IRC-Galleria

Elikkä tänään käytiin vauvaa kattomassa synnytyslääkärin luona. Verenpaineitten takia halus tän kontrollin pitää. Tuli pientä haukkua siitä, etten ole aiemmin aloittanut saikkua kun verenpaineet on kuitenkin ollut ihan rajoilla, mutta olisi tietty sen voinut sanoa 3 viikkoa sitten (tosin nyt oli eri lääkäri), niin olisin tottakai hakenut aiemmin. Silloin kuitenkin vointi oli ihan hyvä ja hyvin töissä jaksoin niin en nähnyt syytä miksi saikkua pyytää.

No joka tapauksessa ilmeisesti sitten mun verenpaineitten ja töissä olon takia vauva ei ole kasvanut ihan odotetusti. Painoarvio oli 2255g joka vastaisi laskettua aikaa 10.1. (33+4). Viimekerralla vastasi laskettua aikaa 1.1. eli kasvu siis ilmeisesti edellisestään hidastunut eli määräsi, että nyt pitäis sitten loppuraskaus levätä, jotta vauva kasvaisi. Mutta semmosta noin 3 kilostahan mä toivoin ja semmonen kai sieltä sitten tulee jos joulun tienoilla syntyy. Jos syntyy aiemmin, niin sitten tulee kyllä varmasti pikkuisempi vauva, mutta saadaanpa ainakin käyttää pieniä vaatteita pidempään.

Käyrille meinas eka mut laittaa 10.12. mutta sitten päättikin, että laitetaan jo 3.12. eli ens viikon torstaina. Alapään tilannetta ei katsonut kun sanoi, "vauva saa jo syntyä". Kai ne siellä käyrillä sitten katsovat kun samalla ainakin kätilön mukaan tekevät synnytystapa-arvion.

Niin ja pari päivää sitten sain myös veri- ym. kokeitten tulokset. Streptohan sieltä sitten löytyi, eli antibioottitippa olis tiedossa sit synnytyksen käynnistyessä.

Sanoi, että jos verenpaine on yli 140/90 useamman päivän ajan, vaikkakin vain pikkuisen, niin sitten pitäs käydä sairaalassa näytillä. Muuten silloin 3.12.

Eli nyt sitten lepäilemään ja vauvaa kasvattamaan...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.