Katsoin silmiisi... niin kaukana.
Olet kuin uni. Hyvä uni, mutta niin etäinen.
Tuntuu että menetän sinut joka hetki, ja samalla tiedän yhteisten hetkiemme olevan aina vaan lähempänä. Onko se lasiruutu joka erottaa meidät, onko se kieli vai kulttuuri?
Onko se vain etäisyys, turha, ylitettävä seikka?
Kunpa voisin kertoa sinulle sen kaiken, kumpa voisit ymmärtää.
Kunpa voisit elää kanssani joka päivä ja käydä viereeni, ehkä pelkkänä ajatuksena, läsnäolona, kevyenä kuin huokaus. Ymmärtäisimme toisiamme sanomatta sanaakaan, miettimättä yhteistä kieltä, sillä sehän meidän sydämissämme jo on: rakkaus. Siinä olisit vierelläni. Katsoisimme toisiimme ja pitkät tunnit olisimme vain hiljaa, uskaltamatta rikkoa hiljaisuutta. Ettei se uni, jos se sitä vain on, pyyhkiytyisi pois. Olisit minun ja minä olisin sinun. Olen aina ollut, niin luulen.
Veljeni, rakkaani, ystäväni. Se sinä olet.