IRC-Galleria

Heräät pirteänä, huomenna pitää lähteä reissuun, mutta kaikki vaatteet on hieman risana. Päätät tehdä asialle jotain ja kaivat kaapin uumenista ompelukoneen.

Olen aina luullut, ettei maailmassa ole mitään kamalampaa kuin naisten suunnittelemat laitteet, jotka toimivat yllätyksellisesti täydellisesti naisten logiikalla. Olin väärässä, maailmassa on hirveämpiäkin asioita. Miesten naisille suunnittelemat laitteet. Sitä kuvittelisi, että ompelukoneen käyttö olisi varsin vaivatonta. Laitat langat kyljessä olevan ohjeen mukaan, kytket tarvittavat virrat ja siinäpä se. Ei muuta kuin ompelemaan. Väärin.

Kun olet kytkenyt langat, toteat koneen pätkivän sitä kuin oksasaha oksistoa. Selvität syytä ja toteat, ettei lanka liiku kunnolla. Miehen logiikalla, koneen seistyä vuosia kaapissa, liikkuvat osat voivat kaivata hieman öljyä. Joten ei muuta kuin selvittämään miten masiina aukeaa. Kun olet avannut kaksi ruuvia koneen päältä, eikä mitään muita kiinnitysmenetelmiä näy, pitäisi laitteen kuvun lähteä irti, kaiken järjen mukaan. Vaan ei, sinun pitää tietää, että kaksi oudon näköistä tappia pitävät myös laitetta kiinni. Syytä tähän ei selviä, mutta kai se jokin nerokas patentti on.

No, olet vihdoinkin päässyt koneistoon käsiksi. Suihkauttelet öljyä liikkuville metalliosille ja painat koneelle kaasua. Kuvun takaisinlaitto oli huomattavasti helpompi operaatio kuin sen irroittaminen, joka sinäänsä oli ihme.

Uusintayritys.

Nyt kone on öljytty ja saksattaa kuin paraskin bemari kaupungin lähiöissä. Ei muuta kuin toistamiseen langat ohjeen mukaan ja yrittämään. Yrittämään tuhoontuomittua yritystä, koska langat napsahtavat taas iloisesti poikki. Toistat lankojen laittamisen n. 10 kertaa, tarkasti kohta kohdalta ohjeen mukaan, mutta ei. Lopputulos on yhä sama.

N. 4 tunnin yrittämisen jälkeen miehisyys ja hermot alkavat olemaan luokkaa seulottu paperi. Vittuuntumiskäyrä kohoaa eksponentiaalisesti tasoon, jossa voisi alkaa murhaamaan ihmisiä.

Luovuttamisen päätös on helppoa, nostat kädet kohti taivasta ja karjut katolle tuskaasi. Ei muuta kuin kasaamaan laitetta. Mutta laiteellapa on muuta mielessä.

Ensimmäinen asia mitä tajuat on kolahdus. Kokonainen saatanan varustelaatikko putoaa lattialle, levittäen n. 20 neliömetrin alalle vajaat 3000 pientä nuppineulaa, osaa, lankarullaa ja muuta tavaraa. Tässä vaiheessa ensimmäiset tavarat pöydältä lentävät muiden osien mukaan lattialle, ihan vain silkasta riemusta tätä kaikkea mahtavaa fiaskoa kohtaan.

Kun olet käyttänyt noin vartin kaikkien mahdollisten osien etsimiseen, jottei kukaan eläin niitä söisi, saat tavarat kasaan, koneen pakettiin ja huputettua tuon kirotun laitteen seuravaa 10 vuoden tuomiota varten vaatehuoneessa. Nostat sen syliisi ja lähdet varmoin ja vankoin askelein kohti vaatehuoneselliä. Koneella on taas muuta mielessä.

Sama tarvikelaatikko kuin aiemminkin, päättää yhtäkkiä irrota kesken matkan, pudota lattialle, viiltää samalla avohaavan reiteen (laitteessa ei varoitettu mahdollisten suojavarusten tarpeellisuudesta) ja levittäen taas kerran kaikki pienet osat pitkin maita ja mantuja.

Jos vielä tässä vaiheessa verenpaine oli terveellisen rajoissa, voi jokainen syödä oman hattunsa.

Reippaan korjausryityksen lopputuloksena kun oli verta vuotava 5cm pituinen haava reidessä, housut josta sojottaa tuhat langanpätkää, öljyä sormissa ja kone joka ivallisesti nauraa komerossa itseään.

Kirottuja olkoot te naisten laitteet. Nyt, aina ja iänkaikkisesti.

WÄÄÄ! tää on horroria. Siis tää uus systeemi, minkä takia näkee ketkä on vieraillu sivulla. Ja eihän sitä voi kytkeä pois, ku sit ei ite tietäis ketkä on käynny minun sivuilla. Mutta siis herranjumala! Miten minä voin nyt tiirata ihmisiä jäämättä siitä kiinni :I

Vähän ku räpsis kamerakännykällä metrossa kuvia mimmien perseistä ja unohtais äänet päälle. *STRÄPS* HYI YÄK LIKANEN PERVO.


ÄWÄÄWÄWÄW.

Horroria.

Silkkiruusun nupun
suojissa
kätkettynä makaa
piilossa kaikelta pahalta
lapsen sielu
henkivereen suljettu.

Sanoihin kietoudumme
niissä kuljemme
ja kiistämme kaiken
jota korvamme eivät tahdo kuulla.

Takerrumme syihin
ja etsimme seurauksia
emmekä voi
janoamme lopettaa.

Memento mori
muista kuolevaisuutesi
Memento mori
kaikki on katoavaista
Memento mori
etsi merkitys itsestäsi.

Syleilemme kasvoja edessämme
rakkauteen vannomme
viimeiseen asti
ja jos särjetään peilit
niin annetaan kaiken mennä
mukana kimaltavien
sirpaleiden.

Uskomme ikuiseen
vaikka tiedämme
hetken olevan niin lyhyt
ja edessä odottavan
matkan jota pelkäämme
ja kavahdamme sen
lopullisuutta.

Memento mori
muista kuolevaisuutesi
Memento mori
kaikki on katoavaista
Memento mori
etsi merkitys itsestäsi.

Kaiken aikaa
yritämme löytää
jotain kauniimpaa
kauniin keskeltä
tietämättä tavoitteemme
epäonnistuneen
jo ennen alkua.

Minäkin etsin
sinua näistä kasvoista
vaikka tiedän
sinun kasvojen kadonneen.

Memento mori
Muista kuolevaisuutesi.

****

http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=15705&lue=1

Nyt teen sen, asian, jota ei koskaan pitäis tehdä. Angstaan gallerian päiväkirjaan. Hirnuhirnu.

Minua vituttaa olla yksin. Lähimmät ystävät ovat jossain satojen kilometrien päässä ja se mitä minä teen elämässäni, on lähinnä koneella istumista. Se on perseestä ja kyllästyttää. Olen viimeaikoina tajunnut sen, että olen heittänyt normaalin kehittymisen ihmisenä menemään vain siitä syystä, että tahdoin suojella vanhempiani huolelta. Nyt sisko sitten elää miten tahtoo, eikä saa siitä mitään seurauksia koska on 14. Tottahan toki se ikä tekee sitten sen, että sillon voi hölmöillä. Miksei joku kertonut minulle. Ehkä minullakin olisi nyt ystäviä lähelläni.

Äh, alko vituttaa jopa angstaaminen o//
Antaa olla.

Miksi pitää kärsiä, jos sen voisi lopettaakin.

Tajusin tänää mikä on maailman tyhmin asia.
Läski, joka leikkii laihaa.

... Mun maailma romahti.

Jos vain halinallenatsit ois vallottanu maailman...


... Jos vain niin olisi käynnyt

"Suun ympärillä?"
Katsoessani tuon kolmosen puhelinvisailun juontajaa, olen aika varma siitä, että tuon painamisen jälkeen oikea vastaus olisi Herpes.

Tuon naisen kaksi utarettakin oikein hyppii tossa ruudussa, toinen huutaa "ota" ja se toinen vieressä "mut".

Ja piilonänni navan yläpuolella "Nyt".

Maailmassa on taas kylmä, toivottavasti ne vitun viherpiipertäjät nyt jaksaa muistuttaa miten ilmasto lämpenee, napajäät sulaa ja kasvihuoneilmiö tappaa meirät kaikki ku kasan pieniä popkorninjyviä öljykattilassa.
Presidentinvaalitki on taas niin kova ja kuuma ja in hot hathat ettei mitään rajaa. Galluppia gallupin perään.
Sen vain sanon, että kannatan Halosta. Niinistö näyttää liikaa taskurotalta.
Onneks ne ei saannu lapsia Karpelan kanssa,
muuten suomesta olis löytyny uusi hillerilajike.

Minä tunnen itseni kultakalaksi joka elää lasimaljassa, katsoen viereisen lasimaljan tyttökalaa haaveillen.

Ja tilasin 300 eurolla vaatteita,
tunnen itseni niin hintiksi.

Äh,
ei nukuta. Unettomat yöt ovat perseestä. Stephen Kingin kirjassakin se johti epämääräisten otusten havainnointiin ja muuhun ikävään jälkiseuraamukseen (kuten vaikka maailman pelastamiseen).

Eikä sankari edes pukeutunut trikoisiin.

Tänään törmäsin myös mielenkiintoiseen kysymykseen, miksi hämähäkkimies ampuu seittinsä ranteesta, eikä perseestään, kuten oikeat hämähäkit?

Viva la resistance!
- Sammuttakaa valot.

Olipa kerran, kaukaisessa linnassa, aivan kuten jokaisessa sadussa pieni peikko, joka piti huolta jokaisesta pienestä talon askareesta.
Linnan perimmäisessä huoneessa, suuren puuoven takana makasi sängyn alla kätkettynä arkkuun salaisuus, ja tuohon arkkuun, ei ollut avainta, ei lukkoa ja silti se oli lukittu.
Tarinat kertovat, että ken tuon arkun aukaisee silkalla kosketuksellaan, on tuleva hallitsemaan olevaista ja näkyväistä, kauas taakse silmien kantaman.
Moni kokeili, moni epäonnistui.
Yhä edelleen tuo arkun kansi pysyi visusti kiinni.

Olipa läheisessä kylässä Prinssin Von Nikkel Kokkel, suuren herttuan nuorin poika, rehvasteleva rettelöitsijä joka tahri valkoisen panssarinsa alituiseen oluen ja oksennuksen tahroihin.
Kukaan ei koskaan uskonut, että hänessä olisi kylliksi ihmistä hallitsemaan edes omaa päätään, harvempi uskoi, että hänestä koskaan edes tulisi kuningas.

Päivänä tuona, jota kukaan ei muista, Jumalan armon alaisena Prinssi Von Nikkel Kokkel päätti kuitenkin yrittää avata arkkua, joka tarujen mukaan oli tuova suuren vallan ja vallan mukan tulisi myös rahaa, kuten aina tiedetään.
Matka Linnalle ei ollut pitkä ja ovea koputukseen tullut avaamaan peikko vielä lyhyempi: "-mitä asiaa?" tivasi tämä pörröpää kiukkuisesti. Von Nikkel Kokkel vastasi rehvaasti: "Tullut 'ma olen avaamaan arkkua, joka tuova on minulle suurta valtaa". Peikko mutisi hetken itsekseen ja kehotti prinssin sisälle ja ohjasi tämän arkun luo.

Kun Prinssi polvistui arkulle ja hivutti sen hitaasti sängyn alta esiin, pysyi arkku visusti kiinni.

Mitäs odotit? ei paskat koskaan voita.

Loppu.

Mä olin jotain 12 ku alottelin ekankerran,
se oli sillo ihan uus juttu mulle.
Jotenki se vaa tuli kaverin kautta,
alkuaikoina se oli sellasta aika alkeellista vielä.

Käytettiin modeemeja,
ne oli lyhyitä trippejä.
Äkkii mä kyl tajusin,
että tästä ei oo enää paluuta.

Mä olin koukussa.

Ajan kanssa koveni kama,
alko tulee parempia laitteita markkinoille.
Ku hommattiin ISDN-sovitin,
tajusin, että nyt ollaan menossa jo alamäkeen.
Mä en vaa voinnu sille mitää.

Aloin tuntee jo paljo porukkaa piireistä,
mulla oli jopa valtaa osalla kanavista.
Pikkuhiljaa ne entiset ystävät jäi pois.

Oli vaa pakko saada jokapäivä tarpeeks.

Sitä jatku monta vuotta, välillä mä pidin taukoja.
Aina se kuitenki tuli takas,
en vaa kestäny.

Tuntu et puuttu jotain niin paljo.

Mä aloin perustaa omia kanavia,
sillo porukatki alko jo huolestuu.
Olin kuulemma hirveen vetäytyny
ja aina vaa koneella,
ne kai luuli ja luulee edellee,
et katon pornoa.

Ircin myötä tuli galleriaki,
moni käyttää pelkkää galleriaa,
mut oikee irccaaja tietää mikä se ero on.

ii2:sta on turha puhua edes,
se ei vaa anna samaa tatsia ku galleria tai irc.

Osa jätkistä on ollu jo kymmeniä vuosia koukussa,
mulla tää on vasta ihan alussa.

Haluisin eroo siitä,
mut mä en vaa pääse.

En osaa elää ilman sitä.

Olen irccaaja.

Seuraavankerran kun minä valitsen 2 tunnin linja-auton odottelun ja 10km kävelyn väliltä, ja valitsen jälkimmäisen.

Heittäkää joku minua salamalla.

Olen varmasti ihan tyylikäs näky,
pitkässä nahkatakissani, mustissa farkuissani ja maihareissani,
raahaten mukanani olkalaukkua joka toimii kotina ja turvana pikkusiskolta pöllitylle
kannettavalle cd-soittimelle.

Mutta minä en totta helvetissä näytä tyylikkäältä suoritettua moisessa sotisovassa 10 kilometrin lenkin.

Ensimmäinen reaktio kotiin päästyä, oli jotakuinki "Voi herran pieksut."
Peilistä tuijotti joku ryttynaama, joka näytti siltä, kun otsaan olisi kasvanut ainaki kakskytsenttinen kyrpä,
silkasta vitutuksesta.

Mikä loisteliainta, hiukseni olivat jäässä! Voi pojat, arvatkaa tuntuko ne kivalta.

Vuokrasin myös tänään 3 leffa (15e yhteensä, ei onneks rahakasta touhua, onneks olen rikas.)
Tuo Kuolleiden valtakunta oli kyllä kokemuksena huvittavampi ku kuolleiden aamunkoitto.

Pääperiaate on se, että koko leffa vaikuttaa 8v ADHD-lapsen piirustukselta,
ja vieläpä sellaiselta, joka on piirretty ilmaan mitään ideaa, käytännössä lähinnä punaisella väriliidulla.

Tosin, pitkästäaikaa se oli myös leffa jolle sai nauraa, varsinkin, kun zombi noin ronskisti tarrasi ihmistä ylähuulesta ja kiepsautti päänahan tältä ympäri, todistipahan sen, jota moni luonnontieteilijä on ihmetellyt.

Sammakoiden salaperäisen itsemurhatavan...

Kohta on joulu.

Toivonmukaan joulupukki on maksanut veronsa, uusinut passinsa, viisuminsa, selvitellyt lentolupansa.

Ja rokottanut poronsa.

Homorutto vieköön.
Pitäiskö mun ostaa lahjoja.

Pfyf,
heikot riemuitsee materiasta...

...Taidan mennä hypistelemään tota 250 euron nahkatakkiani.