Mietin kaikkia juttuja ja koe henkisesti kasvaneeni
ihmisenä lähes aikuisen ihmisen- kriteerit täyttäviin mittoihin.
Nuoren pojan uhon ja päättömien toilailujen tilalle
ovat astuneet huoli ja arjen selvityminen, sekä elämän arvostaminen.
Jotenkin nyt kun kohta astuu isoihin saappaisiin, on pysähtynyt miettiin että vittu,
ei tässä elämässä ole mikään varmaa paitsi että kuolee kuitenkin jossain vaiheessa.
Kumpa olisi nuorena ymmärtänyt.
Toisaalta mitään en edelleen kadu.
Elämän oppi ei koskaan, huononakaan aikana, ole ollut haitaksi.
On viisastunut.