IRC-Galleria

viikko sitten tähän aikaan olin koneessa matkalla suomeen. päässäni velloi mitä omituisin tunnelataus. suomeen paluu samalla vitutti, hirvitti ja kuvotti, toisaalta ystävien ja tuttavien näkeminen tuntui niin ihanalta ajatukselta, että yritti siihen tuudittautua ja rauhoittaa omaa levontonta mieltään. onneksi ei ollut tekemässä tuota kaikkea yksin. poikien ylitsepursuileva lähtemisen tarve ja pelko tulevasta sai, jollan kovin kummalla tavalla oman hermoiluni laskemaan melko siedettäviin lukemiin. viimesenä viikkona olo oli kummallinen, ei enää tarvinnut mennä töihin, mutta silti persaukisena elo ei aina olekkaan yhtälomalentoa.

malagan lentokentälle vietimme yön ennen kuin suuntasimme poikain kanssa viimeiselle espanja rutistukselle barcaan. lentokentällä yöllä, kun ei tullut uni, kuuntelin itselleni kovin tärkeksi muodostuineita musiikin pätkiä, keräsin lähtemisen ikävää ja paluun ihanuutta. itkustikin vähän. lentokenttien yöllisistä itkusta on tainnut tulla tapa. kovin puhdistavaa, mikäs siinä.

barcaan rakastuimme kaikki kolme. ihana kaupunki monella koolla, kuluisaa kulttuuria, kauniita kortteileita, komeita kuomasia, koreita kaunottaria, kahvia ja kirkkoja. pari kokonaista päivää meni aivan liian nopeasti. oli taas aika tuskastella laukkujen kanssa kohti seuraavaa lentoa ja helsinki-vantaata. lennolla kahvi maistu teeltä, enkä saanut oikeaa baileyssiä, vaikka kuitissanikin niin sanottiin. tuskaa, henkistä lähinnä. korvani raksuivat ja poksuivat, mutta eivät räjähtäneet. kiitos reseptivapaiden lääkkeiden, kivutkin pysyivät minimissä. isä oli kentällä vastassa ja rutistamassa. siskoiseni poikineen, tuli vain päivää ennemmin kipiäksi. enkä voinutkaan jäädä helsinkiin niin kuin piti.

pimeästä autossa jutustelin isukin kanssa ja söin äitin pakkaamia eväitä. pää oli tyhjä ja olo melko kaikkensa antanut. lapsuudenkotiin takaisin muutto on varmasti aina kummallista, mutta aikasempien kuukausien tapahtumien jälkeen se tuntui vähintäänkin eriskummalliselta. aika tarkaalleen neljäsosa koko elämästäni sitten täältä muutin pois. viisi vuotta kuusi vuotta, kuinka monta lie. nyt ei ole aika matematiikan. kotiin päästyäni aloitin miltein välittömästi reissun aikana toisten ihmisten, kusipäisten sellaisten, käyttöön päätyneiden objektien osto/takuu kuittien metsästämisen ympäri kotikoloamme. muuttolaatikoissa vielä olleet tavarat olivat osanani viimeisimpänä aamun ponnisteluissa ja vituksen määrän kasvaessa tarpeeksi suureksi paljon jo nähneen ja kokeneen talomme seinät saivat osansa tuosta tavaroiden taikamaailmasta, kohdaten erinäisiä kappaleita ilmalentojen tuloksena. äiti ei myöskään taida vieläkään ymmärtää mitä kamera minulle merkitsee. tai ylipäätään se, etten enää loppuaikana voinut kuvata. eikä myöskään sitä, hänen näköpiiristään ajateltuna puolen kuukauden eläke on paljon rahaa.

pari ensimmäistä päivää meni kummallisessa horroksessa. en oikein olisi jaksanut tehdä mitään taihi sitten puhua kellekkään, vaikka silti olisin kovasti halunnut heti päästä rutistamaan kaikkia. sängyn pohja vei voiton. paljon unta ja ruokaa. neljänseinän sisällä kului kymmeniä tunteja ennen kuin sain aikaseksi raahautua ulos. tahdoin tehdä lumityöt. ehkä vielä mieluummin olisin hakannut halkoja, mutta jos moiseen toimintoon mahdollisuutta olisin isukilta tiedustellut, minua tuskin oltaisiin otettu kovin vakavasti:]

torstain ja perjantain aikana aloin saada tekemättömyydestä tarpeeksi. sain vihdoin purettua laukkuni ja pestyä pyykkiä. tartuin jopa kännykkään ja otin osaan rakkaimmista jo yhteyttä. lauantaina koin kummallista, kun en olisi uskonut, että osaan enää tapella äitini kanssa tuolla tapaa. sinänsä kasvua ihmisenä tapahtunut huomattavasti sitten täällä edellisen kerran asuttuani, että nykyään osaan myös pyytää anteeksi. hyvä niin. odotin iltasella bussia tampereelle ja koin viimeisen herätys iskun suoraan tajuntaan. pieni poika _luisteli_ pysäkin ohi lätkämaila kädessä. oli hällä tosin suojukset terien päällä, mutta koska kukaan ei ollut vielä kerinnyt tietä hiekottamaan hyvää vauhtia tuntuin pääsevän eteenpäin noinkin. hetken kuluttua toiseen suuntaan meni potku kelkka, jota myöhemmin seurasi mopojengi miltein ajaen ojaan, kun tie oli niin kovin jäässä. ajattelin tuolloin, että ei perkele. täällä sitä nyt ollaan. poissa on palmut, appelsiini puut, vuoret, meren ranta, parveke ja teepaita päällä kadulla kulkemiseen voi taas mennä tovi, siis ellei halua paleltua. olin myös unohtanut, että suomessa pitää talvella olla aina kahdet tumput päällekkäin tai muuten tulee kylmä.

kaupungille päästyäni tuli heti paljoin parempi mieli ja "tämä on kuitenkin minun kaupunkini" alkoi soimaan päässä. siis oikeasti. se oli jo vähän hassua. poikain kanssa tuulensuussa. pienen kirsikka sidun hinnalla olisin ostanut espanjassa ollessani viisi litraa valmista sangriaa. kummallista, että rahan arvo heittelee niin kovin olin paikan mukaan. jaakon kanssa jatkoimme matkaa ainon ja muiden tiedotuslaisten luo kotibaarin kodikkaaseen olohuoneeseen. harrin ja lätkäjätkien kuulin olevan cabaretissa. joten suuntasin sinne yksin. kovaksi yllätyksekseni sain huomata, että paikka kuhisi ystäviä, tovereita ja puoli tuttuja, siis myös tiskin palkattomalla puolella. illan aikana rutistin montaa, jolkottelin tanssilattialla kasari ja ysäri hittien tahtiin, sain useammiltakin ihmisiltä suukkoja, kumosin ehkä muutaman shotin liikaa, tutustuin muutamaan uuteen ihmiseen, kuulin kummallisia ehdotuksia, vietin laatuaikaa, parun muutaman kyynelen, joiden tarkkaa syytä en kylläkään muista, eikä sitä minulle ilmeisesti kerrota ja jotenkin kummassa olen vielä selvinnyt oikeaan päähän näsilinnankatua, enkä päätynyt nukkumaan vanhankotoni rappukäytävään niin kuin olettaa olisi sopinut. sunnuntai oli kovin krapulainen. eltsin tullessa illalla kotiin katsoimme tanssii tähtien kanssa ohjelman pyörteitä, monen muun suomalaisen tapaan ja se oli kovin mukavata. päiväni suurin saavutus oli kävellä keskustorille vastaan soijaisella ja vanhalta viinalta haisevalla bussilla urheasti viimeiselle etapille saapunutta porukkaa, puolasta asti kymmeniä tunteja matkannut jookoskookos sakkia, joiden joukosta siis pääsin rutistamaan miinaa, heini ja jenniä. joimme teetä eltsin ja miinan kera kunnes kello tuli niin kamalasti, että eltsillä oli enää muutamia hassuja tunteja aikaa nukkua ennen aikaisesta heräämistä töihin. miinan kanssa lörpötimme myöhään yöhön, kunnes tapahtui se mistä tyttö oli minua aiemmin illalla varoittanut. kuulin kuorsauksen alkavan kesken lauseeni:] kirjoitin muutaman tekstiviestianteeksipyyntövuodatuksen koskien edellistä iltaa ja sain unen päästä kiinni.

tänään tai no eilen aamusta kuulin ainoilta ihania uutisia. mie oo niin kovin onnellinen teijän molempien puolesta ja valmiina sykkimään asian tiimoilta<3 riikalla oli harmillisempia uutisia, kun sairastelevat koko perheen voimin. sykin kaupungilla muutaman hetken. ripsaria, kirkkaan punaisen kynsilakan tilalle hankin toisen - ei ilman sitäkään osaa olla, rintsikat, rukkaset ja uusi raamattu. sain siis käsiini vihdoin tuon koollansa minut positiivisella tavalla yllättäneen teoksen, joka laajemmissa piireissä tunnetaan otsakkeen "suomalaista sosiaalipolitiikkaa" -alla. kuten isä oli arvellut, sisällöllisesti bussimatkan aikana tuo kirja toimi loistavana unilääkkeenä. muuten sitä selailtuani vaikuttaa ainakin toistaiseksi teokselta, jonka kanssa voisinkin viihtyä kevään. toivonmukaan tapailumme keveään mittaan palkitaan ja yliopisto maailma todellakin avaisi minulle ovensa. sitä toivon kyllä jo kovasti. joten ehkäpä sittenkin sain reissun päällä kerättyä sitä kaipaamaani motivaatiota lukemista kohtaan. kotona äiti oli laittanut poronkäristystä ja muusia. raejuusto villitykseni vauhdittamana ja kilojen karistus operaatiotani ilmesesti tukien oli vielä ostanut miulle jotain valion uusia rahka&raejuusto herkkuja, terveellistä ja maukasta välipalaa ajattelin. osaa se äitikin olla ihanakin<3

sain innostuksen hakata loput taulut seinälle ja käydä läpi viimesien kuukausien postit ja arkistoida tärkiät paperit viimeisen puolen vuoden ajalta. vilkun NIEM papereiden tulessa eteeni tuli tyttöä kova ikävä. onneksi palaa vielä kesäksi suomeen meijän kanssa remeltämään, ennen kuin suuntaa vähän pidemmälle visiitille britteihin<3 niin ja jake oli kuulemma hakenut meijän tavarataxi kamat. ovat siis ehjinä perillä. nyt kun ne vaan saisi vielä hesasta. niin ja kumpa se jake saisi pian ne kuvatukset meistä barcassa jotenkin koneelle. ja kovasti pitää pitää tänään peukkuja pystyssä mikelle. toivon niin kovasti että se haastattelu menis hyvin:]

yleisellä tasolla fiilis on täällä hetkellä ihan hyvä. huomenissa pitäsi sykkiä pakollinen virasto kuvio läpi, saa nähdä jaksanko vieläkään. pikku hiljaa pitää alkaa keskittymään luku-urakkaan. tulevat kuukauden hämeenkyrössä hirvittää ja yritän olla ajattelemasta asiaa mahdollisimman vähän. onneksi ystävät ovat jo nyt antaneet pakomahdollisuuden täältä. sitä todella kaipasin ja tulen varmasti kaipaamaan. eltsille ja miinalle ja kaikille muille, jotka minnuu kevään aikana tulevat majottamaan jo nyt elämää suurempi kiitos näin etukäteen. ja en tiedä onko kevät tullut etukäteen, mutta kaikenlaisia kummallisia tunteita ja ajatuksia pyörii päässäni, enkä malttaisi millään vaan odottaa ja katsoa tuleeko mistään mitään. mutta en halua nyt myöskään heittäytyä ihastuksien vietäväksi. tuskallista se on sitten täällä peräkylässä istua kirjojen äärellä ja tuijotella tähtiin. uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja uudessa valossa. no mene ja tiedä. hassua silti kun on perhosia mahassa. torstaina töihin onnelaan. aloitus illakseni parin kuukauden tauon jälkeen siunaantui boomit ja niitä seuraava viikonloppu. sitten on tiedossa merimatkailua siljalla, isukin, äitin, sirpukan perheineen ja ainon kanssa. perinteisen ryyppyreissun sijaan mukaan ryhmittyy siis pallomerta ja perhe buffettia, olettaisin. toivon vaan, ettei kukaan jätä mua kaksin walterin ja rasmuksen kanssa taxfree ostosten maailmaan. siitä tulis kaaos:D no ei onhan meitä monta silmäparia. kunhan nyt vaan siskorakas tervehtyisi, että pääsemme reissunpäälle koko kööri.

monia kasvoja tahdon vielä nähdä, ja nopiasti. monta rutistettavaa on vielä ja liuta ihmisiä joita on ikävä, vielä ja myös jo. reissun päälle, kun toki jäi myös niitä ihmisiä, joihin olisi halunnut keritä tutustua paremmin, ja myös niitä joista ei tiedä edes nimeä, mutta silti ne muistaa vielä pitkään<3 kevät näyttää mitä elo suomessa tuo tullessaan. erilainen talvi pieninen suurine kummallisinen hyvine, ja toki myös huonoinen, hetkineen on saanut sydämessäni paikan. kyseinen maa tempaissut minut otteeseen entistä kovemmin. ja matkustusvietti kaikkiin maailman kolkkiin sen kun vain kasvanut. paree silti kuitenkin ehkä odottaa, että saan maksettua tämän reissun luottolaskun ensin pois, ennen kuin varaan uutta. niin ja kännykkä olis kiva. ja kamera kans. monta totta on myös sekin, mitä niin kovasti toitotetaan. on mentävä kauas nähdäkseen lähelle<3 kummasti sitä osaa taas arvostaa asioita ihan uudesta näkökulmasta ja jos huomenna virastokierros vituttaa täytyy vaan yrittää muistaa kiittää sitä tosiasiaa, että nyt nuo asiat _saa_ taas _hoitaa_ suomessa. ja joku ihan oikeasti saattaa jopa toimia.

ikävä mulla ei vielä ole kaasulla lämpiävää vettä, kylmiä öitä kylmissä taloissa, kauppojen ahdistusta aiheuttavia kala-alalta, kamalia krapuloita, ducadossin makua suussa, taskuvarkaita ja puhelimessa istumista, josta viimeistä kahta tuskin edes aika ja muistot voi kullata. heh. <3

tuli taasen kirjoitettua paljon. ja monen monta kertaa palaa vielä noihin kuviin ja tunnelmiin. tämä riittänee tältä erää.

kello tulee viisi ja vihdoin taas väsyttää.

Rakkaudella,

Suvinne,
kotiin palanneena ja montaa kokemusta rikkaampana