IRC-Galleria

Nyt voin sanoa tehneenikin jotakin! Olen käynyt kahdesti lääkärissä, lenkittänyt koiran, palauttanut kirjoja kirjastoon (eivät edes myöhästyneet!!?), ommellut kukikasta kesämekkoani, neulonut säärystimiä (Oulussa on kylmä. On.), kokannut, ottanut vastaan opiskelupaikan ja etsinyt itselleni mukavaa solua asua. Ah, lisäksi olen katsellut One Pieceä. Voi, miten rakastankaan tätä sarjaa! Täytejaksotkin ovat olleet vaihteeksi laadukkaita ja mukaansatempaavia. Miten olenkaaan nauranut. Paitsi silloin kun ompelukone monkkuili. Murisen sille vieläkin.

Huoneen lattiani on koirankarvojen lisäksi aivan langoissa. Vaikea päättää minkävärisiä ja millaisia kuvioita haluan säärystimiini, joita siis tarvitsen kylmänkylmässä Oulussa. Toivottavasti siellä on paljon lunta sitten talvella. <3 Veisiköhän kaverini meikäläisen Lappiin moikkaamaan poroja, kun niitä ei Oulussa kuulemma ole? Haluan halata poroa. Ja sytyttää Lappeenrannan tuleen, koska tappoivat sen karhun. Ja sen lapset. Mulkerot saatana. Kumpikohan oli sillä alueella ensin, karhu vai kaupunki? Prkl. Olen niin vihainen. Jos karhu oli vain puraissut lenkkeilijää, so what! Purevathan koiratkin ja kissatkin kumma kyllä! Toisaalta ihmisen tapa on tappaa kaikki, mikä uhkaa mokoman hyvinvointia vähänkin. Jos laittaisin tähän väliin peruskommenttini "inhoan ihmisiä!!", joku valopää keksisi kysyä "itseäsikin?", mihin vastaisin epäröimättä myöntävästi, jolloin toinen ei uskoisi, koska "eihän kukaan voi inhota itseään". Ajatella, että myös tuollaisilla välkyillä on täydet kansalaisoikeudet. Meninköhän taas liian pitkälle. En sentään kiihottanut kansanmurhaan. Edistystä.

Säärystimieni resoreista tulee tuollaiset kypsennetynjauhelihanruskeat (aluksi ne näyttivät silmissäni karsinanseinänruskeilta tai maantienruskealta, mutta nyt mieleeni tulee jauheliha ja Mäkkärin harmaat pihvit D':). Varmaan jää säärystimien pohjaväriksi, jota sitten elävöitän luonnonvalkeilla ja roosanvärisillä kuvioilla. Kuulostaapa hirveältä. Toivottavasti näyttää paremmalta.

Tuleviin opintoihini tarvitsen apteekkarintakin. Kävin tuolla kyläapteekissa kysymässä vanhoja apoteekkarinkolttuja ja rouvat olivat niin ihania, että antoivat jopa kaksi! Toinen on hihoiltaan lyhyt, toinen pitkä. Molemmissa koltuissa on ikäänkuin vihreäraidoitetut käsivarsinauhat ja yksi kirkkaanvihreä nappi valkoisten joukossa. Rakastan! Kokeiltuani en olisi halunnut riisua takkia päältäni lainkaan. Ihania. Tosin farmaseutiksi minusta ei olisi. En jaksaisi opiskella lääkkeitä. Riittävän vaikeaa niellä niitä. Oho. Unohdin taas ottaa antibiootin. Huppista. Nojaah. Niiden kanssa täytyy syödä jotakin, mitä en - vaihteeksi näinkin - jaksaisi tehdä.

Saan varmaan kohta lääkkeet jäätyneen ahterin hoitoon, kun palellutan itseäni täällä huoneeni lattialla. Läppärin hienoin asia on liikuteltavuus, mutta tällaisen idiootin hallussa siitäkin voi tulla varsin riskialtis tekijä terveellisen elämän kannalta. Makasin ulkona kivirappusilla katsellen One Pieceä. Siirryin aurinkotuoliin katsomaan One Pieceä. Hilasin ahterini sisälle keittiönpöydän ääreen, johon sitten jähmetyin katsomaan One Pieceä tehden samalla ruokaa. Ommeltuani mekkoani niin kauan kuin osasin ilman mutsini apua, kipitin huoneeseeni ja lössähdin lattialle katsomaan One Pieceä ja dataamaan niitä näitä. Rakastan läppäriäni. Oi, muru! Olen kotona! Mitäs teit? Ai aurinkoa otit siinä kirjoituspöydällä? Nyt, kun olen täällä, käyttäkäämme tämäkin vähäinen aika yhdessä dataillen.

Ei möhkö. Jatkan One Piecen katselua. Sitten vaikka nukkumaan. Tosin pelottaa tuo nukkumaanmeno, kun näin viime yönä painajaisia TAAS The Ringistä. En muista nähneeni unta dinosauruksista. Sisareni näki ja häntä uni kauhistutti. En itse uskoisi saavani kauhunväreitä dinosauruksista, unesta herättyäni puristavani silmiäni kiinni, kun en niitä uskalla avata siinä pelossa, että näkisin jotakin ei-toivomaani, koko kroppa hiessä. Dinosaurukset kun ovat jotakin niin tuttua ja hallittavaa (eläimiähän ne) verrattuna The Ringiin tai Kaunaan, jotka oikeasti saavat minut tuntemaan kauhua. Nyt pelottaa vielä enemmän tuo nukkuminen.

On One Piece vaan jotakin niin mahtavaa. Tekisi mieleni pukeutua Animeconiin merisoltuksi, mutta en tiedä ehdinkö ommella pukua.

Olen tässä miettinyt kaikkea, mitä pitäisi tehdä ennen muuttoa, sen aikana ja jälkeen. Tulin siihen tulokseen, että urakka on ISO. Varsinkin, kun olen ollut laiska hoitamaan asioitani muutenkin (tai sitten vain rahaton, plöööh).

Ensinnäkin tarvitsen uuden henkilöllisyystodistuksen, koska portsarinperkeleet ovat välillä turhankin epäluuloisia siitä, olenko sama ihminen kuin kuvan 11-vuotias saparotyttö. Ymmärrän kyllä, että yhteneväisyyttä voi olla vaikea havaita, kun kuljen kuitenkin baareihin korkokengissä ja täydessä tällingissä, mutta olen silti ärtynyt.

Mistä tulikin mieleeni, että mutsi luulee, että koin väkivaltaa festareilla, koska olen "ollut niin kiukkuinen". Oli se sentään oivaltanut, että saattaa ankea ilmeeni ja olemukseni johtua koko kroppaa päiväkaudet piinanneesta flunssasta ja yskästä (tai vaikka ruumiillisen työn aiheuttamasta väsymyksestä ja vitutuksesta). Tuskallisen yskän takia olenkin sitten menossa lääkäriin. Valkotakkisten luona joudun käymään lähiaikoina (eli vajaassa kahdessa kuukaudessa ennen Ouluun lähtöä) peräti kolmasti ja eri alan asiantuntijoiden luona: yleislääkärillä (yskä), hammaslääkärillä ja silmälääkärillä. Toivottavasti KELA ja vakuutus korvaavat edes valtaosan tuostakin lystistä (jestas, sanoin juuri sanan vakuutus - nyt olen aikuinen :'S). Sitten kun noiden lisäksi saisi sen henkilökortin, johon pitää käydä otattamassa kuva D:, uskoisin selviäväni ainakin vuoden päivät (toiveajattelua?).

Ostin mekkokangas numero kahden, joka on harmaata ja sileää. Thh, en osaa sanoa laatua tarkemmin, mutta ei se ainakaan villaa tai PVC:tä ole. ;D Ajattelemani malli on hihaton, polvipituinen mekko, jossa sievät kaulukset ja pitkä nappirivi etumuksessa. Tuloksena, jos sellaista koskaan syntyykään, lienee militaristi- tai hautajaiskolttu. Herättääpä ainakin tunteita. ... .. .niinpä.

UUSIN ONE PIECE ILMESTYI! Ja minä idiootti menin ostamaan ja lukaisemaan sen välittömästi sen sijaan, että olisin maltillisesti odotellut vajaat pari kuukautta, jolloin seuraavan pokkarin ilmestyminen olisi lähempänä. Ymmärrettävästi en ole kyennyt hillitsemään itseäni, sillä tuokin numero tuli peräti viikonlopun myöhässä kauppojen hyllyille. Vereni kiehui odotuksesta kuin Etnan laava ja nähtyäni numero 46:n banaaninkeltaisen kannen sisäinen pääkallolippuni nousi salossa niin kiireellä, että kolahti sen nuppiin. Pokkarissa estradille astuu hahmo, jota olen odotellut jo pidemmän aikaa. Näin ollen ei ole siis ihmekään, etten kyennyt hillitsemään itseäni. Ensimmäisen luvun (446) nimi on "Kaksintaistelu Banalo-saarella". Sillä saarella onpi lisäksi banaanikallioita. Oda-sensei ylittänyt itsensä piirtäessään tunnelmaltaan poikkeuksellisen seikkailuin Kummitussaarella. Saarella on jopa goottityylinen kirkko! One Piecessä!!!? Jippii!! <3

Join kuumaa kaakaota, jotta en ottaisi yliannostusta yskänlääkkeestä. Tuloksena yliannostus kaakaosta. xF

Kohta onpi Animecon. Yhdessä lauseessa koko tunteenkirjo. Olen sanaton. Eläköön! Hirmuvalta on nyt poissa, kaukana maamme joista, paikoilla, joissa demokratiaa paistetaan voissa. Menikö ohi, kuin rynnistävä poni? x'D

Kävin säbäjengini kesätreeneissä, joissa oli ruhtinaalliset 3 ihmistä lisäkseni. Siinä sitten kerroin pakon edestä jättäväni Deriuksen. Valkku kertoi käyneensä jonkin aikaa Deriuksen treeneissä Rovaniemeltä käsin, junalla matkustellut kolmen viikon välein halki Suomen. Kehotti jättämään kokeilematta. On myönnettävä, ettei ole kertaakaan käynyt vakavassa harkinnassani, että jatkaisin Deriuksessa asuen kuitenkin Oulussa. Tosin pari Dee-Teen peliä aion kyllä tulla katsomaan, vollottamaan sitä, miten olen jäänyt muista jälkeen säbässä. Oulussa on Googlen mukaan ruhtinaalliset kaksi seuraa, jossa on naisten jengit (hei, Jäken kokoisessa kaupungissakin on 2 seuraa... yritättekö väittää, että te vain pelaatte lätkää ja futista siellä pohjoisessa?). Toinen onpi OLS ja toinen OSB. Luovaa nimien keksintää. Toivottavasti kuitenkin pääsisin jäseneksi edes johonkin seudun säbäseuraan.

Nyt kun olen kipeänä syyhyttää aivan hirveästi lähteä juoksulenkille, vetää eri temmoilla kaikenlaisia jalkaharjoituksia ynnä muita lihaskunto-osuuksia sekä veivailla mailalla. Sulkapallo ja pesiskin houkuttaisivat. Haaveeksi jäävät. Olen niin romuna, että jouduin perumaan huomisen työkeikan. D: Valitan. Taas. Haa. Caught myself. Again. Hai.

Kun olen kertonut ihmisille vaihtavani paikkakuntaa opiskelun takia, olen saanut pääasiassa kommentiksi "Onneksi olkoon!", mikä on harmittanut aavistuksen. Sitten eräs, joka ei ollut äitini, sanoi kuullessaan: "Eihh!! Etkä mee!! Et saa. :'(" Voinette kuvitella, miten hyvälle tuulelle tulin, vaikka kyyneleet kihosivat silmiini - joku sentään kaipaisi minua. Säbäkapteeninikin reagoi: "Äääääh" Valmentajani yliopistopaikastani Oulussa: "Ei kai voi muuta sanoa kuin onneksi olkoon! Meidän menetys on pohjoisen onni..." Siinä vaiheessa silmäni kohtasivat sumun ja nieluani alkoi kiristää flunssan lisäksi liikutus ja ääneni murtui. Sain kutsun jatkaa kesätreeneissä. Taidanpa tehdä niin, jos vältyn kk-maksuilta. Onhan tässä vielä kuukausi aikaa ennen totaalista hullunmyllyä. En ole koskaan edes käynyt Oulussa ja nyt sieltä pitäisi löytää kämpän lisäksi duunia. Eikä Oulussa ole kuulemani mukaan edes Vilaa. Mur. Sen tiedän, että Oulu on vanha tapulikaupunki. ;)

Kirjoitinpa jälleen kaikkea, mikä ei kiinnosta ketään. Onhan sekin oma taitonsa. Ajattelin koota karkkiaskeista miniatyyrikaupungin. "Ei oo luovuudella rajaa, kun on päästänsä vajaa", liekö noin.

Oulun yliopiston biologianopiskelijat ovat painattaneet kekseliäitä paitoja. Printteinä mm.: "Tunnen kukat ja mehiläiset", "Tahtoisitko rekombinoida kanssani?", "Elämän tarkoitus on geenien kartoitus". AIVAN MAHTAVIA!! Eritoten rakastan tuota keskimmäisenä mainitsemaani. Perinnöllisyystieteessä rekombinaatiolla tarkoitetaan uusien ominaisuusyhdistelmien syntyä, jota tapahtuu suvullisessa lisääntymisessä (jälkeläisen perimä on erilainen kuin vanhempien perimien). Korjatkaa, jos olen väärässä, etten joudu sitten aivan karmiaan häpeään tulevassa opiskelupaikassani.

Haluan pelata salibandya. Sählykin käy - tällä hetkellä. Sulkapallo. Pesäpallo. Koripallo. Lentopallo. Urg. Haluan urheilla.

Tuska-festivaaleilta tulin. Kurkkuni on karhea ja kipeä, puheeni vaivalloista ja tavallistakin rumempaa (joten tekstatkaa ihmiset mieluummin tässä parin päivän aikana, ettei tarvitse yskiä korvaanne ja pahoitella). "Kröhöm..höm..höm" on uusi "uij! <3". Olen siis vieläkin kipeämpi kuin eilen ja totta kai sain huomiseksi ulkoduunia. Haluaisin niin nukkua. Olen niin raato. Kykenenpä sentään valittamaan.

MUCC oli uskomattoman hyvä livenä. Rakastuin uudelleen. Soittivat juuri ne biisit, joista pidän eniten. Lisäksi yleisöä kehotettiin istumaan lattialle ja ponkaisemaan korkeaan hyppyyn. Se oli mahtavaa. Tosin harmittaa aivan vietävästi, kun en kyennyt osallistumaan huutoihin puheääntä kovemmalla voluumilla. Girugamesh esitti uuden albuminsa kipaleita, mikä oli tavallaan virhe: festarikävijänä haluan kuulla tuttuja kappaleita, joiden mukana osaan laulaa. Vaikka olihan se teknopimputus ja koneäänet toki omalaatuinen lisä. Parasta antia oli, kun Satoshi heitti tylsään hupparinsa menemään. Harmi vain, että jätkät eivät oikein saanet luotua siltaa itsensä ja yleisön väliin, kun englanti oli niin huonoa ja esitys täynnä teknisistä ongelmista johtuneita katkoksia. Yleisössä oli lisäksi joukko räkäpäitä, jotka dissasivat bändiä sen kansallisuuden takia. En voi kuin vain heittää ilmoille ikuisen ihmetykseni siitä, miksi jotkut nostavat aina kansallisuuden esiin, kun on kyse musiikista. Eihän valtionnimi kerro mitään bändin musiikista! Joukko suomalaisia lahjattomia nahjuksia aiheuttivat yleisössä kaaosta tönimällä ja huusivat törkeyksiä bändille. Ai, että miten pisti vihaksi. Monilla keikoilla tönitään ja väännetään sumppua, joten olen tottunut siihen. Harmitti vain niiden pienten yläasteelaistyttösten puolesta, kun jäivät haisevien läskien puristuksiin eivätkä nähneet bändiä, koska isot miehet heiluivat tiellä.

Monilla miehillä oli Tuskassa liehuvat hameet (joillakin pelkästään hame ja kengät <3). Rakastuin.

Join kuukauden vanhaa "tuoremehua". ... .. .

Kuvassa onpi MUCCun Masaaki Yaguchi (Miya). Mitkä silmät! <3 Olin melko lähellä, mutta melko kaukana lavaa ja silti näin Yaguchin silmät. Ovat todella terävät. Tämän miehen kanssa haluaisin jutella. Vääntänyt yhteen lempibiisiini ("Yasashii Uta") sekä lyriikat että musiikin.

Ai, että rakastan tuon mimmin vaaleanpunaista kynsilakkaa tuossa etualalla. Itselläni oli sitä perinteistä yönmustaa.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/EU-parlamentti+sallimassa+el%C3%A4inkokeet+apinoilla/1135247249716

Kiroaisin, jos saisin muodostettua sanoja tältä yskimiseltäni. En ymmärrä, miksi ihmiset puolustavat eläinkokeita.

Pääsin Oulun yliopistoon lukemaan biologiaa. Niin kauas. Niin kauan. Saankohan edes sieltä työtä. Nolottaa elää vanhempien avustuksella. Tuttuja on vain yksi, mutta eipä sekään ole ongelma: on mukava tavata uusia ihmisiä. Ei vain kykene halaamaan vanhoja, kun on niin kaukana. Tai näe tuttuja hymyjä. RMJ:ssä eräs jätkä lupasi esitellä meikäläiselle Oulua, jos päädyn sinne opiskelemaan. En muihin yliopistoihin kelvannut, joten jos korkean tason opetus kiinnostaa, ainoa vaihtoehtoni on näin ollen Oulu. Helsingin maantieteelliseen jäi 2,5 pisteen päähän tuo sisäänpääsy. Ungh. Muihin kohteisiin feilasin sitten täysin. Toisaalta mitä muuta olisin voinut odottaa, kun en jaksanut lukea kunnolla. Onpa sekavaa tekstiä. Voisin yrittää hieman jaksotellakin tätä paskaa.

Metropolia ei ole vielä ilmoittanut tuloksia. Mietin jäisinkö odottelemaan niitä. Yläasteella sanoin meneväni yliopistoon. Nyt pääsisin sinne ja vieläpä ensimmäisellä yrittämällä, vaikka pirskatin huonolta näytti. Sisareni on kuulemma ylpeä. Lienen ainoa yliopistoon päässyt tuntemani suvun joukosta. Saavat sitten sillä vanhempani kerskua.

En olekaan käynyt Oulussa saati sitten nähnyt opiskelupaikkaani aiemmin. Täysin uusi paikkakunta uusine puhetapoineen voisi olla aikamoinen elämys. En voisi jokaisen "sie"-sanan kohdalla ratketa hymyyn ja hihkua mielessäni "kawaiii! <3". Ja jos Oulussa kohtaisin ihmisiä eteläiseltä Pohjanmaalta, jotka sanovat "kah"... Miten suloista!!!!!! <3 Miten voi tämäkin kökkö kieli herättää niin vahvan halun halata! Aaah, nyt kaikki epäilykseni haihtuivat ja haluan Ouluun! <3 Näkisin paljonkuulemani "Toripolliisin", torilla seisovan paksun patsaan, ja ties vaikka pääsisin joskus Lappiin moikkaamaan poroja (niitä ei kuulemma ole Oulussa ;D) ja läimimään poromiehiä (teurastajanperkeleet, onko ne porot pakko tappaa toistensa edessä?!). Epäilykset palasivat: onko Oulussa lainkaan sellaista salibandyseuraa, joka huolisi tällaisenkin paskan pelaajan ja tumpelon? Katselen juuri OLS:n sivuja. Kelpaisinkohan tuonne. Äh.

Äh. Muualle muuttaminen vaikeuttaa elämää - ainakin aluksi - niin hiivatisti. Pitäisi aloittaa kaikki alusta, puhtaalta pöydältä. Joutuisin jättämään taakse kaiken, minkä saavuttaakseni olen viime kuukaudet taistellut: uudet ihmissuhteet, pelipaikan piikkinä, dmanga- ja animeyhdistyksen, johon päädyin. Vaatii paljon rohkeutta tutustua ihmisiin, näyttää ettei olekaan niin idiootti kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Ja nyt kun olen kaiken tämän taistelun jälkeen sopeutunut uusiin ryhmiin, joudun jättämään ne.

Jos otan opiskelupaikan Oulusta, pitäisi varmaan pistää kiitoskirje hyvästä opetuksesta tuolle entiselle koululleni. Pyysivät siellä nimittäin ilmoittelemaan myöhemmistä vaiheista.

Äh, en oikein tiedä, mitä pitäisi tai kannattaisi tehdä. Duunia olisi varmaan helpompaa (tai ainakin nopeampaa) saada, jos pääsisin opiskelemaan tekniikan alalle. Jos näin kävisi, voisin jäädä Helsingin seudulle. Saisin ammatin nopeammin ja elämä tuntuisi helpommalta. Toisaalta Oulun yliopistosta voisi kehkeytyä yksi elämäni seikkailuista, joita olen niin useasti kaivannut, kun arkeni on kussut ämpäritolkulla. Saisin vastauksia biologisiin kysymyksiin, joita lukio-opetus ei kyennyt tarjoamaan. Saisin väittää tekeväni jotakin tärkeää samalla, kun opettelen eläinten ja kasvien sukuja ja latinankielisiä nimiä. Onkohän tämä yksi niistä päätöksistä, jotka ratkaisevät elämäni suunnan. Ehkä vain pelkään elää. Ei, ehkä en vain osaa elää, koska pelkään.

Viikko RMJ:stä. Kaulaltani ovat kadonneet enkelinimisen vampyyrin jättämät jäljet, alan selvitä tupakankaipauksestani (alle kymmenen polttelin ja vieroitusoireet alkoivat, kun lopetin ja palasin kotikonnuille - huhhuh), olen palanut auringossa ja tehnyt viisi päivää työtä Fazerin karkkipusseja pakaten (käteni ja jalkani näyttävät - ja tuntuvat - hyvin viillellyiltä). Tienasin jälkimmäisessä hommassa varmaankin hieman päälle parisataa euroa. Tai juuri sen parisataa. Eli en juuri mitään siihen nähden, miten rahaa tarvitsisin. Mutta sainpa ainakin 5 päivän työkokemuksen. x'D

Five finger death punch. Pitäisi tutustua siihen bändiin.

Uij, tosiaan, RMJ:stä viikko kulunut ja nyt jo menen toisille festivaaleille, TUSKAAAAAAAAn! Jes, näen teidät vihdoinkin MUCC ja girugamesh ("girruugamessh!" ;)).

Olen muutes kipeänä. RMJ:ssä kun satoi, satoi ja satoi (paitsi lähtöpäivänä oli hellettä, hellettä, hellettä..), jolloin vilustuin ja kipeydyin. Sitten menin vielä lätkimään laatikoita ja tekemään mahd. paljon ruumiillista työtä, jolloin flunssan lisäksi selkäkipu yltyi. Raatona festareille. Onneksi hevitapahtumissa puidaan vain nyrkkiä tai pässiä (kuulostaa julmalta x'D), joten ei haittaa, vaikka en itseäni suuremmin liikuttelisikaan (yleensä tosin tanssin ja loikin, joten harmillisen jäykäksi jää toimintani tällä kertaa :'s).

Yritin nukkua kolmen päivän edestä ja heräsin ex-pomoni soittoon. Hämmästynyt oli siitä, että nukuin ja mokoma patisti ylös. Alkoi nauramaan, kun selitin lähteväni kolmen päivän festareille, missä ei oikein tule nukuttua. Joka tapauksessa unenpöpperössä takeltelin äärimmäisen nolon kieltäytymiseni Turkin lapsenvahtikeikkaan. Eniten harmittaa, kun jouduin eilen kieltäytymään lähtemästä kaverini kanssa britteihin syksyllä.

On se syvältä, kun ei ole rahaa.

Onneksi sain varattua kirppispöydän (40 e kymmenen päivää = argh) ja joukkueenjohtajani tarjosi paikkaa yhdestä viikon pakkausurakasta eräässä firmassa. Argh. Olimme joskus jengin kanssa talkoissa siellä pakkaamolla ja näin teimme kuuden tunnin ajan: 1. revimme pahvilaatikkokasan ympäriltä muovin, 2. revimme pahvilaatikot auki ja täytimme niiden sisällön (fazerin karkkipusseja) pienempiin pahvilaatikoihin, jotka piti sitä ennen taitella laatikonmuotoon, 3. täytetyn minipahvilaatikon päälle taiteltiin kansi ja pistettiin tarra sinetiksi, 4. täytetyt minipahvilaatikot kasattiin lavalle erääällä tietyllä tavalla keoksi, joka ympäröitiin muovilla, 5. suuret tyhjät pahvilaatikot poljettiin jakuskattiin hallin ulkopuolelle jätepuristimeen. Vaikka oli hanskat käsissä, kädet olivat urakan jälkeen haavoja täynnä. Jaloissa pakottava fiilis kuuden tunnin seisoskelusta. Jos tuo paskaduuni ei työllistäisi niin monia, päättäjänä vaatisin, että tehtaiden pitäisi itse pakata karkit suoraan myymälään meneviin pikkulaatikoihin eikä antaa koneiden tunkea ensin jättilaatikoihin, jotka sitten hajotetaan pakkaamolla. Säästyisi energiaa, työtä ja materiaalia. Noh, sinne kuitenkin saatan päästä urakoimaan VIIKOKSI (käsikuolema). Yksitoikkoisuus vaivasi, kun joutui koko ajan laskemaan kahteentoista, jotta pusseja tulisi varmasti oikea määrä yhteen pakettiin. Ja sitä kuusi tuntia. Nyt mahdollisesti viikko. En tiedä, mikä örähdys tähän väliin olisi sopiva. Mutta pienikin liksa olisi kova juttu.

Laman jälkeen alkaa aina nousukausi. Vittumaista luonnolle, mutta itselleni se olisi huippujuttu, kun saisi rauhassa valikoida safkansa (luomua ennen Euroshopperia).

FESTARRIIIRRIIIITTT!! Viimeksi olin kunnon festareilla kaksi vuotta sitten. En ole koskaan ollut juhannusfestareilla ja olen kuullut niin paljon kaikkea hämmentävää mokomista, että odotan huomista jännittyneenä. Kamat pitäisi pakata, käydä kaupassa ja lähteä pyörällä treeneihin (urgh, 14 km). Selkä yhä kipeä, joten olen varmaan yhtä hyväkuntoinen kuin ruumis sitten sunnuntaina nukuttuani 3 yötä ohuella makuualustalla. Jos nyt nukun.

Katsokaapas netin ihmeestä, Wikipediasta, miksi juhannusta juhlitaan, jne. Olipa aika tekstiä! Siitäs saitte, mammat, jotka valitatte siitä, että juhannuksena juodaan liikaa ja tehdään kaikkea epämääräistä - niin sitä juhannusta on ennenkin vietetty. ;)

RMJ Party Camp, Pori. Muutama päivä. Juhannus. Harmittaa, kun en saa kototekoista grillisafkaa (syömme kerran vuodessa - juhannuksena). Mutta ehkäpä Iiris ja Noora vikertävät festareilla jotakin tosi kulinaristista (löytyisi edes kojusta jotain kiinalaista). :D

Jännittää. Vituttaakin, sillä en löydä telttaani mistään. Joudun ostamaan uuden. Prhna. Nyt emme saa majoittua telttaan, jonka seinässä jokin tuntematon erite- / nestejälki ja joka huokuu festaritunnelmaa. Huhhuh. :D

Kyl miuu ny vaa jänskättää ni piruust. <3

Koska örvellän tämän juhannusviikon (pyrkimyksenä ei tietenkään ole änkyräkännit, mutta jos nyt vaikka vahinko sattuu, kuten valkolakinpäivänä ^^') ja olen muutenkin arveluttavissa olosuhteissa muilla main, en näin ollen kirjoittele päiväkirjaani viikkoon. Älkää nyt noin remakasti iloitko - kuuluu tänne asti. ^^'

Nielaisin vahingossa kirsikan siemenen. Kuolenkohan.

Tein tänään monia miellyttäviä ja hämmentäviä löytöjä kääntäessäni talomme ullakon ja varaston nurin (etsin tavaraa kirpputorilla myytäväksi). Yksi ihana löytö, joka sai luovuuteni laukkaamaan, on äitini aikoinaan ompelema sininen paljettipaita. Uij, siitä kun leikkaisi boleron tai vähän nykyaikaisemman topin, niin graauuurr! Löysin sisareni vanhan lumilaudan kenkineen ja himoan Himokselle (tai jonnekin muualle, missä olisi lunta). Ärtymys otti vallan, kun löysin kaksi paria nahkakenkiäni (rikkinäisiä) rusikoituna rumien talvitöppösten joukkoon, vaikka ne pitäisi käyttää suutarilla. Vanhat barbieni ja pehmoleluni olivat laatikossa samassa asennossa, mihin olin ne vuosia sitten pakannut. Toivottavasti olivat yhtä iloisia nähdessään jälleen päivänvalon kuin minä rakkaat pehmoeläimeni ja nukkeni.

Leikkasin vanhat farkkuni minihameen aluksi ennen kuin tajusin kokeilla menevätkö edes päälle (tietenkin itselleni liian pienet). xD Päätin väkertää minarin silti. Ja toisen eräästä upeakankaisesta miestenpaidasta, jonka nappasin kirppikseltä hintaan yksi euro (alennettu neljästä; käyttämätön!). Oij, miten luovuuteni ruusutarha kukoistaakin kilpaa luonnon niittyjen kanssa!

Fiilistelin katselemalla lukioaikaisia kuvataidetöitäni. Näyttävät silmiini paremmilta kuin silloin. Eräs sarjakuva vanhuksista oli hauska. x'D Outoa olla tyytyväinen johonkin, mitä on itse tehnyt. Iloa tunsin tosin tehdessäni tänään erästä ristipistotyötä, jossa on pitkävartisia kukkia (leinikkejä?) - ehkäpä saan sen joskus jopa valmiiksi!

Löysin kirpparilta pari vanhaa dance-cd:tä. Pettymys valtasi mieleni, kun kummassakaan levyssä ei ollut (taaskaan) "Captain Jack"-kipaletta, vaikka se on yksi maailman parhaimmista tanssikipaleista. "Mambo nro 5" ja "Lady Marmelade" löytyvät kyllä toiselta albumilta, mutta ilmankin pärjäisi (olen niin mambottunut, että aaargghh!!). Heehoo, Captain Jack. ;)

Parasta musiikkia tällä hetkellä on kaikkia letkeä sekä Eppu Normaalin ja Ellegardenin tuotannot. Parasta kirjallisuutta sadut, kansantarinat, Hesari ja yhden kappaleen manga "Hello Baby" (Obata osaa <3). Parasta katsottavaa "Amerikan gladiaattorit" (varsinkin versio vuodelta -89). Parasta syötävää tuoreista tuoreimmat porkkanat ja kirsikat. Kuolenkohan. Siihen nielaisemaani kirsikan siemeneen, muistathan?

Kyllä jurmii nuo pähkinät, joissa ei ole aukaisua helpottavaa lovea. Ja sitten on noita tapauksia, jotka pitävät itseään jonkinnäköisinä ostereina eivätkä suostu avautumaan hyvällä. Nautin näistä silti: mukavaa taistella hyvän puolesta (tai jotain). Kun kuori on saatu kammettua auki ja sormenpäät huutavat kärsimystään, vihreä pähkinän sisus lieventää tuskia.

Jackie Chania sanottiin juuri televisiossa "mestarimätkijäksi". Sub alkaa esittämään telenovelaa, jonka päähahmo haluaa itselleen "isommat rinnat keinolla millä hyvänsä". "Rokkarille morsian"-formaatti kusee kuin "Big Brother" - jotain rajaa siinä imemisessä! Monissa kiinnostavissa ohjelmissa dissataan ihmisiä turhaan, kuten sarjassa "Muodin huipulle". Uusintoja uusintojen perään (olen korviani myöten täynnä vanhoja "The Simpsons"-jaksoja; "Frendit" menevät, kun on paha laiskis). "Salatuista elämistä" on tullut tämän päivän "Tuntematon sotilas". Kuvaputki täynnä imeliä jenkkisarjoja (ei se elämä nyt niin vaikeaa ole, että kaikesta tarvitsisi nyyhkiä ja vääntää draamaa), joista parhaimpia menneiltä vuosikymmeniltä palautetut ohjelmat, kuten "Hauskimmat kotivideot" ja - mikä parasta - "Amerikan gladiaattorit". Viimeisinnä mainitun kasikytlukulainen versio on niin läppä, että pidän siitä jopa aidosti. "Takeshi's Castle", joka on kaikessa luovuudessaan suomennettu "Hullut japanilaiset", on myöskin mieleeni (haluan laskea mäkeä riisikulhossa :O.). Muuten televisiosta ei näinä päivinä tule mitään kiinnostavaa.

Toivottavasti skippasitte tuon edellisen kappaleen. Pistaasipähkinäturinointi lyö aina valitukseni. Söin tänään pistaasipähkinäsuklaata by Kalev. Rakastuin. Lopuksi vielä kehoitan pähkinänsyöjiä valitsemaan syöntipaikakseen jonkun toisen sängyn kuin omansa, koska pistaasipähkinöiden syönnistä seuraa turkasenmoinen sotku (sorry mum your bed is full of nuts).

Silmäni valuvat huomenna varmaan ulos kuopistaan, sillä pidän ensimmäistä kertaa yötäpäivääpiilareita. Joudun huomenna raahautumaan optikolle testaukseen joskus aamusella. Urg. Miten ihmeessä onnistun. Köllöttelin tänäänkin kahteen. Joskus neljäänkin. On se työttömän kesä niin rankkaa. ;)