IRC-Galleria

Asioita jotka ovat piristäneet viime päivinä: uusi mp3-soitin (gigagiga), Audioslaven uusin levy, uudestaan ostettu Kornin uusin, uusi alennus paita, pieni kännykkälasku ja A-tipat.
Kaikki taas mikä on yleisesti ottaen täyttä kusistavittupääpaskaa niin on SA-int, hometaloudessa asuminen, paskaiset asukit, raastava köyhyys, raastava ikävä ja yksinäisyys, se kun kalja ei nouse päähän, se kun viini ei nouse päähän, se kun ajattelee kuitenkin vaikka onkin pienessä sievissä.
Pää täyttyy kaikesta mielikuvitteellisesta mässystä, joka saa pelkäämään yksinjäämistä ja sitä että jää täysin rakkaudettomaksi. Osaa olla enää edes oikeasti vihainen, itkeä ja kerätä sääliä vain. Viha purkautuu liikenteessä ja häiriköinnissä muuten.

Menen taas tekemään performanssitaidetta tuhkakuppiin.
Minä luulen vihaavani teitä kaikkia.

Hetken rauha on mukavaa, mutta tietyssä vaiheessa se vaihtuu vain kaljan juontiin yksin television ääressä. Tekemisen puute on niin suuri, että tulee vain ikävä ihmisiä. Nyt olisi vain kiva seisoa keskellä ihmisjoukkoa ja kuunnella, katsella. Ehkä jopa haistella. Seisoa ihan hiljaa.
Alan muuttua sairaalloiseksi.
Huomenna taas takaisin kouluun, puuskuttamaan päivästä toiseen, nukkumaan homeen täyttämässä huoneessa, heräämään köhien joka aamu, nenä täynnä kirvelevää räkää. Mitäpä et tekisi "koulutuksen" eteen.
Kammottava maailmanviha päällä, kunnon luuseriolo. Kyllä kannatti, pejpe, kyllä kannatti.

Rusinat ovat kuivatettuja rypäleitä. Ok.

I'm fooling myself.
No, tässä kauheasta kuolemanpelosta selvinneenä voin sanoa, että veritulppa on erittäin harvinainen 19-vuotiailla, lähestulkoon terveillä naisilla. Mutta ainahan saa epäillä kaikkea? Kuten sitä, että sinua petetään tai ettei äitisi enää rakasta sinua? Joojoo, totta vitussa.
"Ei sitä kannata pelätä. Kun se tapahtuu, niin se tapahtuu hyvin yllättäen" -ystäväni, kuolemasta. Onneksi on positiivisia ihmisiä minunlaisteni pessimististen ylirealistien rinnalla.
Seinälläni hedelmistä muotoilu penis.

Kuolen pään sisäiseen tyhjyyteen ja ikävään.
Hyvää loppu elämää.

Viini plus vesi plus sitruunajäätee, summaa todennäköisyyteen: erittäin sekava yhdistelmä.
Mutta loppujen lopuksi, kaikkien surullisten loppujen, vittumaisten vastoinkäymisten, ja selästä puukkojen irrottamisen jälkeen, erittäin hyvä "happy ending".
Tanssiaiset menivät mainiosti. Pelkäsin "nukahtamiseen" illan päätteeksi kykenemätöntä kavaljeeria, mutta kaikki menikin toisin kuin aluksi oletin. Olen entisten tapahtumien aiheuttama summa. Luen tätä tekstiä huomenna erittäin huvittuneena. Kiitän kuitenkin rakasta vierestäseuraajaani huolella, luonnossa jopa, mikäli haluat vielä minua tavata - nähtyäni kaksinaamaisuuteni. Buarr ja kunnon burp.
Iltalehti lupasi hienoa uutta vuotta, mutta siitähän niille maksetaan. Terveisiä väsyneelle upseerioppilaalleni Suomen turhimpaan kaupunkiin.

Kotka on lintu - Hamina ei.

Pyydä yhtä ja ota kolme. Kiitokset äidille, koska pilasi minun hyvin suunnitellut kalsarikännini. Mutta ei se mitään, huomenna pitää pysyä pystyssä. Vuodenvaihteesta ei tule tulemaan mitään muuta kuin tätä samaa mitä yritän juuri nyt tehdä. Kilttejä, kieltäviä vastauksia, verrattomia verukkeita ja kivat siniset smurffi-verkkarit. Mutta Lotta tietää, että tulen soittamaan varttitunnin välein hänelle ja vinettämään. Harhar.

Terveisiä Hämeenlinnaan. Toivottavasti teillä on musta joulu. Päädytte kaikki minun mustalle listalleni, kunnes löydän sen taas.

Päivä, jona olisi paljon mieluummin jossain muualla kuin kusisella Vieremällä. Päivä, jona hiukset eivät suostu kihartumaan. Ne vain pöhöttyvät kummallisesti, ja näyttävät siltä kuin olisin juuri saanut munaa. Tosin silloin ne olisivat ehkä hieman takussa myös. Päivä, jona tekisi mieli vain mennä takaisin sänkyyn tuhisemaan räkäänsä tyynyyn ja katsomaan ihania ranskalaisia elokuvia. Mutta kun aina pitää olla parempaa ja "fiksumpaa" tekemistä.
Minä tahdon Kuopioon. Olisipa jo joulupäivä. Olisipa jo ensikesä, joskus heinäkuussa.

Kaunis, mutta rajallinen liike.

Synttärit oli ja meni, jäljelle jäi vain krapula ja kipeät reidet. Ja kummallinen Kirvesniemi-hiihtopipo. Kiitos isälle siitä. Valitettavasti en hiihdä.

Tuo soi päässäni heti herättyäni tänäaamuna. Hirveät, tuskaisat univelat viikonlopulta. Kovat vihat ihmistä kohtaan viikonlopulta.
Mutta tulevana viikonloppuna tuhlaan taas rahaa bensaan ja ajan yhteensä 300km, ihan vain siksi että yksi yö on parempi kuin kolme pitkää viikkoa. Hieman yli 24h riittää. Pitää tyytyä siihen vähään mitä saa. Kiitos, Suomen armeija.
Seuraavaksi tulisi rientää pianotunnille. Huomenna tulisi haastaa ihminen henkiseen oikeuteen ja lukea keskiviikon draamanhistorian kokeisiin. Jeesustakin kiinnostaisi jos se eläisi. Aion muuten painaa uuteen mustaan hienoon T-paitaani tekstin "If Jesus comes back - we'll kill him again!". Toimii aina.

Terveisiä vakuutusyhtiölle, joka vakuuttaa maapallon.

Jos se rakas eläin kuolee, niin siinä mukana kuolee minun kuihtunut lapsuuteni ja paras pitkäaikainen, karvainen ystävä. Silloin kun minulla ei ollut yhtään ystävää tai edes kaveria, se oli minun ystäväni. Se oli vieressä aina silloin kun minä olin yksinäinen ja tuli viereen kun itketti, näytti yhtä surkealta kuin minäkin silloin. Se osaa lohduttaa. Ihan liikaa taas itkenyt sen elämää suuremman, pienen koiran puolesta. Huomenna teen parhaani, jotta sillä olisi hyvä olla.

Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Mennä opiskelemaan jotain tyyliin lähihoitaja-perseenpyyhkijä ammattia kolmeksi vuodeksi 2. asteen koulutuksen piiriin (kiitos lukion, kyllä kannatti) tai sitten muuttaa Moskovaan, asuntoon jossa on vain amme. Kirjoittaisin runoja, joita ei koskaan julkaistaisi. Olen tainnut puhua tästä aiemminkin...
Tai sitten poltan sarjassa tupakkaa ja juon viskiä, kunnes ääneni on möreä. Teen surkean EMO-levyn jota myydään jo julkaisupäivänä MID-PRICE -hyllyssä. Sitten muutan afrikkaan ja pelastan albiinonorsut. EN MINÄ TIEDÄ!

Pitää päästä lataamaan musiikkia. Pelaamaan jotain. No, onhan minulla täällä Sam n' Max Hit the Road <3