Jälleen kerran kotona at VMÄC. Kaikki ihmiset on jossain. Jotenkin osuvaa kun kerrankin haluaisi ystäviä ja kavereita nähdä niin ne kaikki ovat sopineet jo valmiiksi jotain. No mutta, minkäs teet. Joku toinen kerta sitten, tai ei IKINÄ!
Seuraavat viikonloput vain tulevat menemään vähän "ginez", joten... Katukaa nyt, kun on vielä aikaa.
Sotkin tänään nahkatakkini valkoiseen maaliin. Onneksi isäpappa oli pelastamassa tilanteen, itku oli meinatessa aikamoisen lähellä. Sotkin myös mustat pahishousuni samaiseen pahaiseen maaliin. Toivottavasti se lähtee jollain tärpätin tapaisella tappoaineella jonka seurassa tukehtuu.
Luulen, että syysmasennus on tuloillaan. Sellainen kutina on nimittän jänteissä ja nivelissä.