IRC-Galleria

Sain kerran mieheltä kirjeen. Siitä on jo useampi vuosi seurustelin sillon, mutta se oli silti jotenkin niin hellyyttävää. Siinä kirjeessä oli todisteltu ikävää ja luotiin kuvia kauniiden asioiden ympärille. Sanat oli kömpelöllä käsialalla tehty, vangin käsialalla.

Tapasin sen miehen kerran junassa matkalla Helsinkiin Silloisen poikaystäväni luo. Hän oli tumma ja komea, siististi pukeutunut, ei lainkaan niinkuin kaverinsa, jotka olivat kanssa matkalla lomille. Hänellä oli kipsi kädessä. "Tuli rumpuja soitellessa" hän sanoi ja imaisi taas keuhkot täyteen tupakkaa.

Hänen kaverinsa puhui pitkät pätkät eri maiden vankiloista. Filippiineille ei kuulemma kannata koskaan joutua. Siellä oli ikävintä. Tämä kaveri oli istunut puoli ikäänsä vankilassa ja toiset puolet tienannut huume bisneksellä. Hän kertoi tarinoita saarista jotka hänen perheensä nyt omisti ja veneistä, jotka odottivat Norjassa. Riippuliito Norjan solissa oli kuulemma mahtavaa.

Pikku pojat kuuntelivat tohkeissaan. He olivat tulossa Mäntsälän perhekodista kohti Helsinkiä. Ikää vain kuusitoista. Hymyilin, kun minulle puhuttiin kilpaa. Olinhan ainut nainen loosissa ja nämä miehet eivät olleet vähään aikaan olleet käyneet vaimojaan tapaamassa.

Tarkastajat tulivat: "Ja matkaliput olkaa hyvä". Menin paniikkiin. Ennen ei ollut käynyt näin.Olimme ohittaneet Riihimäen ja minulla oli lippu vain Hämeenlinnaan. Piruuttani annoin lippuni tarkastajalle. "opiskelijakortti ja henkkarit" virnuilin, mutta kaivoin ne esille. Ihme, että ne oli mukana, sillä en ollut tuolloin edes kahdeksaatoista. Tarkastaja myhäili tyytyväisenä. "Tiedät varmaan mitä tää tarkoittaa". Tuntui kuin oisin vajonnut maan alle. Tarkastaja kirjoitteli sakkoja. Kaikilla muilla oli lippu.

Maailman omistaja nousi esille: "Minä maksan tytön lipun." 57.50e, ei sillä niin paljoa rahaa ollut. mutta junalipun osuuden seitsemän ja puol euroa kyllä maksoi. Hän vannotti, että voisin jättää sakkolapun hänelle niin hän hoitaa sen. Katsoin kuitenkin parhaaksi olla antamatta sitä.

Ikkunan vieressä istunut mies heräsi eloon. Hän alkoi pitää esitelmää levyistä, millä hän on soittanut rumpuja ja tavasta millä hänet oli pidätetty. "Aseella uhkasi. Siinä meni elämä silmien ohi. Sitten painoivat konepellin päälle." Tyydyin vain hymyilemään ja kuuntelemaan niitä uskomattomalta kuulostavia juttuja.

Koska maailman omistaja oli auttanut minua, minun tuli annettua osoitteeni, jotta pojat voisivat kirjoitella. Maailman omistaja lähetti pääsiäiskortin, mutta rumpali itkän koskettavan kirjeen. Hän lähetti vielä sähköpostiakin. Poikaystäväni tietenkin repi peliverkkarinsa. Hän sai minut olemaan vastaamatta, mutta kirjeen säilytin.

Usein mietinkin, miksi "pahat pojat" jäävät niin hyvin mieleeni , mutta kiltit pojat karkoitan. Mutta siitä kirjeestä tajuan, että se on se syvyys ja elämän palo on se, mikä koskettaa. Suuria miehiä ja suuria puheita on hauska kuunnella, vaikka vuosien saatossa en puolia uskokaan. Itse sanon asiat suoraan kiertelemättä ehkä turhankin totuuden mukaisesti, mutta tarinat on aina kauniita. Mutta eihän ne kaikki tarinoita ole. Tunteella eläminen on sitä elämää.