo kiinnittänyt. Ehkä moinen johtuu siitä että tanssilattialla noin yleesä ei kiinnitä huomioo oikein kuin tanssiviin naisiin, tai sitten on transsissa oman päänsä sisällä.

Melkein parin tunnin keikan loputtua tunnen olevani energisempi ja paremmin voiva kuin moneen päivään. Teen myös huomion että keikan aikana ihmiset ovat humaltuneet reilusti. Baarissa selvinpäin ollessa alkaa monesti vituttamaan se, että humalaisten kanssa keskusteleminen on aina niin pätkinäistä ja aihe poukkoileva, ettei siinä pysy oikein edes perässä. Se siinä onkin, että kun humalainen ihminen ei edes yritä pysyä jutussa mukana, vaan suoltaa ajatuksiaan ulos sitämukaan mitä etanolin turruttanut keskushermosto kykenee. Sitten sitä alkaa miettimänn että "ai tollanenko minäkin sitten olen humalassa? Ei helvetti!". Yritän olla liikaa kiinnittämättä huomioo moiseen, sekä päädyn hieman sivummalle vain istuskelemaan sekä seurailemaan humalaisten ihmisten poukkoilua. Sekin tuntuu jotenkin mielenkiintoiselta ja mukavalta, kun tekee samalla jotakin ihme analyysia niistä ihmisistä itselleen. Aina välillä sitä joku tuttu tulee siihen jotakin muutaman lauseen verran yrittämään kommunikoida, mutta eipä siitä paljon mitään tule. Ei haittaa, se on vain huvittavaa.

Valomerkki. Muistin himaan lähtevän bussin aikataulun 40min väärin, sekä lähdin heti valomerkin jälkeen hipsimään bussia kohti että ehtisin siihen. Kun olen pysäkillä niin huomaan että helkkari... tässähän on reilu 30min vielä aikaa. Käväsen ostamassa läheiseltä grilliltä falafel lautasen sekä käveleksin ympäri keskustaa hiljalleen sitä syödessä. Katselen ihmisiä siellä. Humalassa, humalassa, helkkari täällähän on ihan kaikki humalassa. Ne huutavat ja räyhäävät toisilleen, höpöttävät jotakin epäselvää kieltä jonka seasta saa jotakin suomenkielisiä sanoja selvää. Tulee sellainen olo niinkuin olisin jossakin eläintarhassa. Mutta mikä helkkari saa nuo suurimmanosan ihmisistä niin agressiivisiksi? Onko se vain yhteiskunnan luomaa tuskaa mitä kertyy ihmisen silälle, ja sitten humalapäissään se purkautuu... ehkä.... Siinä noin 1km alueella mitä kävelin keskustassa, näin neljä tappelua sekä kolme parisuhdedraamaa. Hienoa suomalaiset!

Kotiin päästyäni joskus kello viiden aikaan olen poikki, mutta hyvin onnellinen. Kömmin samantien sänkyyn, ja kertailen vielä mielessäni päivän tapahtumia. Tulen siihen lopputulokseen että oli erittäin onnistunut ja hyvä päivä. Ehkä yksi parhaimmista päivistä hetkeen. Ei tapahtunut mitään ihmeellistä tai mullistavaa, mutta hyvä keikka ja ihanat ystävät riittävät siihen että päivästä tulee miltein täydellinen. Tuossa vaiheessa en enään edes muistanut sitä että olin ollut ihan paskana aikaisemmin. Nenästä vuotaa tosin vieläkin räkää, ja jalat ovat kipeet, mutta ei haittaa. Nukkumatti heittää silmiini unihiekkaa sekä nukahdan hymyssäsuin. Onnellisena... kiitos kaikille! Kiitos Ystävilleni että saan tuntea heidät, sekä kiitos kaikille jotka olivat organisoimassa ja mahdollistamassa kyseistä keikkaa. Kiitos itselleni että osasin valita hyvän vaihtoehdon, sekä nauttia niistä mahdollisuuksista mitä minulla oli. Tuon perjantain kaltaisia päiviä tarvitsisi enemmän... noh, kyllä niitä onneksi aina välillä tulee. Ne ovat elämän ilo ja suola

Peace & Love