IRC-Galleria

Kotona on kaaos kämppiksen poismuuton jäljiltä. Kuuntelen Gravity Killsin Perversionia. O muute vitu hyvä levy.

Mun elämässä tapahtuu kivoja ja jänniä asioita. Kivoja ja jänniä siitäkin huolimatta, ettei niihin liittyvät ratkaisut ole monessakaan tapauksessa helppoja. Ainakin tänään tuntuu, että olen onnellinen ja elossa. Se siitä ruumispussista, Angsta :)

Ja eilen oli hyvä päivä. Toissapäivänäkin.

Ihmisen pitää tehdä asioita, joista tulee onnelliseks.

Erinomainen tilaisuus ihmisille, jotka tänne asti vaivautuivat, päästä sanomaan mielipiteensä minusta: http://kevan.org/johari?name=halla_w
ja
erityisesti kriittisen mielipiteensä: http://kevan.org/nohari?name=halla_w.

Teinimeininki.

Tietysti olis suotavaa jonnin verran tuntee mua, jos aikoo vastata :)

Joululahjaksi saatu konvehtirasia on vielä avaamatta. Vuosi sitten maalattu taulu pönöttää yhä 'uusien töiden' paikalla. Kämppää, johon muutin 2,5 vuotta sitten, en ole vieläkään laittanut kodiksi.

Toisinaan kaipaa jotain valmista. Pääteasemia ja kääntöpaikkoja.

Ja ei sittenkään. Mikään ei ole niin tylsä kuin maailma, jossa kaikki on paikoillaan.

Mihin se talvi meni?

Sähköposti- ja irc-lakossa -> 18.4.

Nyt se sit on alkanut: graduntekoloma. Nettiä ei sentää voi hyötysyistä pistää poikki, mutta muuten eristäydyn sähköisistä yhteyksistä ulkomaailmaan. Rimakauhu on ainakin toistaiseksi ohi ja tekemisen meininki kova.

Lupaan, että kun valmistun, en heti perään aloita uusia opintoja. Niinhä mä viimekski sanoin...

sviddu. Don't deliver us from evil oli turhin leffa ikinä. Cthulhun katto kärvistellen ja Hostel oli ihan ok.

Tämän sydäntälämmittävän festarin alkuhetkillä olen onnellinen leffalippujen omistaja. Hostel-filkalta ootan paljon. Don't deliver us from evililtä ootan lähinnä b-luokkaista kuriositeettiarvoa ja The call of Cthulhulta en oikeastaan odota mitään :)
Raporttia luvassa...

Oli kivaa lentää ei-niin-luottamusta-herättävästi kolisevalla propellikoneella reilussa sivutuulessa. Tykkäsin, kun kone poukkoili niin, että vatsanpohjasta kutitti.

Lapsena istuin aina takapenkillä, kun äiti ajoi kesälomilla ympäri Suomea, ja isä kökötti pelkääjän paikalla. Pidin eniten Itä-Suomen mutkaisista ja mäkisistä pikkuteistä. Niillä sai saman kihelmöivän tunteen kuin tänään lentokoneessa.

Olen aina rakastanut vauhtia ja fiilistä, joka tulee siitä, että tekee sen, mitä pelkää. Ekaa kertaa prätkällä autojen seassa motarilla - tunsin todella eläväni. Tai kun jää rutisee alla ja on puserrettava kelkkaan lisää kaasua, ettei uppoa veteen. Tai lähtee omatoimimatkalle maahan, jonka kieltä ei ymmärrä sanaakaan ja jossa juuri kukaan ei puhu englantia.

Nykyelinoloissa mikään ei konkreettisesti ja suoraan vaikuta selviytymiseen. Siksiköhän sitä hakee jännitystä ja selviytymiskokemuksia? Kun (aika kauan sitten) olin Tansaniassa, elämä siellä oli aivan eri tavalla mielekästä. Suurin osa ajasta kuluin perusvälttämättömyyksien hoitoon. Piti hakea, keittää ja suodattaa kaivovettä. Piti hakea ruokaa viljelijältä ja torilta. Pavut tai vihannekset eivät tulleet tölkissä, vaan ne oli käsiteltävä alusta alkaen itse. Hiilikeitin oli kärsivällisellä lämmittämisellä saatava riittävän kuumaksi. Jne. Oma toiminta oli aivan eri tavalla merkityksellistä kuin lähinnä abstraktioiden parissa räpeltävällä konttorirotalla.

Johan oli tajunnanvirtaa :)

Jaa ei kai se sit tuukaan. Peruutus prkl.