IRC-Galleria

*Tuuletusta* Mulla on jalassa vastapestyt jäykät ratsastushousut! Ne mahtuu! Ne ei edes kiristä! Jeiii!

Mutta tosissaan. Oon sikapaljon nopeammin palautunut tästä toisesta raskaudesta kuin ekasta. Ekalla kerralla maha roikkui polvissa puoli vuotta...

Oltiin kolmistaan, eli minä, poika ja vauva, ulkoilemassa tänään. Tein samalla päivätalleja, vauva nukkui vaunuissa, välillä vähän kitisi, mutta tyyntyi aina kun vaihdettiin paikkaa, ja vaunut vähän heijasivat. Annoin viimeiseksi heinät tuossa talon lähellä oleville, ja jätin vaunut siksi aikaa kotiportaiden viereen. Vauva oli ilmeisesti alkanut itkeä, ja poika oli oma-aloitteisesti päättänyt pikkuisen työnnellä vaunuja, että vauva rauhoittuu. Hieno ajatus, mutta pihaan on jäätynyt möykkyjä ja traktorin jälkiä, ja poikaa on siksi kielletty vaunuja työntämästä, hän kun ei välttämättä jaksaisi pitää niitä pystyssä.

Eikä jaksanutkaan. En ole koskaan, siis ikinä, pelästynyt niin kovin, kuin sillä hetkellä kun poika huusi äitiä apuun, käännyin ja näin pihan toisella puolella pojan nostamassa vaunuja pystyyn kuomupäädystä. Takapyörät oli ilmassa ja kuomupääty nojasi poikaan.. Voi luoja ja kaikki pyhimykset, juoksin kuin olisi siivet kasvaneet selkään. Huusin pojalle varmaan säikähdyksissäni aika pahasti, jotain siitä että häntä on kielletty työntämästä vaunuja, en oikeastaan muista mitä, mutta kaikki kolme siinä itkettiin. Onneksi vauva ei ollut tippunut kyydistä, ei mennyt mitenkään mukkelismakkelis, oli vain valunut kuomupäätyyn. Mutta aika haipakkaa mentiin kyllä riisumaan ja tarkastamaan tyttö tarkemmin. Vieläkin alkaa sydämestä ottaa kun ajattelee miten huonosti olisi voinut käydä. Loppuviimeksi poika varmaan säikähti eniten, kun tajusi pienessä päässään koko homman. Enkä minä kyllä siinä tilanteessa tosiaankaan osannut häntä lohduttaa, vasta sitten myöhemmin kun tajusin itsekin että vauva on kunnossa, hoksasin pojan omantunnontuskia lievittää.

Jossu sanoo: kauanko sulla on siit keisarinleikkauksesta?
Jossu sanoo:?
Annina sanoo: kuukausi,
Annina sanoo: aika tarkalleen
Jossu sanoo: teräspäkäro-eukko taluttaa niinkub oria kuukaus keisarinleikkauksen jälkeen...
Jossu sanoo: :P
Jossu sanoo: mieti hei!
Jossu sanoo:sillee mainitsee ohimennen
Annina sanoo: :D
Annina sanoo: no hei, nou big deal talutin mä omaa oriani jo pari viikkoa sitten
Jossu sanoo: "se vähä hermoili ja käyttäyty huonosti, nappasin munista kii ja söin sen pään aamupalaks.."
Jossu sanoo: No toi ei kyl yhtää muuta sitä ymmärrettäväks.
Jossu sanoo: ai no sä talutit jo pari viikkoo leikkauksen jälkeen omaa 5-vuotiasta, luonnossa astuvaa oria, joka oli juuri heittäny ratsastajan selästä. Jaa no sit.
Annina sanoo: :D
Annina sanoo: xD
Jossu sanoo: _AIVAN_
Jossu sanoo: atjusit ittekin
Annina sanoo: *reps* no kun sä sen sanot noin, niin onhan se aika hauskaa...
Jossu sanoo: O_o
Jossu sanoo: :D
Jossu sanoo: onhan se aika hauskaa... *repskops*
Jossu sanoo: mä saan kyllä parhaat huvit sun edesottamuksista. XD
Jossu sanoo: kukaan ei varmaan uskaltas tommosia tekeen ja noin pian.
Jossu sanoo: respect*
Annina sanoo: no jaa...
Annina sanoo: pitäsköhän toi laittaa päiväkirjaan, leena style...

Joo, on ollut aikaa lukea. Ensin luin Humisevan harjun, joka oli oikeastaan yllättävän hyvän, ja sitten hyppäsin lennossa Hannibaliin... Aika iso loikka oli, huh vaan. No, Hannibal elokuvan olen nähnyt, ja vaikka kirjassa tietysti on enemmän, niin paljon on yhtäläisyyksiäkin, joten ei tule ihan nurkan takaa kamaluudet..

Vuosi 2008:

IHMISET:
- Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - Mikon
- Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? - Mikon
- Tapasitko uusia? - kyllä
- Riitelitkö usein? - en ehkä usein, mutta liiankin vakavasti
- Ihastuitko/rakastuitko? - en
- Petyitkö ihmisiin? - petyin
- Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - perheen
- Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - ehkä


ITSE:
- Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? - vauva, ystävät, hevoset
- Oletko muuttunut jotenkin ? - kasvanut ehkä, vieläkin lisää :P
- Haluaisitko muuttaa jotain? - en oikeastaan, asioilla tuppaa olemaan syynsä
- Oletko oppinut uutta? - kyllä
- Kadutko jotain? - en, ei elämää kannata katua
- Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - olisin ehkä
- Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - en
- Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - en
- Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - en


MUISTOJA:
- Matkustelitko? - vähän
- Ulkomailla vai kotimaassa? - kotimaassa
- Kävitkö festareilla? - en
- Jokin surullinen asia? - keisarileikkaus
- Laivalla? - noup
- Rannalla? - kerran marin kanssa
- Parhaat muistot? - vauvan odotus/synnytys
- Parhaat päivämäärät? - mitään tiettyä päivää muista..
- Paskimmat päivät? - joku tossa syksyllä kun meinas järki mennä

LOPUKSI:
- Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? - kyllä
- Oliko paras kesä? Miksi / Miksi ei? - ei sen parempi tai huonompi kuin moni muukaan kesä
- Millainen tulee ensi vuodesta? - mielenkiintoinen, haastava

- - - - - - - - -

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - olen
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - jup
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - edelleen naimisissa
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - danny, vauva
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa tänä vuonna - ikävä kyllä

SINÄ
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - olen
2. Oletko lihonnut? - olen
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - olen
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - en
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - en

Muuta

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - yhtä vain, ainakin tosissani.
2. Oletko joutunut tappeluun? - en
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - olen
4. Oletko juonut "perseitä"? - en varsinaisesti en.
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - en

Rakas orhini teki sitten hevosteluun paluu päätökseni puolestani. Olen nimittäin tähän asti vähän aristellut taluttaakaan noita heppoja, että _jos_ joku nykäisee ja maha repeää.. No päivällä totuttelin Sipsin kanssa, ja kävin pienellä kävelyllä Bemsun kanssa.

Illalla orini heitti ratsastajan selästään ja karautti karkuun... Minä sitten sen kummemmin en ehtinyt asiaa miettiä, katsoin että koska ratsastaja kävelee, hän on ok, ori kiinni ja liinaan, ja kentälle. Sitten vielä käytiin kävelyllä siellä missä sikailu alkoi, hevoselta kamat niskasta ja talliin, ja sitten tarkastamaan paremmin miten ratsastaja pärjäilee.

No, oria on nyt sitten talutettu, komennettu, juoksutettu ja hoideltu, eikä maha sanonut mitään. Joten, tasan kaksi viikkoa kotiinpaluupäivästä, olen virallisesti pelissä mukana taas. Selkään en tosin ihan vielä kiipeä, mutta muuten joutuu hummat taas hommiin. Katsotaan kauanko maltan odottaa että Sipsin kanssa lähden kävelylle..

Tänään oloni on ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ollut "normaali". Raskaana maha vaivasi pitkään, ärsytti kun ei jaksanut oikein tehdä mitään. Ja sitten oli tuo leikkaus ja haavasäryt. Toki haavaa mahassa välillä särkee vieläkin, mutta tänään sen pystyi unohtamaan melkein koko päiväksi. Sainkin uskomattoman energianpuuskan, ja hoidin ulkona hommia jotka ovat odottaneet kiireempien hommien takia. Pieniä juttuja, joilla ei niin ole kiire, mutta jotka retajamaan jäädessään lisäävät stressiä, ja tekevät pihasta sotkuisen näköisen. Sen lisäksi koitin onneani ja siivosin alatallin ihan itse, ja toistaiseksi ei ainakaan ole maha protestoinut.

Ehkäpä jo huomenna ehtisin ja jaksaisin moikata hevosiakin kunnolla, harjata kaikki rakkaat läpi oikein perusteellisesti, pikasukimisten sijaan.

Pelkäsin että sairastun raskaudenjälkeiseen masennukseen. Olihan lähellä etten pudonnut kuiluun jo raskauden aikana, roikuin reunalla sormenpäiden varassa. Mutta onnekseni voin sanoa, että ainoa kerta kun olen itkenyt kotiin päästyäni, oli kun lapseni nukahtivat kainalooni, ja itkin siitä onnesta, että minulla on kaksi ihanaa, tervettä lasta.

Sanotaanko ihan lyhyesti, että kammoa ei jäänyt, vaikka supistuiksia kesti ensin kotona 17 h, ja sitten sairaalassa 17, ja sitten leikattiin kuitenkin, ja leikattiin vielä toisenkin kerran. Vauvan sain syliin ekan kerran 28 tuntia sairaalaan saapumisen jälkeen.... Mutta onneksi toipuminen oli nopsaa, pääsin jo kotiin, vauvan synttäri siis oli 30.10. painoa vaatimattomat 4500g ja pituutta 54,5 cm.

Istun koneella kello 5.55 ja lasken supistuksia. Kuluuhan se aika näinkin. Luulin jo että nyt se on menoa, kun ekan kerran supisti illalla seitsemän aikaan, ja sitten yöllä kahdesta eteenpäin säännöllisesti 10 minuutin välein... Mutta lienee kuitenkin vasta treeniä. Sillä vaikka supparit tihentyivät jo 5 minuutin välein tapahtuviksi, eivät ne ole minusta mitenkään älyttömän kivuliaita. Päätin kuitenkin tuossa ennen viittä nousta sängystä, että saan paperille oikeat ajat, nukkuessa meni ajantaju, enkä oikein tiennyt että miten usein niitä nyt tuli. Nyt tuntuu tahti hidastuvan, joten kohta varmaankin takaisin nukkumaan.

Kolmevuorokautta yli vauvan lasketun syntymäajan. Eikä vieläkään tunnu siltä että olisi mitenkään pian pieni tulossa maailmaan. Tapani tulee tänään takaisin mummolasta, onkin ollut poikaa jo tosi kova ikävä. Anoppi tulee sitten loppuviikosta käymään, jospa vaikka vauva silloin tulisi, niin ei tarvisi hälyyttää siskoa Tampereelta asti Tapsan seuraksi, tai kysellä kuka kavereista juuri siihen kellonaikaan sattumoisin olisi vapaana, jahka se lähtö tulee.

Olo on tietyllä tavalla aika sisäänpäinkääntynyt. Tulee mietittyä asioita paljon, ja pohdiskeltua mennyttä ja tulevaa. Kavereita ei nyt niin kiinnosta nähdä, vaikka onhan se ihanaa että olette olemassa :) mutta jotenkin haluaa vain keskittyä omaan perheeseen. Nyt vielä tämä olotila korostuu, kun olen flunssassa, vähän kuumetta ja pitää vain lepäillä, on paljon aikaa miettiä asioita. Mikko on nyt parina päivänä tämän flunssani takia joutunut hoitamaan kaikki tallihommat. On upeaa kun tietää että toiseen voi luottaa niin täydellisesti, ei tarvitse murehtia omaa jaksamistaan tai sen puutetta, kun tietää että hommat tulee tehtyä vaikken itse olisikaan niitä valvomassa.

Ulkona on tosi hieno ilma, ja toisaalta vähän ärsyttää olla kipeänä. Olisi hienoa lähteä tuonne ulos kävelemään ja nauttimaan auringosta. Mutta ei nyt vaan jaksa, ei sitten niin millään. Toivon että ehdin parantua ennen synnytystä, muuten voi olla mielenkiintoista jaksamisen kannalta, kun 10 metrin kävelykin on nyt liian raskasta...

Olen tehnyt listoja asioista joita pitäisi hoitaa. Suurin osa on sellaisia joita vaan ei pysty hoitamaan ennenkuin olen kotiutunut sairaalasta ja toipunut. Elämä on kuin jäissä, sitä vaan odottaa että pääsisi taas jatkamaan. Onneksi Tapsa tulee kotiin, niin on jotain elämää talossa.