Koira onpi kans yks häirikkö. Aloin kelailemaan, mitä ihmettä, kun läppärin sähköjohto nyki ja pomppi. Aukusti oli onnistunut sotkeutumaan tuohon johtoon ja paineli tassuillaan sitä..hmm..mustaa mötkylää, joka yhdistää virtajohdon kaksi osaa, rattoisalla riemulla varsin keskittyneesti. Mötkylä ritisi ja ratisi - gorgi ihan innoissaan. Repesin nauramaan, jolloin Aku kohotti hörökorvaisen nallenaamansa ja tuijotti hämmentyneenä meikäläistä. :'D Meinasin kuolla söpöyden yliannostukseen. <3
Tuhisi taas tuossa vieressä. Ensin taisi nähdä unta, mutta sittemmin taisi paheksua sitä, että olen vielä hereillä ja mölytän musiikkia (uutena löytönä The Distillers -> koskaan aiemmin kuullut noin viskiäänistä naista - yllättävän nautittavaa).
Tapoin jälleen viherkasvin. Tai ainakin sain sen henkihieveriin unohtamalla kastelun (ellei sitten vihoittele vaaleanpunaisesta ruukusta). Nyt tuo kasvinraatoni on tehohoidossa keittiön pöydällä muiden almost-tappamieni kasvien kanssa. ^^'