IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 16.12.2005 20:58

hejmoj.

tänään oli kiva päivä. kirjoiteltiin koulussa aine ja sain kerrankin kirjoittaa aiheesta josta mulla oli sanottavaa. en vain taaskaan saanut sitä asiaa paperille niin hyvin kuin olisin halunnut, enkä näin tarkemmin ajateltuna edes tiedä vastasivatko aine ja otsikko yhtään toisiaan mutta toivotaan että irma näkisi näin.

pitkän ruokailun ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin seinäjoelle teatteriin katsomaan the sound of music. tykkäilin musikaalista kovasti <3<3 roolisuoritukset oli mahtavia ja ne laulut kuulosti suunnilleen yhtä hyviltä kuin siinä elokuvassa. muistin vieläkin melkein kaikki ulkoa, tosin englanniksi.. juoni seuras aikalailla elokuvaa ja mun mielestä lavasteet oli onnistuneet. kaikin puolin oli siis oikein mukava iltapäivä!

ensi yönä lähdetään levillä. en voisi mitään odottaa tällä hetkellä enempää. <3 toivon vain ettei siellä oo hirveän kylmä, koska saattais tulla aika pitkäksi. vaikka eiköhän sitä aina jotain keksi, on sen verran hyvää seuraa mukana. :)



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.