IRC-Galleria

Koko ikäni olen syyllistänyt itseäni siitä, että vanhempani eivät pidä minusta. Aina ollaan valittamassa jostakin, teen aina kaiken väärin. Tai ainakin silloin, kun vaivaudun jotain tekemään.

Hoksasin tänään aivan yllättäen, että vika ei välttämättä ole minussa. Joo, uskokaa tai älkää, kerrankin olen tuota mieltä, mikä ei varmaankaan tule toistumaan kovinkaan useasti. Muistakaa siis tämä historiallinen hetki.

Ajatusten paljoudesta sekaisin olevaan päähäni ilmestyi yksi ajatus lisää. Entä jos vika ei olekaan minussa, vaan heissä? Ei, en nyt tarkoita lainkaan syyllistää äitiäni ja isääni. Tarkoitan vain sitä, että he asettavat odotukset aivan liian korkealle. Niin korkealle, etten ylety niihin, vaikka kuinka kurkottaisin tai kiipeäisin tikkaille yltääkseni.

Vanhemmuuden kuvitellaan olevan palkitsevaa ja onnellista. Noh, onhan se jo jonkinlainen palkinto, että synnytyssalilla vihdoin pääsee eroon raskausmahan aiheuttamista selkäkivuista ja hormonien aiheuttamista mielialan muutoksista ja eriskummallisista mielihaluista. Ja puolisokin voi vihdoin huokaista helpotuksesta, kun ei tarvitse sietää raskaana olevan akan ailahteluja. Tosin tuolla palkinnolla on varjopuolensakin: yhdeksänkuukautisen tuskan jälkeen, veren ja huudon saattelemana nainen puskee jalkojensa välistä lapsen. Lapsen, josta saa taakan loppuelämäkseen.

Tuohon kersaan kohdistetaankin sitten suunnattoman paljon eritasoisia vaatimuksia. Mukulalta odotetaan suorastaan ihmeitä, onhan se oma kultamussukka ja paljon parempi, kuin muiden lapset. Samalla pilataan oma elämä stressaamalla rakkauden hedelmästään - lapsen elämästä puhumattakaan.

Itse voin rehellisesti myöntää, että vanhempani ovat pilanneet elämäni. Jatkuva natsihallinto kotona sekä liian korkealle asetetut odotukset kalvavat minua. En ole aikoihin kyennyt suoriutumaan vanhempieni minulle asettamista odotuksista. En ole edes mennyt sieltä missä aita on matalin, enkä sieltäkään, missä aitaa ei ole ollenkaan - en ole enää edes yrittänyt, koska tiedän, etten kykene täyttämään osakseni saamiani vaatimuksia.

Ja jottei menisi liian yksipuoliseksi, olen itsekin pilannut vanhempieni elämän. En tosin niinkään tarkoituksellisesti. Jo lapsen syntymä riittää pilaamaan rakastavaisten elämän. Enää ei ollakaan lempiväisiä, vaan ollaan perhe: lasta hoitava äiti, töissä paskapalkalla raatava isä ja paskova ja itkevä mukula. Siitä on harmonia ja onni kaukana. Varsinkin, kun viidentoista vuoden kuluttua pikku kullanmurun syntymästä paljastuu, että tämä onkin vain saamaton ihminen, joka tekee kaiken aina väärin - silloin harvoin, kun ylipäätään tekee mitään.

Huomenna ajattelin skarpata. Teen läksyt ja menen lenkille. Voisin myös suunnitella jotakin mukavaa äitienpäiväksi, vain pyytääkseni anteeksi sitä, että olen suuri virhe. Ja että edes joskus toimisin niin, kuin minun toivotaan.

Koulupsykologin mukaan olen vallan älykäs ja fiksu tapaus.

Erään opettajan mukaan taas olen pukeutunut niin sievästi ja kaikki ulkonäössäni sointuu yhteen.

Vituttaa, koska mulle valehdellaan.

Luulevat vielä, että uskoisin moista potaskaa.

Paikkakunnallamme on sivukyliltä ja naapurikunnista järjestetty ylä- ja alakoulun oppilaille sekä lukio-opiskelijoille ilmainen kyyditys kouluun. Kuitenkin tämän palvelun taso on suoraan sanottuna ala-arvoista. Milloin linja-autot sammuvat matkalle, milloin ne on unohdettu lähettää ja milloin niissä on jotakin muita "pikkuvikoja".

Tänä aamuna linja-auto saapui kotini lähellä olevalle pysäkintapaiselle sentään ajoissa, mistä olen erittäin tyytyväinen. Kuitenkin autoon päästyäni yllätyin suuresti: bussissa oli kylmempää, kuin ulkona! Ja selvisihän se syykin melko pian, linjurin ovi ei nimittäin mennyt kiinni.

Matelimme siinä sitten rikkinäisellä ovella varustetun bussin kyydissä 15 kilometrin matkan koululle lähes 45 minuutin aikana. Varokaa vaan, kuskit, ettei tule ylinopeussakkoja tuollaisella paahtamisella! Ymmärrän kyllä, että ei tuossa kunnossa olevalla onnikalla voi sen nopeampaa ajaa, mutta miksi helvetissä pitää pistää epäkuntoinen linja-auto liikenteeseen, vaikka liikennöintifirmalla olisi monia muita, huomattavasti paremmassa kunnossa olevia ajokkeja, jotka eivät takuulla kaikki olleet liikenteessä.

Tämänkertainen kuskimme ei ollut edes niin kekseliäs, että olisi tajunnut sitoa köydellä oven kiinni, niinkuin eräs toinen saman firman linja-autonkuljettaja, vaan ajellakörötteli ovi auki samaan aikaan, kun linja-auton sisällä puhalsi vähintäänkin arktiselta myrskyltä tuntuva tuuli. Onhan se mukava herätä raikkaan viileään tuuleen, mutta juuri tätä en odottanut.

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun bussimme on epäkunnossa tai muuten palvelussa on tosiaankin valittamisen varaa. Olen nyt puoli vuotta käyttänyt näitä kunnan tarjoamia koulukyytejä, ja sinä aikana linja-auton ovi on ainakin kahdesti ollut rikki niin, ettei mene kiinni, kerran hajaalla niin, ettei auennut kuin väkivalloin, linjurit ovat sammuneet kesken matkaa tai olleet aikataulustaan myöhässä pari tuntia tai parhaimmillaan ne on unohdettu lähettää ajamaan jokapäiväistä reittiään.

Suurkiitokset siis Aaro E. Mäkelä Oylle näistä mieleenpainuvista ja jännittävistä bussimatkoista, joiden aikana saa aina pelätä, pääseekö ehjänä perille, ja jos pääsee, kuinka paljon on myöhässä.

Joka päivä silmiini osuu täällä IRC-Galleriassa ja monilla muillakin sivustoilla jotakin, mitä en voi käsittää, nimittäin tissiherukuvat. Ovathan rinnat täysin luonnollinen asia, ei siinä ole mitään kiistämistä, mutta miksi niitä pitää erikseen esitellä?

Jatkuvasti valitetaan, kun nuoret miehet kohtelevat naisia kuin esinettä, jossa tärkeintä on tissit sekä se, mitä jalkojen välistä löytyy, mutta silti samaan aikaan julkaistaan itsestä erittäin tyrkyttäviä kuvia verkossa. Saattaisikohan näillä herukuvilla kenties olla jotakin tekemistä asian kanssa?

Suositut -osio on jatkuvasti täynnä kuvia vähäpukeisista naisista, push upeilla tuetuista maitorauhasista ja pikkuruisissa bikineissä kesää odottavista tyttösistä. Miettivätkö ihmiset laisinkaan sitä, millaisia kuvia netissä itsestään julkaisevat? Joskus tuntuu siltä, että tällaisia asioita ei pysähdytä miettimään ennen, kuin jotakin oikeasti tapahtuu. Opettiko edes Amanda Toddin tapaus meille sitä, millaisia seurauksia internet-käyttäytymisellään voi saavuttaa? Aivan sama, vilautatko tissejäsi web-kameran välillä Omeglessa tuntemattomalle miehelle, vai julkaisetko itsestäsi paljastavia kuvia netissä.

Moni liikkuu nykyisin internetissä omalla nimellään tai nimimerkillä, jonka takaa on pienellä etsiskelyllä helppo löytää henkilön oikea nimi. Kuten kaikki varmasti tiedämme, onhan meille tätä jankattu siitä saakka, kunnes netti keksittiin, kaikki, mitä nettiin laitat, pysyy siellä. Tuskin tulet saamaan herutuskuvaasi täysin pois internetin maailmasta, vaikka sen poistaisitkin IRC-galleriasta tai Facebookista, sillä todennäköisimmin se on jo ehtinyt leviämään jonnekin muualle. Itse ainakin kykenen löytämään monia poistamiani kuvia vielä monilta eri sivustoilta, joihin en ole itse niitä lisännyt.

Mitä väliä sillä sitten on, että joku kykenee yhdistämään kuvasi, joissa annat itsestäsi tyrkyn vaikutelman, oikeaan nimeesi? Et ole varmaankaan miettinyt tulevaisuuden työnhakutilannetta. Varmastikin moni työnantaja tulee googlettamaan nimesi, eivätkä hakutulokset varmaankaan ole kovinkaan positiiviset työnsaannin kannalta, jos auki rävähtää sivullinen herutuskuvia.

Lisäksi samalla annat itsestäsi tyhmän vaikutelman niille ihmisille, jotka sinun lisäksesi liikkuvat netissä. Vaikka saisitkin kalasteltua tykkäyksiä heruttamalla tissejä ja ottamalla duckface-ilmeen, monet takuulla miettivät, miten joku voi suoraansanottuna olla niin idiootti huomiohuora, kuin sinä olet.

Onhan se hienoa, että jotkut ovat ylpeitä tisseistään, tai kykenevät nostamaan ihmisarvoaan (ainakin omissa silmissään) niitä netissä esittelemällä, mutta kannattaa varmaankin seuraavaksi miettiä hetki, ennen kuin olet lisäämässä herutuskuvaa itsestäsi nettiin.

Luin tässä aikani kuluksi Ilta-Sanomia, ja silmään pisti jopa kaksi alaikäisen hyväksikäyttöön liittyvää tapausta. Toisessa niistä suomalaistyttö oli joutunut 8 eri miehen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kyseisiin miehiin tyttö oli tutustunut sosiaalisen median välityksellä.

En ole koskaan ymmärtänyt, miten jostakin tuollaisesta teosta voi selvitä noin pienellä tuomiolla. Tässä tapauksessa tekijät saivat kukin 4-9 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja joutuvat maksamaan yhteensä hieman yli kymppitonnin korvauksia hyväksikäyttämälleen teinitytölle.

Toisaalta, kun miettii tapauksen uhria, herää kysymys, kuka järkevä 13-vuotias teinityttö jakelisi alastonkuviaan aikuisille miehille, tai suostuisi tapaamaan näitä seksuaalisen kanssakäymisen merkeissä? Luulisi jossain vaiheessa normaalijärkisellä hälytyskellot soivan.

Itsekin saan viikoittain viestejä, joissa pyydetään alastonkuviani, mutta itse sentään tajuan, etten ala sellaisia lähettelemään. Luulisi muillakin järki sanovan edes sen verran, vaikka kuinka oltaisiin huomion- ja läheisyydenkipeitä teinejä, joilla hormoonit hyrrää ja munaa on pakko saada. Ei kyllä tässä tapauksessa voi ainoastaan syyttää noita kahdeksaa aikuista miestä, kyllä aivan selvästi syy oli osaltaan myös tuossa "uhrissa", kun on suostunut miesten pyyntöihin.

Henkilökohtaisesti hyväksyn pedofilian jollakin asteella: ei ole mielestäni mitään pahaa, että seitsemänkymppinen papparainen ajattelee timmissä kunnossa olevia, itsestään huolehtiviä teinityttöjä siinä mielessä, kunhan pitää ajatuksensa päänsä sisällä, eikä siirry niistä tekoihin. Hullumpana pidänkin sitä, että joku seitsemänkymppinen mies oikeasti kokisi samanikäisen naisen rupsahtaneen, selluliittisen vartalon kiihottavaksi.

Kuitenkin olen ehdottomasti alaikäisten (kuin myös kaikkien muunkin ikäisten henkilöiden) seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Tällä tarkoitan sitä, että alaikäisiin kohdistuvien seksuaalisten ajatusten olisi hyvä - ja pitäisikin - jäädä vain ajatusten tasolle, ei muuttua oikeiksi teoiksi. Saahan naista alistavaa raiskauspornoakin katsella tai fantasioida sen sisältämistä asioista, eikä se välttämättä tarkoita sitä, että haluaisi raiskata jonkun elämänsä aikana.

Teinitytöille, ja miksei muillekin, siis hieman järkeä siihen, miten netissä toimii, sekä ymmärrystä niitä puutteisia vanhoja miehiä kohtaan, jotka eivät vuosikausiin ole saaneet naida tiukkaa naista.

Vielä kun tämä huima suosioni ylettyisi myös netin ihmemaailman ulkopuolelle. Ihmettelinkin, mistä nämä kaikki profiilini katsojat ja yksityisviesteillä vaikka mitä mainostaneet henkilöt yhtäkkiä ilmestyivät.

Olikohan mulla asiaakin? Eipä tainnut olla.

Paitsi että on se kumma, miten bikinikuvilla ja tissiheruilla pääsee suosituimpiin. Paljasta pintaa ja blondit hiukset, niin pärjää elämässä.

Aloin aikani kuluksi selaamaan Coca-Colan nettisivuja ja lukemaan tietoja erilaisista kyseisen yhtiön valmistamista tuotteista.

"Coca-Cola zero on kehitetty erityisesti miehille, joista kuluttajatutkimusten mukaan suuri osa ei ole vielä löytänyt mieleistään kevytjuomaa. Kuluttajatutkimuksissa miehet kertovat, että he haluavat nauttia aidosta Coca-Cola –mausta, niinpä vain kolmannes miehistä juo kevytjuomia. Zero on kevyt ja sokeriton mutta maistuu silti Coca-Cola’lle enemmän kuin mikään muu juoma koskaan aiemmin. ”Äijäkolaksi” kutsuttu Coca-Cola zero erottuu muista juomista myös vahvan maskuliinisella olemuksellaan."

"Sprite Zerossa on aimo annos asennetta ja se onkin vastustamaton vaihtoehto itsevarmoille, omasta elämästään päättäville janoisille ihmisille. Ja mikä olennaisinta, Sprite Zero on tehokas ja nautinnollinen tapa sammuttaa jano."

Miksi juomat pitää tällä tavalla osoittaa tietynlaisille ihmisille? Entä jos ei kuulu mihinkään kohderyhmään, pitääkö sitten tyytyä juomaan vain vettä?

Itse en ainakaan ole mies, enkä myöskään itsevarma, ja joskus tuntuu, etten niin kovin paljoa omasta elämästänikään päätä. Mitä itsestään epävarmojen, sosiaalisesti surkeiden ja muiden ei-niin-positiiviselta vaikuttavien ihmisten kuuluu juoda?

Ehdotankin siis, että jokin virvoitusjuomatehdas tarttuisi tähän bisnesideaan ja valmistaisi juomia, jotka olisi suunniteltu junteille, idiooteille, introverteille ja muille ihmisryhmille, jolle Coca-Colan valikoimasta ei tunnu löytyvän omaa vaihtoehtoa. Miettikää nyt, miten kauniilta kuulostaisi kuvaus: "Tässä juomassa ei ole mitään erikoista, etkä erotu millään tapaa joukosta juodessasi tätä. Itsetuntosi ei täydy siis olla korkealla, sillä juoma on suunniteltu itseään vihaaville syrjäytyjille".

Mutta ai niin, mutta kaljahan on jo keksitty. Onneksi se sopii kaikille.



Hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti!

Ps. Jos juotte, juokaa nyt edes itsenne hengiltä. Kiitos.

Kyseiset lyriikat varmaankin kertovat kaiken. Ja elleivät kerro, pitää kenties selventää.

Viime yönä ahdisti aivan suunnattoman paljon. Makasin vain sängyssäni puhelimen kanssa ja seurasin nettikeskustelua, jossa mut haukuttiin ymmärrykseltään viisivuotiaan tasolla olevaksi angstiteiniksi, joka ei välitä muista, ja jolle pääasia on, että saa valittaa omasta elämästään. Okei, pitäähän tämä jokseenkin paikkaansa, mutta kuitenkin uskoisin, etten sentään viidenvanhan tasolla ole ymmärrykseltäni. Tai ainakin toivoisin niin.

Aloin siinä sitten ahdistuneena skypettämään poikaystäväni kanssa, ja miten kävikään? Erottiin päätähuimaavan kolmen päivän seurustelun jälkeen, ihan vain siksi, koska minua vitutti suunnattomasti tuon kirjoitusvirheet ja olin aivan varma, ettei se minua jaksaisi katsella, kun nähtäisiin kasvotusten. Noh, nyt ei ainakaan täydy pelätä sitä, mitä eniten pelkään: että tulen jätetyksi.

Jätä ensin, jotta sinua ei voida jättää.

Eihän näin saisi edes tehdä toiselle.

Törmäsin Helsingin Sanomien nettisivuilla mielenkiintoiseen uutiseen, jonka olisin halunnut lukea. Vaan kuinkas kävikään? Olen ylittänyt viikoittaisen viiden artikkelin lukurajani. Viiden artikkelin lukurajani. Viiden artikkelin. Viiden.

En olisikaan halunnut uutisia lukea. En ainakaan Hesarista. Enkä nyt ainakaan tilaa kyseistä lehteä, kuten ideana oli.

Tyydyin sitten lukemaan uutiseni Iltalehden nettisivuilta.

Iltalehden nettisivuilta silmiini pisti heti artikkeli transnaisesta, joka oli häädetty uimahallin naistensuihkuista. Sieltä sitten klikkailin itseni Aamulehden sivuille, missä artikkeli oli alunperin julkaistu.

Hämmästyksekseni suuri osa Aamulehden tähänastisista kommenteista oli asiallisia, mutta eräs niistä pisti silmääni negatiivisessa mielessä: "mitä varten se pitää mennä sinne. haluaa vain provosoida. tuskinpa naiset häntä haluaa naistenpuolelle. saapahan kertoa blogissaan ja vaatia omia tiloja tietenkin? voi voi kun henkilökunta on ilkeää?"

Kyllä, itsekin ajattelin provosoida ihmisiä menemällä miesten pesuhuoneisiin uimahallissa, ja sanoa syyksi, että "minulla nyt vain sattuu olemaan miehen identiteetti". Tai sitten en. En tajua, mitä provosoivaa tässä on. Ihme, kun lesboja ei ole kielletty menemästä naisten pukuhuoneisiin tai homomiehiä miesten pukuhuoneisiin - onhan pukuhuoneiden sukupuolijaoittelun tarkoituksena varmaankin välttyä seksuaaliselta ahdistelulta.

Monien ihmisten asenne transihmisiä kohtaan on suoraan sanottuna syvältä. Aivan liian usein saa kuulla, miten sukupuolensa korjanneet ovat "sairaita", eikä sukupuolen korjaaminen ole "normaalia". Miten määritellään sairas tai normaali? Itseni mielestä normaalia ei ole se, että joudut päivästä toiseen kärsimään siitä, että olet syntynyt väärän sukupuolen kehoon. Normaalimpaa on korjata tämä tilanne, kuin kärsiä siitä.

Itse en kovin mielelläni itseäni jaoittele kumpaankaan sukupuoleen, vaikka syntymäkeholtani olenkin nainen. En silti tunne olevani mieskään, en vain pidä sukupuolijaottelua toimivana ratkaisuna itseni kohdalla. Jos uimahallissa olisi miesten ja naisten pukuhuoneiden lisäksi sukupuolineutraali pukuhuone, voisin vaikka vannoa käyttäväni sitä.

Eikä sukupuolen vaihtaminen ole niin luonnoton asia, kuin voisi luulla. Eläinkunnassakin monet lajit vaihtavat sukupuolta, kuten esimerkiksi huulikalat. Tosin tämä muutos tapahtuu luonnollisesti, ei lääketieteen ja leikkausten avulla, mutta miksi me ihmiset emme saisi niitä hyödyntää, kun meillä on taito näin toimia?

"Turha negatiivisuus tyhmistää

Aivot ovat Blaken mukaan paljon enemmän lihasten kaltainen elin kuin kuvittelemmekaan.

"Negatiivisuus tarttuu. Se joka altistuu pitkään kestävälle valittamiselle, alkaa todennäköisemmin itsekin narista ja valittaa asioista."

Pahinta on, että negatiivisuus tekee ihmisen tyhmemmäksi.

Tutkimus osoittaa, että yli 30 minuutin altistus valittamiselle joko elävässä elämässä tai vastaavan materiaalin katseleminen televisiosta tappaa hermosoluja aivojen hippokampus-osasta eli aivotursosta.

"Hippokampus on aivojen ongelmanratkaisija. Kitinän kuunteleminen kirjaimellisesti muuttaa aivot mössöksi", Blake väittää."

Lähde: Talouselämä.fi 23.8.2012

Ajattelin vain varoitusmielessä jakaa ylläolevan artikkelin kanssanne, jotta tietäisitte, mitä riskejä blogikirjoitusteni lukemiseen liittyy. Olkaa varuillanne, ruikutus tarttuu ja tekee teidätkin tyhmiksi.