IRC-Galleria

Tämä oli tuola keskusteiluissa ja kirjoitin sen verran että oli pakko lisätä omaan blogiin :D...

Hmm..tämäpä mielenkiintoinen kysymys :)

Itse olen sitä mieltä että nykyään ton rakkauden merkityskin pilataan aika raskaalla kädellä kun kattoo pikkuteinejä jotka sanoo "rakastavansa" toisiaan...eihän ne edes ymmärrä rakkaudesta mitään..välttämättä..en ole ikärasisti/sovinisti mutta vaikka jotkut sanookin ettei iällä ole merkitystä, niin itsekkin olen PERIAATTEESSA sitä mieltä. Totuushan on että se mitä pään sisällä on niin se merkitsee...Mutta se että kyllä nyt sen verran tarpeeks vanha pitää olla että tietää mitä rakkaus merkitsee...

Ei rakkaus oo sitä että ollaan toisensa kanssa ja käydään sielä sun täälä yhdessä ja ollaan vaan...kyllä sitä voi ystävinäkin harrastaa, miksi sotkea sanaa "rakkaus" väliin? Mielestäni kuten "aina ja ikuisesti", niin sana "rakkaus":kin menettää sen ainokaisen hohtonsa siinä että sitä sanotaan tarkoittamatta/tietämättä mitä se tarkoittaa...kyllä jokaisella pitäisi olla käsitys mitä se meinaa...

Eli itse asiaan...omasta mielestäni rakkaus on sitä todellista välittämistä. Silloin kun huomaa että toinen ihminen on mielenkiintoinen, luotettava ja joka voi tuoda sinulle kaikkea sellaista mitä itse kaipaat elämääsi, niin silloin ehkä sana rakkaus voisi löytää oikean paikkansa. Sekin on niin laaja käsite että tästä voisi jauhaa vaikka kuinka kauan löytämättä oikeaa vastausta, koska tälle ei periaatteessa edes ole sellaista...

Rakastuminen ja rakastaminen ovat myös 2 eri asiaa mitkä pitää huomioida. Rakastuminen on se "kiintymisvaihe". Silloin kun tuntuu siltä ettei elämässä ole muuta kun vastakkaisen (harvoissa tapauksissa saman, mutta näitäkin on) sukupuolen edustaja on niin ihana ihminen sinua kohtaan ja joka osoittaa myös sinuun kiinnostusta että tekee mieli vaan tutustua enemmän ja enemmän ja viettää aikaa vain tämän kanssa.
Olen lukenut/kokenut että rakastumisvaihe on henkilökohtainen jokaisella, eli joillain se kestää vain kuukauden ja toisilla saattaa jopa vuoden :) Se on sitä ihaninta aikaa suhteessa ja sen toivoisi kestää ikuisesti, mutta niin ei ikävä kyllä ole...

Sen jälkeen kun kiintymisvaihe on ohi, tulee päälle arki. Arki on sitä missä jokaikinen varmasti jossain vaiheessa kelaa että "tätäkö se sitten on? tätäkö nyt VARMASTI elämältä haluan?" Silloin välillä tuntuu siltä että kaipaisi vaihtelua taas elämään, kun tuntuu ettei ole enään mitään mitä ei olisi toisen kanssa kokenut/nähnyt...

Ei asia näikään ole, vaikka siltä tuntuu. Vaikka takana on monia hyviä hetkiä, niin ei se meinaa etteikö niitä voisi tehdä aina lisää :)...siitä vain menkää elokuviin, kävelylle, viettäkää romanttinen ilta kaksin, kaikkea tuollaista, jotka pitävät suhteessa sen mielenkiinnon yllä ettei siitä tule täysin voimaton ja tylsä!

Arjen mukana myös ajan kanssa alkaa tulemaan ylä -ja alamäet. En tajua mistä se johtuu mutta olen huomannut että yksi ainoakin alamäki matkalla mitätöi kaikki hyvät hetket ja tuntuu että vituiksi menee koko suhde.. älkää MISSÄÄN NIMESSÄ langetko tuohon...alamäkiä tulee IHAN JOKAISELLE AINA!!!!...
Ei kenenkään elämä ole sitä elokuvan ihanaa yhteiselämää, vaan tosielämässä kaikille tulee esteitä/mutkia matkaan. RAKKAUDELLA niistä päästään ylitse...Jos todella välittää toisesta niin kyllä niistä alamäistä selvitään, oli ne mitä vain.

Tässä vaiheessa alkaa kumppanin huonot (todelliset) puolet tulla esille ja ne voi tulla myös aika yllätyksenä että "tollanenko muka toi on?! ei se ollut tollanen ollut kun mä siihen tutustuin?!"

Kyllä se oli. Olit vain sokaistunut niiltä huonoilta puolilta ja näit pelkästään hyvät. Sama pätee myös kumppaniisi. Hän ajattelee sinusta aivan varmasti samalla tavalla jossain vaiheessa. Mutta sekin vaihe menee molemmilta ohi. Kumppanin todelliset puolet näkee vasta ajan kanssa. Joka ikisessä ihmisessä on kumppanin mielestä huonoja puolia. Mutta se on elämää, ei kukaan ole täydellinen :)

Pitäkää mielessä että ne kaksi henkilöä jotka toisiaan rakastavat niin ne ovat pelkästään vastuussa siitä, mitä suhteesta tulee. Ei KUKAAN muu!. TE päätätte mitä teette ja selviättekö te ylitse jos tulee pahoja mahalaskuja.

Sitten kun on selvinnyt alamäistä niin elämä taas loistaa...siten siitä tulee se rutiini. Välillä hyviä hetkiä, välillä vielä parempia ja välillä taas tulee paskaa niskaan. Silloin kun tähän asti on päästy yhdessä, ollaan jo pitkällä ja voidaan sanoa rakastavansa todella! Tässä vaiheessa älkää ihmeessä antako minkään enää pilata suhdetta, koska tähän vaiheeseen harva pääsee edes.

AA! pieni lisäys vielä. Niin tässä vaiheessa kun on oppinut tuntemaan toisen ihmisen niin hyvin että tämän huonoista puolista piittaamatta välittää tästä eikä anna niiden lannistaa niin silloin voi sanoo hyvällä omalla tunnolla rakastavansa

Noh tässä tiivistettynä oma mielipiteeni, mutta anteeksi romaanista :D kunnioitusta jos joku jakosi lukea ja kiitos!