IRC-Galleria

Se sitten siitä, hukkaan meni neljä vuotta.

Naureskeltiin töissä aikasemmin viikolla, kun radiossa väitettiin että Suomi ottaa MM-kultaa, kolmoisvoiton formulassa (mikä ei kyllä ole mahdollista, ottaen huomioon että siellä on ainoastaan kaks suomalaiskuljettajaa) ja voittaa euroviisut. Ennustus ei ihan käynyt toteen. Minen sitä kuitenkaan sure (mitä nyt melkein itku tuli Suomi-Kanadaa katsellessa), Kimi kuitenkin keskeytti ja Massa voitti, joten siltä osin kaikki meni niinkuin pitikin.

Ja niistä Euroviisuistahan voisi jauhaa vaikka kuinka paljon, mutta jätetään se nyt. Ainoa positiivinen asia niissä kisoissa oli Suomen panostus kisojen järjestämiseen. Lava oli hieno, ja Krisseä lukuunottamatta ohjelmakin oli ihan tasokasta. Saadaan olla ylpeitä ainakin Apocalypticasta. Ja Mikko Leppilammestakin, vaikka Heikki olisi ollut parempi.

Työkaveri oli ollut poistattamassa viisaudenhampaansa tänään aamulla.. Ja töihin tullessaan plikalla ei ollut edes poski turvoksissa! Voi vitsit hei, jos mulla olisi kuvia mun hampaiden poiston jälkeisestä luukista, niin laittaisin ne kyllä tänne!

Mä en pystynyt kun makaamaan kaksi päivää, ja seuraavana kahtena päivänä en kehdannut astua pihalle edes postia hakemaan! Molemmat posket ja leuka oli niin turvoksissa, etten itseeni peilistä tahtonut tunnistaa. Lisäksi toinen poski oli sinipunainen.

Mä kun aina luulin että se mun poisto kävi helposti: kolme hammasta samalla kertaa, itse toimenpide ei sattunut yhtään ja särynkin kesti lääkkeiden voimalla. Pah.

Väkisinkin sitä katkeroituu.

Mulla ei ole autoa. Se on korjattavana. En pääse millään töihin huomenna. Kuka tahtoo ilmoittautua kuskaamaan tai lainaamaan omaansa?

Jos taon Sampon, saanko rakkaani takaisin?

Tänään juuri töissä tuli puheeksi se, että kun kahdenksan tuntia kuuntelee Radio Novaa, niin työpäivän jälkeen juuri se paskin soitettu biisi jää soimaan päässä. Se on niin totta.

Tänään tuli yksi aivan ihana biisi, niin että kylmänväreet oikein meni. Ja nyt mä en enää muista että miten se biisi meni! Eikä se mikään outo biisi ole ollenkaan, jos saisin nyt siitä kiinni niin varmasti saisin laulettua sen sanasta sanaan ihan loppuun asti.

Mutta ei. Päässä soi ne kaikkein kamalimmat, vanhimmat ja loppuun kulutetuimmat biisit, joiden naislaulajien ääniä ei edes erota toisistaan. Alitajunta ansaitsisi sapiskaa.

Täytyy ottaa Pyörän pyörimä kouraan ja mennä peiton alle lukemaan ja kuuntelemaan vappumusiikkia. Ehkä jopa niitä taksikuskin pornoralleja, niiden tieltä väistyy Jonna Tervomaat ja Anna Erikssonit..

Lehmien jätökset on sulanu, ja tuoksusta päätellen alkanu mädäntyä.

Miten sä Jonna oot nyt selvinnyt ilman mun päiväkirjaa pari päivää? Varmaan tuntu aika pahalta huomata etten oo ehtiny mitään tänne laittaa... Mulla sentään on sun koko tuotanto ihan painettuna, mitä mä jaksan lukea aina uudestaan ja uudestaan. Kiikarit on nyt luettu muistaakseni 32 kertaa, jos oon oikein laskenut.. Ja sitten en edes mun lempikirjailijan mieliksi kirjoita päiväkirjaani. Mun täytyy varmaan keksiä joku rangaistus itselleni: Kiikarit ja Pyörän pyörimä johonkin kaappiin pariksi viikoksi, niin etten saa niitä käsiini, vaan joudun kärsimään hirveistä vieroitusoireista..

Hmmh. Mun täytyy varmaan lopettaa tää kirjoittaminen, täytyy säästää itseensä ens viikon nopeuskirjoituksen MM-kisoihin. Ja sitten panostaa vaan treenituokioihin, joita ennen täytyy joogata ja meditoida.

Miksi valmisruuasta ei edes yritetä tehdä samanmakuista kuin kotitekoisesta? Ja miksi helvetissä rasvassa uitetut, valmiissa kastikkeessa lilluvat joko pakasteesta otetut tai säilöntäaineilla lääpityt ruuat on ihmisten mielestä niin hyviä, että niistä ollaan valmiita maksamaan oikein kunnon hinta? Se riittää, kun ruoka näyttää hyvältä, ja kun listalla se on vielä á la cartea, niin senhän täytyy olla juhlaruokaa!! Jos se ruoka on niiiin mainiota ja raaka-aineetkin niiin laadukkaita, miten vielä työntekijöiden palkan ja kiinteiden kulujen jälkeen kate on silti joku 65%??
Menee hermot.

Juu. Ei tässä muuta.

Mä sitten vihaan sitä. Ainoastaan tosi hyvien ystävien kanssa on mukava puhua puhelimessa. Useimmiten kun puhelin soi enkä tunnista numeroa, jätän vastaamatta. Olen liian huono sanomaan ei puhelinmyyjille, ja liian huono sanomaan ei kenellekkään joka tahtoo minusta jotain.
Olen jopa huonompi valehtelemaan puhelimessa kuin kasvotusten. Onneksi puhelimeen ei ole pakko vastata.

Mutta sitten tuleekin niitä tilanteita, kun on pakko soittaa. Ajan lääkäriin tai kampaajalle vielä uskaltaa ihan hyvin varata, ja töissä puhelimessa puhuminen on helppoa kuin mikä. Mutta kun joutuu soittamaan puhelun, jossa kertoo lähes vieraalle ihmiselle huonoja uutisia, eikä yhtään tiedä, miten tämä suhtautuu, niin tilanne on minulle pahin mahdollinen. Vaikka miten yritän järkeistää asian niin, ettei keskustelukumppanini pääse mitenkään hyökkäämään kimppuuni puhelimen kautta, niin ei auta. Paljon mielummin tapaisin kyseisen ihmisen jossain, ja antaisin hänen kuristaa minut.

Onkohan tällaiselle ongelmalle oikein joku nimitys? Puhelimessapuhumiskammo..?

Noh, niinkuin yleensä, tälläkin kerralla tällainen puhelu sujui kivuttomasti, toisessa päässä asia otettiin hyvin vastaan ja ymmärrettiin. En muista ainuttakaan sellaista puhelua, josta olisi todella jäänyt huono mieli. Luulisi siis minunkin oppivan, ettei kannata pelätä puhelimessa puhumista..?

Kerrankin uskalsin tehdä jotain sellasta, mitä oon aina itelleni jankannu että pitää tehdä. Vaihdoin työstä huonompipalkkaiseen, mutta sellaiseen mistä tiedän pitäväni sata kertaa enemmän! Oon niin ylpee itsestäni, oon jo niin innoissani siitä kun työharjoittelu loppuu ja pääsee töihin. Kesä on pelastettu. Onnitelkaa.