IRC-Galleria

Jos kerran välittää eikä muuta tahdo eikä toivo kuin sen, että on toisen lähellä. Sen että lähelläsi olisi ihminen josta välität niin paljon että voisit vaikka kuolla puolestaan, joka tuntisi samoin ja joka kertoisi tunteensa avoimesti ei kulmien alta kurkistaen vaan niin että sä tuntisit jokaisella solullasi et tossa on ihminen joka on luotu mua varten ja jota oon oottanut ehkä elämäni- tähän elämäni on minua valmistanut. Ihmiseen joka pitäisi kiinni just sillä oikealla tavalla. Saisi kissan hännän nousemaan pelkäämättä tulevansa torjutuksi. Sillä sitähän ei tapahtuisi jos kissa häntäänsä nostais, sais kollikin kyytiä ja nauttisimme molemmat. Ruokkisi läheisyyden nälkää , antaisi rakkautta silloinkin kun sitä vähiten tarvitsee.... juuri oikeassa mittasuhteessa.

Läheisyys ja se mitä se pitääkin sisällään on ne oikein ihanat keväiset retket Sipoossa tai öiset retket lentokentällä,parkkipaikoilla,huumorilla höystetty intiimi hetki lähekkäin autossa, sängyssä, suihkussa, roskakatoksessa vain mielikuvitus rajana... Kaipaavat tekstiviestit ja kohtaaminen kun juokset toista puolitiehen vastaan.Tai sitä että aamulla ennen kuutta hän tulee kotiisi avaimilla jotka olet jättänyt häntä varten, istuu lattialla sänkysi vieressä tuijottaa sinua nukkuvaa sinua heräävää tujottanut jo pienen tovin - pitää lähellään vain koska todella haluaa olla siinä - onnellisuus on ihmisen itse rakennettava. Miten paljon ja miten monesti ihmisellä on tilanne että tapaat tai oot tavannu oikeasti ihmisen joka jo ensitapaamisella on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, joka siitä ensihetkestä lähtien on ollut mielessäsi milloin enemmän ja milloin vähemmän. Väitän että kerran tai korkeintaan kaksi elämässä jos oot onnekas.

Ihmettelen vain että miksi kohtalo tai mikä ikänä onkaan asioiden takana on määrännyt ihmisen elämään huonossa avioliitossa ihmisen kanssa josta on erkaantunut mielellisesti sanojensa mukaan ja kun ei tiedä tahtooko jatkaa vai ei. En tiedä miksi taas kohtalo tai mikä ikinä onkaan laittaa minut tähän tilanteeseen, jossa minun pitää olla mahdottoman vahva ja ymmärtää. Ehkä kohtalo tai mikä onkaan halusi vain hetkeksi minun olevan onnellinen, jotta voin taas nähdä hieman huonojakin asioita toisessa valossa ?

Kuka se kohtalokin on määräämään mitään ... mä löysin tän ihmisen ihan itse ei kohtalo mun eteeni sitä heittäny vaan sille tuli jano ja se tuli juomaan minä kaadoin juomaa lasiin ja lasia ojentaessani -taisin ojentaa sydämmenikin ja sillä pienen pienellä silmänräpäyksellä olin myyty vaikka olutta piti myydä - mutta minä en usko kohtaloon uskon.... totuuteen joka ei pala tulessakaan - en ees enää tiedä mihin uskon, asiat vaan tapahtuvat ei niille mitään selityksiä tarvis antaa .

Vaikka me ollaan ihmisiä ja tarvitaan vastauksia niin kuitenkin, onko fiksuin se joka ei halua loukata toista? Sanoo tahtomattaan asioita sanomalla se tai sitä mitä toinen haluaa kuulla sanoo tai on sanomatta asioita vain siksi että ei loukkaisi. Mut joskus sekin on tarpeen että sanoo totuuden vaikka se loukkaisi miten... jos kaikki mitä sanoo - sanoo niin, että ei halua loukata ketään voiko itsekään hengittää vapaasti tai olla onnellinen. Kai sitä jollai lailla valehtelee silloin ei ainoastaan itselleen vaan myös kaikille muillekin ???

Luottaako itse itseensä niin paljon että voi rohkeasti sanoa että tää on sitä mitä mä tahdon ja tästä ei mikään muutu miksikään ...mä oon tässä lopun elämäni ja tää on mun päätös ...

Mutta se on myös tosi asia että jos toista rakastaa tekee kaikkensa ollakseen sen toisen kanssa kaikki muu jää silloin tois arvoiseksi tekee silloin kaiken ja vähän enemmänkin että saa olla toisen lähellä tuntea se ihana kaipauksen jälkeinen tunne joka jälleenkohtaamisesta syntyy.

Rakkaus sydämmessä on voimmakkain tunne ja luopuminen aiheuttaa surua ,katkeruutta vihaa ja pelkoja

Pitäisi ensin tietää mitä itse haluaa ennenkuin lähtee tavoittamaan kuuta taivaalta ....