IRC-Galleria

Hallelujah!
Helvetillistä nostalgia fiilistä tänään ajaessani Koirakoskelle. Juuri se levy, jota kuuntelin kun olin urheilullinen ja yksinäinen sekopää, joka veti joka ilta 10km pyörälenkin ja kuunteli jotain sairasta Saksasta viidellä eurolla ostettua kahden levyn paskapoppislevyä. Kylmät väreet nousi käsivarsia pitkin, päässäkin värisi kun kuulin tuon biisin, ja kaikki ne muut ihme biisit joista en älynnyt silloin mitään - enkä tajua vieläkään.
Toivottavasti tämä kesä ei ole se kesä kun suru painaa puseroon ja jää taas ihan yksin.

Kinkkuelämää ja nuq.

Silmiin koskee, kun on itkenyt niin paljon. Ei auta, vaikka hokee itselleen, että sen on parempi näin. Siellä se nukkuu, marjaomenapuun alla, käärittynä pyyhkeisiin, oman pehmolelunsa kanssa. Ei jaksa ymmärtää, että nyt se on poissa. Tuo pieni musta pallo, jonka kanssa kasvoi lapsesta huonoksi aikuiseksi.
Nyt se on koirien taivaassa. Siellä se saa syödä niin paljon omenoita ja riisikakkuja kuin vain jaksaa, purra Eeroa niin paljon kuin haluaa ja juosta vapaana ja kaivaa kuoppia ympäriinsä ilman mitään syytä.

Minulla on ikävä sinua.

Eilen oli näytelmän ensi-ilta. Perus: "Meni helvetin hyvin, todella hyvin, ihmiset pitivät, rakastivat ja inhoajat olivat hiljaa ja lähtivät kiittelemättä pois". No näin se suunnilleen meni. Tunti jälkeen näytöksen lopun alkaa olla vasta tarkkoja muistikuvia tapahtumista. Se ei johdu kuohuviinistä, vaan ihan vain siitä että oli niin helvetin ekstaasissa. Ennen näytöstä ajattelee, että miksi helvetissä minä tätä hommaa teen. Mutta aina lopussa se selviää, että minkä helvetin takia teenkään.
Nyt on todella tyhjä olo, todella tyhjä.

Kiitokset isälle ja pikkuveljelle.

Se olisi lauantai, tuo yksi viikon parhaista krapulapäivistä, mutta mitäpä minä teen? Minä olen töissä, assaroimassa epämääräisiä draamakasvattajia keskellä Pohjois-Karjalaa. Ja paskattaa ihan simona. Pitäisi ehtiä jossain välissä röökille ja viihdyttää ihmistä joka synnytti minut mutta kun ei riitä, ei repeä eikä veny.
Toisaalta näytän erittäin hyvältä tänään. Must have orange hair.

"Oh my god! He didn't make it! Willy crashed our son!"
"Yeah, what a mess."

... On ehkä yksi kauneimmista lauluista mitä tiedän, jos ei lasketa kaikkea nykyiseen nuorisokulttuuriin lukeutuvia musiikkityylejä ja niiden luomia kappaleita jotka... Helvetti, taas tulee liian pitkä lause.

"Mutta niitten lähtöä koskaan / en itkenyt niin kuin sen, / jonka jälkiä vieläkin öisin / sydän vavisten hyväilen, / kun lyhtyni himmeinä palaa / ja mereltä tulevat / vain lokit ja tuulen leyhkät / ja laineet sieluttomat" - Oiva sir. Paloheimo (never heard)

Aurinko on muuttunut suureksi oranssin-punaiseksi palloksi ja on noin sentin päässä taivaanrannasta. Se on niin punainen, ettei se enää edes jaksa pistää silmään minkäänmoisella kirkkaudella. Sisällä hymyilee, jotenkin kummasti, osaa selittää. Se on kamalaa kun muuttuu heikoksi Jennyn kokoiseksi palloksi ja hymyilee turhiaan.
Pitäisi opetella elämään hetkessä.

Live like there's no tomorrow.

Viikkojen, kuukauden odotus palkitaan pian! Enää kaksi yötä, yksi kokonainen päivä ja muutama vaivainen tunti josta osa kuluu hirvittävän hitaasti. Mutta silti, tuntuu ihan uskomattomalta että kohta on taas se kaunis hetki edessä ja pian takana, mutta vielä kuitenkin edessä. Äh, ei pitäisi koskaan sanoa "mutta". Sanoa vaikka "ja".
Tänään oli näytelmän ensimmäinen läpiveto, voi Keijo jonka nimipäivä on tänään, se oli ihan kamalaa mössöä. Mutta vielä muutama kunnon rutistus ennen ensi-iltaa niin selvitään hienosti. Kaikki halukkaat voivat nuolla persettäni vapaalippujen saamiseksi. Just tell me when to drop my pants down.

Back to Urkka på att titta på den då TV.

Olen tuntenut itseni suosituksi tänä viikonloppuna. Ollut vain, ja ihmiset ovat halunneet nähdä minut. Kummallista. Ihan outoa, ei tähän voi tottua hetkessä, jos koskaan. Siitä että ihmiset ovat minua halunneet tavata, on seurannut vain krapulaa ja oman elämän ajattelua. Pääasiallisesti puheenaiheet ovat pyörineet sen ympärillä miten vanhoja sitä jo ollaan, ja kuinka kaikki ne kamalat kymppien kriisit ovat vielä edessä ja pian jo tulossa ne ensimmäiset. Miten parikymppinen ihmisen rääpäle voi tuntea itsensä jo vanhaksi? Katso peiliin ja kutsu itseäsi söpöläiseksi.
Ikävä on raastava, mutta sen tuntuu peittävän kaikki turha ajattelu ja Civilisation II:sen pelaaminen. Miksi siinä aina muka häviää jos päättää "Retire" kesken pelin, vaikka olisikin muita kansoja johdossa ainakin 200 pisteellä? Olen vain persekuningas.

Huomenna Lotta saa tuntea minun valloittavan läsnäoloni. Ja pääsen taas istumaan Fiestan ihanalle, kylmälle, skottiruutukuvioiselle penkille. Fiesta on hieno auto, jos arvostaa paskoja asioita.

Asioita jotka ovat piristäneet viime päivinä: uusi mp3-soitin (gigagiga), Audioslaven uusin levy, uudestaan ostettu Kornin uusin, uusi alennus paita, pieni kännykkälasku ja A-tipat.
Kaikki taas mikä on yleisesti ottaen täyttä kusistavittupääpaskaa niin on SA-int, hometaloudessa asuminen, paskaiset asukit, raastava köyhyys, raastava ikävä ja yksinäisyys, se kun kalja ei nouse päähän, se kun viini ei nouse päähän, se kun ajattelee kuitenkin vaikka onkin pienessä sievissä.
Pää täyttyy kaikesta mielikuvitteellisesta mässystä, joka saa pelkäämään yksinjäämistä ja sitä että jää täysin rakkaudettomaksi. Osaa olla enää edes oikeasti vihainen, itkeä ja kerätä sääliä vain. Viha purkautuu liikenteessä ja häiriköinnissä muuten.

Menen taas tekemään performanssitaidetta tuhkakuppiin.
Minä luulen vihaavani teitä kaikkia.

Hetken rauha on mukavaa, mutta tietyssä vaiheessa se vaihtuu vain kaljan juontiin yksin television ääressä. Tekemisen puute on niin suuri, että tulee vain ikävä ihmisiä. Nyt olisi vain kiva seisoa keskellä ihmisjoukkoa ja kuunnella, katsella. Ehkä jopa haistella. Seisoa ihan hiljaa.
Alan muuttua sairaalloiseksi.
Huomenna taas takaisin kouluun, puuskuttamaan päivästä toiseen, nukkumaan homeen täyttämässä huoneessa, heräämään köhien joka aamu, nenä täynnä kirvelevää räkää. Mitäpä et tekisi "koulutuksen" eteen.
Kammottava maailmanviha päällä, kunnon luuseriolo. Kyllä kannatti, pejpe, kyllä kannatti.

Rusinat ovat kuivatettuja rypäleitä. Ok.

I'm fooling myself.
No, tässä kauheasta kuolemanpelosta selvinneenä voin sanoa, että veritulppa on erittäin harvinainen 19-vuotiailla, lähestulkoon terveillä naisilla. Mutta ainahan saa epäillä kaikkea? Kuten sitä, että sinua petetään tai ettei äitisi enää rakasta sinua? Joojoo, totta vitussa.
"Ei sitä kannata pelätä. Kun se tapahtuu, niin se tapahtuu hyvin yllättäen" -ystäväni, kuolemasta. Onneksi on positiivisia ihmisiä minunlaisteni pessimististen ylirealistien rinnalla.
Seinälläni hedelmistä muotoilu penis.

Kuolen pään sisäiseen tyhjyyteen ja ikävään.
Hyvää loppu elämää.