IRC-Galleria

Hoitokoira meni eilen kotiin. Se ei yhtään tykkää olla autos, läähättää ja kuolaa olkapäälle. Välillä muksii tassulla. Ja taas läähättää ja istuu selkä menosuuntaan päin. Ja siihen ei auta mikään, ei vaikka sitä heittäis lenkkimakkaralla päähän. Kun taas oma pikkukoiruus vallan rakastaa autoilua, saa katsokaas päivystää. Näkee koiria, lintuja ja pupuja. Ja muovipusseja, jotka jostakin syystä ovat vihollisia, niin ku lentokonelaukutkin, potkukelkat, asfalttityöntekijät ja lastenrattaat.

Maanantai ja isoja asioita. Tai omaan elämään liittyviä isoja asioita, ei mitään maanjäristyksiä tai sotatiloja, jotka vaikuittaisivat tuhansien ihmisten elämään. Mutta omassa pienessä sisäisessä maailmassani omalla tavalla mullistavia. (Kirjoitin muutes äsken kaksi kertaa isoja astioita.) Ehkä sitä tarvitsee aina säännöllisin väliajoin jotain mikä tekee kipeää. Jotain sellaista mikä repii kaiken rakennetun auki, rikki ja sitten on valmis kokoamaan jotain, uudelleen ja uudelleen. Puhdistaako se sitten jotain? Vai miksi sitä toimii/käy näin? Kai sitä tuskan kautta tuntee jotenkin olevan elämässä kiinni. Niin, kai? Ilman tuskaa ei pysty luomaan, josko mä nyt en luo sitten kyllä yhtään mitään.

Mutta miksi hyvä olo ei voi olla vain hyvä olo? Miksi sen pitää ahdistaa? Miksi arki, viikkorytmi, ns. normaali elämä tuntuu tukahduttavalta. Ihan kuin hukkuisi. Mutta mitäpä jos onkin niin, että sitä tavallaan oppii haluamaan haluta tiettyjä asioita. Mutta kun aikaa kuluu, ja vaikka kuinka haluaisi haluta, tajuaa ettei halua. Ei niin millään. Ja elämä on hyvää silloin kun se on omaa, vaikka se olisikin sellaista mitä ei oikeastaan kenenkään tulisi haluta. Ja loppujen lopuksi, kuka sen elämän tuomitsee. Onko vastaus, minä itse?

Nyt töissä ja vähä niin ku kahvituntia vietän, oon tänään kirjoitellu jäsenkirjettä, tapellu suhteettoman pitkään tietokoneen kanssa, enkä edes voittanut, tehny pöytäkirjan, näpräilly kaikkea pientä, niin ku postijuttuja ja perehtynyt materiaalin, jonka pohjalta pitäs tehdä kuntakartotusta. Töiden jälkeen ehkä uimaan ja illasta ehkä pumppiin, vaikka oonki vielä vähä kipiänä.