Tyttö istui ikkunalla eteisen
Ja muisti siellä ensi kerran suudelleen
Hän mietti miksi aina mennyttä muistellaan
Kun tahtomattaankin se palaa
Kun sekoittuu varjot valoihin ja vain mennyt jää
Miksi kaikki kaunis käsiin rikkoutuu
Minä tahtoisin unohtaa
Mutta miksi siitä on tehty niin pirun vaikeaa
En päivistä kiinni saa
Ilman sinua kai koskaan
Surullisen naurun tyttö lahjoitti peililleen
Hän keitti kahvit, vettä satoi hiljalleen
Ja yö katsoi päältä kuinka tuska partioi
Kuka menikään keksimään, että rakkaus ei milloinkaan virheitä tee
Vaan ihmiset niitä sydämiä särkee