IRC-Galleria

Oon matkannu pimees missä muut ei oo kävelly
suudellu yksinäisyyttä ja kuolemaa kätelly
Oon laulanu lauluni mis ole ainuttakaa sanaa.
Elän kaupungissa missä ei oo yhtäkään taloo
ainoastaan palava pensas tuo kauduille valoo
Olen kulkenut varjoissa ja hengittänyt yötä
elänyt kuolleena ja heränyt kuoleman myötä
Usko ei oo ollut helppoo kävellä mun kengis
ainoastaan usko toivo rakkaus pitänyt mut hengissä.

Askel ei kanna, pettää maa alta
Ei koskaa pysty tuntuun enää askel paremmalta
Mitä se oli ennen ku kuljin sun kanssasi
Homma oli hanskas mut hukkasin hanskani
En tienyt sillon mitä kaikkea tunsin
Itsestäni vaan välittäväni luulin
Muttei se ollutkaan niin päin koskaan
Nyt olen uppoomassa mieleni pohjaan
Siellä on synkkää, sielä on kylmää
Pahuuteni laittaa rakkauden tyrmään
En pysty tunteen iloa kai koskaan
Siltä se tuntuu, kun maailmani kohtaan

Mun on lähettävä pois, ettii jotain parempaa.
Just nyt mikään ei tee must tääl onnellisempaa,
tääl jengi näkee pinnan, muttei sen taa.
Tai ehkä joku näkeeki, mut en vaa tiedä et kuka,
ja nyt joudun elää sen kaa.
Ja nyt mä haluun vaan, kauas, kauas pois täältä,
haluun vaa ottaa rauhas, ja selvittää päätä.
Pysähdyn ottaa happee, ihan vaan hetkeks
ja taas löydän itteni uudest risteyksest.

mä nää en tulevaisuutta,
mustaa savua, pelkkää hulluutta
ei ole taivalta takas,
tänne jääköön nyt kaikki rakas
ja kaikki muukin, mistä ees välitä
ei ole mitään, enää mä en selitä
nyt aika kääntää selkäni, hyvästit vilkuttaa
ja pikajalkaa vuoren rinteelle kilkuttaa
siellä vielä ryypyt rohkasuks ryypätä
kurkusta alas, enää mitään ymmärrä
mitään mitä teen tai oon tekemässä,
viimeset hengen vedot oon nyt vetämässä
oon valmis hyppyyn, valmiina putoamaan
alas tiputtautuu, mailmasta katoamaan.

tiedän sullon vaikeeta, elämä on sota, ja nyt on aika taistella
sinä ja minä, me ollaan muututtu, perus jannui, vaan liikaa aikaa kulunu
ja mä en myönnä enää ees itelleni et oon ollu kusipää, mut mitä kävi
puolet mun elämäst vaa hävis ku mä en välittäny ja siks ei ollu mitää väliä
jäbän puolesta valmiina taistoon. pidä pää pystyssä, siinä neuvo elämään
mäki aina lupailen, vaikken aina pidä niit, mut sen lupaan, pidän täst jäbäst kii
mennyt on mennyttä, kyllä mä sen tiedän. me ollaan muututtu, en sitä kiellä.
me ollaan erilaisii, kyl meitsi ymmärtää. mä voin muuttuu, lupaan ainaki yrittää
ku nään sut, mitä pitäs sanoo ? oon tyriny, mut tuskin oon ainoo
mikää tätä jäbää ei voi korvata. nostit ylös ku meitsi oli pohjalla
jos joku mättää, voit kääntyy mun puoleen
mä lupaan auttaa jos tarviit apuu, mä tartten sua, enkä haluu et suhu sattuu
sä oot muuttunut, mut niin oon mäki, eile oli helppoo nyt vastas ylämäki
oon ollu kusipää ja ehkä vaikee, ja ehk ny ois aika pyytää anteeks kaikest
mikä meni pieleen, jätin yksin vaik pyysit viereen, enkä tiedä mikä muhun meni
mua kaivattiin, mut mä en huomannu, suolaa haavaan kaatanu
on ollu vaikeet, ei kukaan sitä kiellä. meidät on luotu pysymään yhdessä
mut me ollaan muututtu ja kasvettu erillee, koita vittu tajuta.

Otit sydämen, etkä tyydy sitkään,
tajuan sen, mut ennen pitkään edestään löytää
mitä taakseen jättää.
Et näköjää mun elämäni
kaikest huolimat ollukkaan,
ei näköjään mun elämäni tie
sun vieressäs kuljekkaan.
Mä tyhmä menin suhun lankaan,
ei voi valita ketä rakastaa,
ja nyt on vaan pakko jatkaa,
etkä ikinä enää mua takas saa.
Ja nyt kun näät mun kadulla ni oo ku et tuntiskaa,
käännä päätäs vaan, hyvä niin,
älä vaan tuu lähellekkää mua
et pääse mua enää satuttaan

Mitä jos mä oonki vaa tuulen puuska,
tai lehti joka tippuu maahan aina syksyl puusta
Kylmä pelottaa, mä haurastun kokonaa
Istun yksin kotona, en kauaa jaksa odottaa
Kello pyörii enkä vieläkään oo varma
et mitä pitäs tehdä, ehkä mul on tunnevamma?

Tää paine haluaa tuhota mut, ja se kalvaa
Siks raivoon niinkun mielipuoli, taikka vaan nauran
Piilotan mun raivoni hymyyn väkisin
Ettei kukaan suotta mun pahaa oloo näkisi
Ei kukaan mua voi auttaa, eikä varmaan suostuiskaan
Ei, vaikka apua mä jonkun korvaan kuiskaan.

en ehkä osaa selittää, ei sanat riitä,
vaikka kuinka yritän,
sä luulet et oon tunteeton,
mut jos vain tietäisit kuinka sekaisin mun tunteet on,
antaisit aikaa, se ainut lääke on,
en pysty sanoo sulle enää muuta ku että rakastan sua silti,
ku katon sua silmii nään kuinka sä valehtelet,
ku katot mua silmii näät kuinka mä kärsin,
askeleet horjuu, tie kapenee,
elämä loppuu, kaikki pimenee..

Siinähän se itkukin sitten tuli kaiken muun keskellä.
Sanasi satuttivat, saivat minut taas alas vajoamaan.
En puhu, en syö, en hengitä, en ole. En enää.
Miksi aina kerta toisensa jälkeen ?
Ei siinä, oon palasina taas jälleen.