IRC-Galleria

Ensi vuonna ollaan siinä pisteessä, jota mietin alkaessani odottaa esikoistani; jätkä täyttää 18 vuotta ja minä 40 vuotta. Pitkälle on tultu, vaikka poikien ollessa pieniä ajattelin, ettei noi ikinä kasva isoksi. Kenties silloinen elämäntilanne pisti ajattelemaan noin negatiivisesti, koska enää ei tunnu aika matelevan.

Seuraavaa ikävuosikymmentä odotellessa varaan ainakin yhden tatska-ajan, ehkä jopa useamman. Koska valkoinen ei ole mun väri missään mielessä (etenkään omassa kropassa), niin parempi tatuoida ihosta värikäs ja mieltä piristävä, iloinen sekamelska.

Edelleenkin onnellinen.

Jännä juttu, mutta joskus kun ei hae mitään, niin saa kaiken. Työn, onnellisen perhe-elämän ja loistavia ystäviä.

Paljon onnea esikoiselleni! ❤🖤❤

Enää kolme kuukautta opintoja jäljellä, ja taas kerran voin sanoa valmistuneeni lähihoitajaks. Haaveissa kyllä siintää toinen ammatti, jota lähden tavoittelemaan yhteishaussa. Jospa tällä kertaa pääsisin läpi ja voisin alkaa opiskella alaa, johon en ole kyllästynyt.

Suunnittelen reissuja sekä pohjoiseen että etelään ens vuodelle. Olis niin kiva päästä juhlimaan ens vuonna mittariin napsahtavaa 35 ikävuotta Lappiin. Sanokaa keski-ikäiseks, mutta haluaisin nähdä Lapin ruskan, koska rakastan syksyn värejä ja Lapin luontoa. Tai sitten voitais mennä uudemman kerran Jäämeren rannalle lomailemaan, koska ne Norjan maisemat on niin upeat. Oltiin tuossa kuukausi takaperin Yykeänmuotkassa viikon lomalla, ja sydän jäi sinne. Ei sitä paikkaa turhaan sanota Norjan Alpeiks. ♥ Jos rahaa riittää - ja aikaa myös - niin haluaisin lähteä reissuun uutena vuotena. Olis kiva nähdä mitä esimerkiks jollakin Kanariansaarista touhutaan vuoden vaihteessa. Mieluiten lähtisin kauemmas, Las Vegasiin vaikka, mutta lentopelko on sitä luokkaa, että siihen kidutukseen en lähde tieten tahtoen.

Tuntuu uskomattomalta, että mun esikoinen on jo kuudennella luokalla. Vaikea ymmärtää ajankulua, koska juuri hetki sitten Eeli oli vielä päiväkodissa, ja nyt se on jo alakoulun vikalla luokalla. Ensi vuonna mulla on virallisesti teini-ikäinen lapsi. Nautin kyllä tästä, kun lapset kasvaa kohti aikuisuutta. En koe tarvetta jeesustella miten lapset vanhenee ja äiti pysyy 25-vuotiaana. Jos multa kysytään, niin 25-vuotias minä oli hukassa oleva taukki. Parempi vaan vanheta normaalisti eikä leikkiä nuorempaa. Parin viikon päästä onkin aika vanheta ja opetella sanomaan iäkseen 34 vuotta. On se vaikeeta, kun vuoden välein pitää osata kirjoittaa ikänsä toisella tavalla. Vähän sama juttu kuin tän uuden sukunimen kanssa. Vielä reippaan vuodenkin jälkeen miellän itteni siksi sukunimeksi, jonka vanhemmat mulle ystävällisesti antoi. Ehkä mulla on sukunimi-identiteettikriisi?

Mikä saa ihmisen palaamaan uudelleen ja uudelleen kouluun? Tällä hetkellä sanoisin, että ihan puhdas tyhmyys. Okei, haluan kehittää itteeni tiedollisesti ja taidollisesti, mutta miks tää on taas yhtä tahkoamista? Ja ehkä pöljempi oon, kun haen seuraavassa haussa ammattikorkeaan, jotta pääsen eteenpäin palkkaluokassa ja pääsen hoitotyöstä eroon. Ei tällä nivelistöllä ja selällä hoideta jengiä tai oon pian ittekin hoidettavien joukossa. No ei, oon tyytyväinen siihen, että mulla on mahdollisuus opiskella. Ei pitäis valittaa, vaikka välillä ottaa päähän kouluhommat.

Muuten menee hyvin. Pojat kasvaa ja rakkaus kukoistaa. Häämatkalla käytiin heti uuden vuoden jälkeen ja oli aivan ihana reissu. Pystyin olemaan rento enkä mielestäni nalkuttanut samaa tahtia, mitä täällä kotona. Seuraavaa matkaa odotellessa. :)

Tää vuosi on tähän asti ollut nousujohteinen, toivottavasti on myös jatkossakin.

Kaikki ok, vaikka ikää tulee koko ajan lisää. Vanheneminen ei haittaa, kunhan en rupsahda yhdessä yössä.

Kohta on kaks viikkoa oltu naimisissa K:n kanssa. Mää vannoin joskus, etten mee toista kertaa naimisiin, mutta pyörsin puheeni. K on mulle kaikki kaikessa, koko elämä.

Elämäni lyhyin rakkaus täyttää huomenna 8 vuotta.

Kävin saunassa mielenkiintoisen keskustelun numeroista ja ikäluvuista Elban kanssa. Mää en tainnut pysyä kärryillä Eljaksen logiikassa, mutta on sillä ainakin ajatuksia, jotka herättää keskustelua. Mukavaa, että lapset on niin miettiväisiä ja ajattelevat asioita, joihin tällainen mun ikäinen kääkkä ei enää pysty. Ja iästä puheen ollen, E ajatteli mun olevan tällä hetkellä 23-vuotias. Olin otettu, vaikka ei se osannu ajatella, mikä mun ikä on. Sanoin, et päälle 20-vuotias, kaksi numeroa peräkkäin, niin siitä se 23 tuli. (Eiks se Jim Carreyn leffa ole 23? Se, jossa se numero tulee koko ajan esiin?)

Huomenna mää ostan uuden televoonin. Menee hermot tuohon Microsoftiin, koska se on kuolevaa teknologiaa. Päivityksiä ei tahdo enää tulla ja muutenkin toi prakaa. Välillä instaa selatessa kuva sammuu tai hyppii. Huomenna vaihdan merkkiä ja valitsen sen puhelimen, jota kaverit eniten suosittelee.

Vakkarityöpaikka otettu vastaan tänään. Oon huippuiloinen tästä mahdollisuudesta ja haasteesta. Pidän kyä kiinni keikkatyöstänikin, kaiken varalta. Pitää pitää hyvää työverkostoa yllä.

Ostin uuden työpaikan kunniaks jäätelöä, vaikka K ehdotti kuoharia. Musta on tulossa pahempi kurppa kuin oon jo.

Tänään on ollut hyvä päivä. Oon saanut selkiytettyä itselleni sen tosiasian, että häät järjestetään paljon myöhemmin kuin nyt on kaavailtu. Mulla tulee kamala stressitila, kun ajattelen, että jostain pitäisi kaivaa useampi tonni hääjuttuihin. Suosiolla siirrän häitä vaikka vuodella tai kuudella kuukaudella eteenpäin. Syyshäät kuulostais kyllä pirun hyvältä, koska ollaan molemmat syksyn lapsia. Tai sitten vuoden 2019 kevät vois olla hyvä aika juhlistaa meidän yhteistä elämää. Naimisiinhan me mennään viimeistään ens vuoden huhtikuussa, kuudennen vuosipäivän tienoilla. Juhlat voi järkätä vaikka 10 vuoden päästä.

Tää uus koti tuntuu niin luksukselta vanhaan osittain homeiseen läävään verrattuna. Täällä on avaraa ja valoisaa, ihanat vaaleat lattiat, tiskikone, järvi vieressä ja saatiin mei asunnon mukana uusi pesukonekin. Tää koti oli sellainen lottovoitto, että jebajee. Eniten ehkä diggailen siitä, että pimeällä näen vastarannalla olevien kerrostalojen valot. Pikkujuttu, mutta se säväyttää mua suuresti.

Arkipäiväisistä jutuista voin iloita siitä, että keikkatyöpaikka on noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kodista. Tulee ainakin haukattua happea ennen kuin aloitan päivän työt. Mukavaa olla mielenterveyspuolella töissä - se on se mun juttu.

Kohta lapset tulee piipahtamaan meidän luona. Jeejee!