IRC-Galleria

Hyväksyn sen että mä en tiedä niin paljon asioita kuin haluaisin.
Hyväksyn sen etten osaa piirtää niin hyvin muotoa kuin haluan uskoa.
Hyväksyn sen etten saa aikaan niin paljon kuin haluaisin.
Hyväksyn sen että olen lihonut.
Hyväksyn sen että mun trippailu myöhentyi.
Hyväksyn sen että mä en nää kavereita niin paljon kuin haluaisin.
Hyväksyn sen että mun läheisyydenkaipuuni on valtava.
Hyväksyn sen että asiat ei mee mun haluamalla tavalla.
Hyväksyn sen että mua pelottaa puhua ihmisille.
Hyväksyn sen että olen epävarma itseni suhteen.

Kirjoitettu joskus vuonna 2005 aiheena oma maailmankuva/-katsomus.

Arvot ja normit ovat olemassa, uskoimme niihin tai emme. Myös henkilö, joka väittää ettei kunnioita mitään normeja, tai ettei hänellä ole mitään arvoja, toimiii joidenkin arvojen ja normien varassa. Tässä tapauksessa nihilististen.
Jos puhutaan yhteiskunnan tai ihmisten muutumisesta moraalittomiksi yleensä tarkoitetaan sitä, että moraalikäsitykset muuttuvat eikä sitä, että ne katoaisivat.
Ihmisten omaksumat arvot ja normit sekä jokaisen oma, henkilökohtainen moraali ovat aina mukana kaikessa toimannsa ja ovat täten osa yksilön persoonallisuutta.
Moraali ei ole mukana vain elämän suurissa, mullistavissa kysymyksissa, vaan myös jokapäiväisessä elämässämme - ihmissuhteet, se mitä harrastamme, mistä olemme kiinnostuneita ja miten suhtaudumme kohtaamiimme asioihin.

Ihminen tarvitsee omia, henkilökohtaisia periaatteitaan, arvoja ja normeja, mm. ohjeeksi valintojen, päätösten ja ratkaisujen tekemiseen ja maailmankuvansa ja -katsomuksensa muodostamiseen.
Erityisesti nuoria askarruttavat kysymykset siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä sekä mitä pitää ja mitä ei pidä tehdä. Kuka päättää normeista? Kuka sanoo mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä monimutkaisemmaksi maailma muuttuu, niin sitä enemmän vastaan tulee moraalisia ongelmia.
Nykyaikana ihmisellä on suurempi mahdollisuus päättää esim. elämän alkamis- ja päättymisajankohdasta kuin koskaan aiemmin. Ylläpitääkkö elämää kaikilla mahdollisilla keinoilla, vai onko olemassa raja, jolloin on viisaampaa päästää irti?
Perinteisten moraaliauktoriteettien, kuten koulun tai kirkon, merkitys vastausten antajina on vähentynyt, koska niillä ei ole enää kykyä tai mahdollisuutta ottaa kantaa niihin uusiin moraalisiin ongelmiin, joita ihmiset nykyisin kohtaavat.
Sitäkin suuremmaksi on käynyt monenlainen moraalinen piilovaikutus, mm. televisio-, elokuva- ja musiikkikulttuurit, monine alakulttuureineen, luovat erilaisia arvoilmastoja niitä kuluttaville nuorille.
Varhaisempi itsenäistyminen ja lisääntynyt vapaus tarjoavat nuorille tilaisuuden hakea omaa identiteettiään ja arvopohjaansa useasta erilaisesta ympäristöstä. Toisaalta moraalinen kypsyminen ja itsenäistyminen vie aikaa, moraaliauktoriteetin tarve ei vähene samassa suhteessa kuin nuori itsenäistyy kodistaan ja vanhemmistaan.

Asennetta, jossa moraalin merkitystä vähätellään, tai jopa kielletäään, kutsutaan nihilismiksi. Siinä ei väitetä, ettei ihmisillä olisi arvoja, vaan ettei moraalilla ole merkitystä ihmisten valinnoille. Nihilisti ajattelee, että ihmisen kuuluu päättää omista teoistaan muista riippumatta ja että moraaliväitteete ovat vain yrityksiä vaikuttaa toisten päätöksin. Nihilsimi siis väittää, että moraali on ihmisten maipulointia. Ihmiset, jotka eivät osaa käsitellä moraalisia kysymyksiä tai joille moraalin noudattaminen on ristiriidassa sen kanssa, miten he haluaisivat elää, ovat yleensä taipuvaisia nihilismiin.

Humanismin mukaan ihminen on järjellinen olento. Humanismi sai alkunsa antiikin suurten filosofien, etenkin Sokrateksen (n. 470-399 eKr.), ajattelusta. Sokrates erosi oman aikansa filosofeista siinä, että hän asetti ensimmäisenä ihmisen filosofian tutkimuskohteeksi. Kuinka ihmisen tulisi elää, jotta hän eläisi hyvin? Sokrateen mukaan ei ollut järkevää lähteä etsimään ihmistä tai elämää ohjaavia totuuksia ihmisen itsensä ulkopuolelta, sillä jokaisessa ihmisessä on tietop hyvän elämän perusteista. Ihmisen olisi siis opittava tuntemaan itsensä.

Humanistien mukaan ihminen pystyy järkensä avulla saavuttamaan aitoa tietoa ja ajattelunsa avulla hänen on mahdollista moudostaa tosia käsityksiä todellisuudesta. Ihminen on luonut ns. sivistyksen ja kulttuurin jonka turvin hän pyrkii hallitsemaan "sokeita" luonnonvoimia. Näin ihmisellä olisi ainakin periatteessa mahdollisuus elää hyvää, ihmisarvoista elämää ja asettaa tavoitteita, jotka ovat hyväksi hänelle itselleen, toisille ihmisille ja luonnolle. Näin siis periaatteessa.
Humanisti ajattelee myös, että hyvä elämä voidaan tietää. Moraalinen elämä nojaa tietämiseen, sillä tieto valaisee todellisuutta paremmin kuin mikään muu. Tiedon avulla ihmise elämäntaito kasvaa ja kehittyy. Näin ihmiselle selviää, mikä elämässä on kestävästi arvokasta ja ihmiselle ominaista toimintaa.

Jo antiikissa huomattiin, että tiedolla on myös pimeä puolensa. Tieto antaa välineet (myös) valtaan ja alistamiseen. Tieteen pyrkimyksenä ei ole pelkästään vastata kysymyksiin ja lisätä ihmisen kykyä ymmärtää elämää, vaan tietoa yhä enemmissä määrin pimitetään ja sillä käydään kauppaa. Tietoa, niin oikeaa kuin väärääkin, tuotetaan myös yritysten ja valtioiden omiin päämääriin, jolloin kansalaisten huoleksi jää tiedon luotettavuus ja oikeellisuus. Kun esimerkiksi Imataran Voima tilaa tutkimuksen ydinvoiman turvallisuudesta, voidaan kysyä, että onko ko. tutkimus varmasti puolueeton.
Vaikka ihmisten tiedollinen perusta onkin kasvanut miltei räjähdysmäisesti erittäin suureksi, ongelma on, millä tavalla yksityinen ihminen voi erottaa luotettavan tiedon epäluotettavasta. Koska tieteet ja yhteiskunta ovat pitkälle erikoistuneita, on meidän vain luotettava asiantuntijoihin. Useimmat miestä osallistuvat tiedonhankitaprosessiin vain kapealla alueella, jos lainkaan. Biologi tuntee erityisen hyvin juuri suomuurahaisen ja lääkäri erikoistuu vaikkapa anestesiaan. Koska kukaan ei voi hallita kaikkea tietoa, on voitava luottaa siihen, että julkisuus antaa riittävästi tärkeää informaatiota. Mutta aina on voitava olla lähdekriitinen ja valmis hankkimaan itse tietoa.

Humanismissa korostetaan tiedon vaativan rinnalleen epäilyä. Avoin ja kriittinen keskustelu sekä rationaalinen argumentointi, eli järkeen vetoaminen ovat parhaat keinot tiedon ja totuuden edistämiseksi. Jo muinaiset kreikkalaiset havaitsivat järjen heikkouden: järki itsessään sortuu usein omaan nerokkuuteensa. Uskotaan, että ihminen voi järjen ja tieteen avulla ennustaa tulevia tapahtumia ja muuttaa tulevaisutta mieleisekseen. Tällaisessa ajattelussa on tieteisuskon vaara; siinä uskotaan tieteen enne pitkää ratkaisevan kaikki ihmiskunnan ongelmat. Humanismi vaatii kuitenkin myös järjen kritiikkiä.

Viime aikoina on tuntunut siltä, että kaikkea mielenkiintoista tarjontaa on ihan liikaa ja aikaa sen läpikäymiseen on liian vähän. Tiedostan kyllä että "ongelmana" on oma priorisointi, plus se että yrittänen ahmaista liian suurta palaa kerralla, t.s. opiskella kaiken heti ja mieluummin eilen.

Mut kaikki on hyvin <3

Kiitos että
... selkääni särkee
... tulin epämiellyttävän tietoiseksi omasta kehostani tänään Robertinkaudn UFFissa
... hajoan aamuihini Lapinjärvellä
... juna oli 40 min myöhässä
... hukkasin yhden tärkeän langanpätkän
... en saanut junaan istumapaikkaa

Tähän piti tulla paljon muitakin mutten muista enää niitä, että kiitos siitäkin.

Mutta ennen kaikkea kiitos siitä etten ole täydellinen.

Vuosi 2009 on loppusuoralla, joten kerro yksi muistosi minusta.
Sen jälkeen kopioi tämä omaan blogiisi.

Olen huomioinut itsessäni viime aikoina (noin viikon-parin sisään) tekopyhyyttä, joka on ollut toisaalta aivan vitun hajottavaa mutta toisaalta ihan vitun upeaa, koska turpaanotto sattuessaankin vie eteenpäin. Olen ollut loukkaantunut ystävälleni, ihastukselleni, kaiken lisäksi suhteellisen "pienestä" asiasta. Käytöksestäni tekee tekopyhää se, että jos osamme olisivat vastakkaiset, käyttäytyisin varmasti samoin.
Tosin, tilanne on hieman vaikea selittää ja muutenkin (ehkä) mutkikas, lisäksi en varmastikaan tiedä kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja, joten etenkin tällaisen tilanteen kohdalla jossittelu on enemmän kuin turhaa. Tuntuu myös siltä, että tämän käytöksen takana olisi pelko tämän ihmisen menettämisestä, meidän ainutlaatuisen vahvan yhteyden menettämisestä, mutta kokisin tämän pelon (kuten pelon noin yleensäkin) enemmänkin haittaavan muutoksen ja asioiden hyväksymistä kuin hyödyttävän.

Olen huomiounut myös kuinka oma takertuva käytökseni saattaa tukkeuttaa kommunikaatiota, ainakin omalta osaltani, joten toisinaan olisi hyvä ottaa asioihin (ja ihmisiin) etäisyyttä. Vaikka minulle sanottiinkin minun ajattelevan taas liikaa, en usko pienen tauon olevan pahitteeksi, kokeilkaa tekin!

Meditoin eilen illalla pitkästä aikaa ja se tuntui hyvältä, onnistuin rauhoittamaan omia liian lujaa omia ratojaan juoksevia ajatuksia.

Tänään olen hehkunut paljon, en tiedä johtuuko se nappiin osuneesta lahjasta (en tosin uskonut sen kovin ohi maalin alunperinkään menevän), muuten vain positiivisesta energiasta jota olen tuntunut saavan vai siitä että semiraskaan pihatyöpäivän jälkeen oli HYVÄ olo.

Olen myös huomioinut omaa kärsimättömyyttäni, mutta en ole oikein vielä varma mihin minun pitäisi tästä lähteä, koska suuntia on niin monia ja aikaa niin vähän! (pun intented)

Tällaisen päivän jälkeen tuntuu erittäin mielekkäältä meditoida.

ollessani
samalla viivalla Saatanan kanssa
sain
maistaa palan Jumaläitiä
ja puhuessani Buddhan kanssa
täydennyin

* Olen yrittänyt jo jonkin aikaa saada kirjoitetuksi suomalaisten kaksinaismoralismista, mutten ole oikein insipiroitunut

* Toissapäivänä uskalsin kohdata osittain oman pelkoni joka tuntui upealta

* Opin näkemään itseäni hieman ulkopuolelta, joka myöskin on pelkkää voittoa

* Näyt... vaikut... TUNTUU siltä, että kes... kommunikaatiotaitoni olisi kehittynyt

* Pelkään yhä turhaan sanoa mitä ajattelen

* Ajattelin fiilistellä näitä juttuja meditoimalla tänään

todellisuuden rajat natisee huhu