IRC-Galleria

Toivon maailmankaikkeudelta vielä yhtä lumisadetta tähän talveen - ja se tuli !!!

Juoksentelin sen kunniaksi hangilla mettässä pari tuntia.


Meni voimat ja sai voimaa.


Kiitos.

Nyt voi päästää talven jo menemään ilman kaihoa.

Talvi meni. Voi ku tulis viel kerran killeripakkaset.. vaan ei taida tulla, jos sammakolta kysytään.
No jokasessa vuodenajassa puolenssa, mutta ku talvi jättää taakseen, ni muistaa aina kuinka siitä pitää.

Pitäkää kuinka outona vaan - en odota kesää.

Tuntuu, että se oli aivan äsken.

Edessäni monta valmiiksikirjoitettua paperia.
Jotta en takeltelisi, kun ollaan radiossa.

Edessä mikrofoni, joka kuulee kaiken.
Lukuisten laitteiden valot, jotka tarkkailevat jokaista hengityksen puolikastakin.
Sammakolla suorituspaineita, sillä haave omasta radio-ohjelmasta oli toteutunut.

En minä niitä papereita loppujen lopuksi edes lukenut.
Olin valmistellut ohjelmaa niin kauan, että muistin ulkoa, mitä halusin sanoa.


Nyt on takana 60. ohjelmaa (jos tarkkoja ollaan, niin se 60. tulee ensi viikolla täyteen, mutta emme voi olla aivan tarkkoja, koska tarkkaa lukumäärää ei ole saatavilla).

Olenko oppinut jotain?
Olenko voinut jakaa jotain maailmalle?
Onko Synteesi sellainen kun haluan sen olevan?


Ei kovin yksiselitteisiä kysymyksiä, mutta pulpahtavat näin merkkipäivän aattona mieleen yön hiljaisina tunteina.
Kissakaan ei enää kuorsaa.

Kyyninen minä voisi sanoa, ettei mitään ole opittu.
Kyyninen minä voisi sanoa, ettei visio ole toteutunut.
Synteesi ei ole mahtava monimedia, vieläkään.

En toisaalta kaipaa sellaista suuruttaa kun vielä muutama vuosi sitten.
Minulla on vainu miten ilmiöitä synnytetään, mutta plääh.. en jaksa.

Tykkään lukea runoja sohvalla ja tykkään myös kuunnella itse lukemiani runoja :)


Olen oppinut, ettei tekniikkaan voi luottaa ja ehkä olen löytänyn jonkinlaisen kompromissin loputtoman hiomisen suon ja hätiköidyn hutiloimisen välimaastosta.

Ja niin usein joku tulee kertomaan vilpittömän innostunut ilme kasvoilla; "pidin ohjelmastasi".

KAi minun on sitten syytä ainakin jatkaa :-D


P.S.

Multa saa pyydettäessä minkä vaan Synteesin jakson.
Mut en mä viitti laittaa näin isoon mediaan mitää linkkejä...

Ei oo ketään kaveria täällä kuka tulis laskee mun kaa mäkee.
Luntaki on enemmän ku tarpeeksi.
On mulla silti ihan kivaa :)

Päätin aloittaa tämä vuoden blogin kirjoittamisen viime yön unella.

Unessa saattoi tapahtua muutakin, mutta aloitan kohdasta, jonka muistan.

Saavun kohtuullisen vaatimattomaan asuntoon, jonka pienimmässä huonessa on iloinen tonttu.
Tonttu esittelee lapsuuden kuvaa ja todistaa sitä kautta olleensa aina tontun näköinen.
Huomautan hänelle, että tontun vaatteet sopivat hänelle täydellisesti, johon tonttu toteaa, että "eikö totta!"

Siirryn viereiseen huoneeseen, jossa on käynnissä erään tuntemani tytön illanistujaiset.
Silmään pistää se, että huonessa on kolme modernia tietokonetta vierekkäin (ja lisäksi kahdet stereot vierekkäin) - ja minulle tämä tyttö on esiintynyt kovasti tekniikkavastaisena henkillönä.

Ulkoa kuuluu selvästi säpinää ja siirtyessäni ulos, huomaankin olevani parvekkeella ja jonkin vanhan kaupungin (arkittehtuurissa oli yhdistelmä Tallinna, Helsinkiä ja Turkua) torin laidalla.

Tori on täynnä väkeä ja melkein tuntuu, että olisi jokin yleinen juhlapäivä.

Joku on hankkinut itselleen pöyristyttävän lelun; härän, joka viipottaa eteen päin ja jota voi härnätä kuin härkätaisteluissa ikään. Härän liike on suhteellisen aidon tuntuista, mutta siitä huomaa kuitenkin selvästi härän olevan robotti.

Parveekkella on yhteinen mielipide asiasta - turhaakin turhempi vempain.

Hetken kulutta härkä pääsee karkuun sen omistajalta ja se alkaa jahtaamaan tiettyjä ihmisiä takaa torilla.
Jostain teen päätelmän, että härkä ei ole ohjelmoitu tunnistamaan tiettyjä värejä vaan tiettyjä liikesarjoja.
Joku poika keksii nopeasti minkälainen liike sensorisilmien edessä on tehtävä, jotta härkä rauhoittuisi.

Default-pausen jälkeen härkä kuitenkin aloitta aina jahtaamisensa ja joka kerta agresiivisempana.
Härän koko myös kasvaa melkoisesti ja lopulta sen käskyttäminen ei teho enää lainkaan.

Silmän räpäyksessä härän koko on kasvanut niin valtavaksi, että se yltää jo parvekkeelle (parvekkeen korkeus vastaa ehkä kolme jugend-kerrosta / neljää tavallista).
Samalla härkä kurkottaa todella pelottavan turpansa kohti ystäväni kurkkua ja puraisee palan.

Ihmiset säntäilevät sinne sun tänne ja eräs teatteriseurue uskoo pelastutuvansa kulkemalla junamuodostelmassa.
Monet ovat kuitenkin kauhusta niin jäykkänä, että jäävät vaan odottamaan kohtaloaan. Hyökkääkö tuo epäinhimmillinen vekotin heidän kimppuunsa vai ryntääkö se ohi.

Verta vuodetetaan ja oma pelkoni on sitä luokkaa, ettei se vuosikausiin ole unissa ollut niin järjetön. Ehkä viimeksi vuonna 2000, mutta siitä unesta myöhemmin.
Kysyn, joltakulta, että eikö tota petoa voisi ampua? Saan hipiltä vastauksesi: "ei me vastata väkivaltaan väkivallalla". Olen kuittamaassa tuohon lausauhdekseen, että come on, toi on kone ja se raatelee täällä ihmisiä. Samalla minulle tulee mieleen skenaario, jossa hirviötä alettaisin ampumaan - se sylkisi luoteja takaisin, jolloin vielä useampi haavoittuisi / kuolisi.

Olen hukannut jo ystäväni joten minua kiinnostaa enää oma elossapysyminen.

Kuin korkeimman johdatuksena päädyn porttikäytävään, jonka portti suljetaan perässäni. Ja toinen. Ja kolmas.
"Tosta se ei tuu saletisti läp", huudahtaa takanani nuorukainen.

Samalla tajuan olevani kolmen rautaportin takana turvassa.

Mitä härälle tapahtui?
Entä ystävilleni?

No sitä tämä tarina ei kerro.

Tämä hätkähdyttävän todentuntuinen uni sai minut miettimään aamuyöstä sitä, että tuollaisia tappajarobotteja rakennetaan par' aikaa.
Vaikka niiden ilmiasuksi ei ehkä tulla valitsemaan härkää, on ajatus silti kovin pelottava.

Aluksi niitä tietenkin käytettäisiin vain erikoistilanteissa, mutta lopulta ymmärrettäisiin, että ne tulevat edullisemmiksi kuin ihmis poliisit/sotilaat.

Ajatus ei tietenkään ole millään tavalla uusi scifi-kuvastossa, mutta tänään tajusin, että tuokin asia tulee tapahtumaan todennäköisesti vielä elinaikanani ainakin jossain päin maailmaa.

Kissa röhnöttää niskassa ja puut paukkuvat pesässä. Lumi sulaa taas sadannen kerran tänä talvena.
Asemamestarin taloa eivät teknohärät uhkaa.

Nää on näitä, et "kirjotetaan nyt ku tällanen on ja ei oo vähään aikaan kirjottanu"- postauksia.

Tää on viimeinen viikko ku teen tänä vuonna jotain säännöllisiä hommia.
Sitten alkaa talon siivouksen viimeistely ja ehkä sitten vois omaa mieltäkin vähän siivota. Sehän ei tunnetusti ole yhtä helppo proggiks kun imurin käynnistäminen.

Kovin hitaasti se elämä menee sinne suuntaan, ku tahtois.. ehkä se on tää ku pääsee turhan vähän toteuttamaan itseään.

Ehkä olen liian odottavalla kannalla.
Jos sitä sitten vaikka tarttuis toimeen.

Mutta kun niitä suuntia on niin monta, johon vois lähteä...

Tän päivän tahtia on vauhdittanut Radio Helsingin ja Ylen Ykkösen lisäksi Sky FM http://205.188.215.225:8000 (toi urli pannaan siihen playeriin, eikä selaimeen).

Kaikki musat meni koneelta "pienen" tyrimisen vuoksi. Toisaalta mä oon aika radio-orientoitunut tyyppi. Omassa autossaki pitää olla ihan oma FM-radio <i>lähetin</i> :)

Walesin springerspanielit on aika helppoja kavereita. Tosin niiden rytmi on hiukka toinen ku meikäläisen, et siitä pieni miinus. No olivat yökylässä ja laittoivat uuden elämän alullle. Keittiön lattia oli aamulla täynnä verta... syyn arvannette.

Kissa piileskelee vaatekomerossa ( koska eihän noista koskaan voi tietää).. tai vaihtoehtoisesti kaapin päällä.

Kysyinpä sitten neuvoa kovon partitioiden koon muuttamiseksi.
Samalla ei muistettu kertoa, että siinä menee käyttis sekasin.
No en mä menettäny ku viikon duunit + päivä tässä vierähtää konetta säätäessä, mutta onneki on ymmärtäny, et asiat pitää olla datamaailmassa monessa paikassa, jos ei halua ongelmia.

Ja onhan omenan säätäminen tavallaan ihan kivaakin.

Sattu Salon kirjastossa oleen tyrkyllä tollanen kirja ja ihmettelin, etten aikasemmin ollut lukenut.. no en mä nyt tosin kovin montaa muutakaan klassikkoa ole lukenu.
Alkuperäinen laitos siis Rebel Code.

Ehdoton kirjasuositukseni. Todistaa vapaan ohjelmisto(talouden) syntytarinan kautta yhden merkittävän keinon vaikuttaa yhteiskuntaan ja ennen kaikkea konkretisoi, miten isojen (ohjelmisto)yhtiöiden yksinvaltius ei ole mikään luonnonlaki, joka pitäisi hyväksyä ainoana mahdollisuutena.

Kirja sopii myös muille kuin vapaasta lähdekoodista kiinnostuneille. Toimii myös jännärin omaisena ja on väliin hyvinkin vauhdikas.
Rehellisyyden nimissä sortuu ajoittain amerikkalaiseen perisyntiin; toistoon. Välillä myös tuntuu, että kirjoittaja on unohtanut tiivistää tekstiä, mutta nämä seikat eivät kuitenkaan pilanneet minun nautintoa.

Nousi heti nk. sivistykselliseen peruskirjastooni Maailma yhtiöiden vallassa -opuksen viereen.

Aikansa kaikella.