IRC-Galleria

Kuulinpa tässä eilen puskaradion taannoin laulaneen oppilaitoksessani instrumenttikohtaisesta osaamattomuudestani, suomeksi: laulutaidoistani. Se kenen suusta kommentti on alun alkaen pudonnut, ei käynyt selväksi eikä sinänsä kiinnostakaan minua. Hyvä vain, etten tiedä. En halua katsoa/kohdella kyseistä henkilöä tuon mielipiteen läpi. Katkeruudelta on vaikea suojautua täysin, vaikka kuinka luulisi olevansa tietoinen ja riippumaton ihminen.

Huhupuheen minulle lipsautti sivulauseessa ystäväni ja koulutoverini.
Uusi asiahan ei millään muotoa ole, että jotkut vain ovat sangen eteviä havainnoimaan muita ihmisiä nimenomaan näiden osaamattomuuden kautta. Monet 'puutteet' kanssaihmisissä tulevat punakynäilijöiden silmissä todennäköisesti rekisteröidyksi, mutta herkullisinta lienee ammatillinen vertailu. Toiminta ei suinkaan ole pelkkää huulenheittoa ja kuittailua yksittäisin kommentein: tästä syntyy helposti kokonaisia keskusteluja. Voi taivas, - ottaa nyt lähtökohdaksi yhteistyölle käsitys siitä mitä toinen osapuoli ei osaa! Asenne, jota en osaa pitää rakentavana, vaikka kuinka soveltaisin empatiaa.

Ironista, että olin samana iltana juuri herkällä korvalla seurannut koulutoverieni valmistavia konsertteja. Koin yhtäkkiä mielettömän ahaa-elämyksen siitä, mitä ajatella esiintymistilanteissa (ja harjoituksissa myös) tapahtuvista poikkeusratkaisuista, tulkitsemisesta ja joskus myös suoranaisista virheistä! Nautin konsertin musiikista täysin siemauksin, pari kertaa melkein itkin liikutuksesta. Kiinnitin huomioni asioihin joista pidin erityisesti, loput kuittasin mielessäni asioiksi, jotka sytyttivät vähemmän. Aivan tietoisesti kieltäydyin ajattelemasta "tuo tekee noin siksi koska ei osaa". Tunsin mahdollisuuksien avautuvan - itselleni ja muille.
Lähes päivittäinen ryhmätyöskentely opettaa onneksi myös nöyrtymistä. Viheltäenhän tämä sujuisi, jos kaikki ymmärtäisivät toistensa kommunikointia kuin itsestään ja omaisivat jo välittömästi yhteisten harjoitusten alussa samanlaisen vision lopputuloksesta eli esitettävästä musiikkimateriaalista. Joidenkin mielestä k.o tilanne on optimaali, minusta ei. Omakin turhautumiseni voi joskus purkautua ikävällä tavalla ja aiheuttaa toisissa väärinkäsityksiä. En voi kylliksi painottaa, että opiskelen näitä samoja kommunikaation sujuvuusasioita itsekin - ja parantamisen varaa on aina.

Ja mitä tulee itseeni sekä alakohtaiseen osaamiseeni yleisesti, enhän minä osaakaan. En totisesti. En tullut kouluun leikkimään virtuoosia vaan oppimaan uutta. Muuan vieraileva opettaja puhui mielestäni viisaasti kehittymisen 'pysäkeistä': Niitä on kaikilla omankokoinen määrä ja koko ajan seisoskelemme jollain niistä. Siitä ei tarvitse tehdä itselleen numeroa, riittää että sen havaitsee. Jos masentuu siitä, että olen nyt vasta tässä, masentuu seuraavaksi siitä että on vasta seuraavalla pysäkillä. Haiskahtaa vakavasti noidankehältä. Tiedä muitten motiiveista, minut ainakin tuollainen asenne saisi äkkiä sairaseläkkeelle.

Mikään salaisuus ei ole, että omalla taipaleellani pysäkkejä on riittänyt. Henkisiä ja fyysisiä. Joihinkin näistä olen jäänyt fiilistelemään, välillä jumittamaankin pitemmäksi aikaa ja mielestäni minulla on siihen lupa. Enemmän elämän opiskeluun, kuin tekniseen suorittamiseen keskittyvä asenne on tietoisesti tekemäni valinta, mikä on osoittautunut tarkoituksenmukaisemmaksi lähtökohdaksi edistää oppimista kuin osaamattomuutensa peitteleminen ja päteminen. Puhutteleva taide-elämys on tulosta heittäytymisestä, johon ei pysty ellei opiskele itseään musiikin rinnalla. Alkaneen vuoden olenkin opiskellut juuri tätä heittäytymistä, kuten samalla lukemattomia muita elämänkokoisia asioita. Tällainen lähtökohta tekee sekä opiskelun että työn jäljen hyvin intiimiksi. Joskus se panee kyseenalaistamaan ison osan itsestä.

Raakileena oleminen julkisesti tekee ihmisen haavoittuvaksi. Tämä on varmastikin suurin syy siihen, miksi moni ei luoville aloille uskalla vaikka haluaisi. Kaikista reitin varrelle osuneista kasvun paikoista en ikimaailmassa ole saanut kaikkea mahdollista irti, mutta voin rehellisesti sanoa nauttineeni matkasta. Vähintäänkin olen niin hyvä, kuin tällä hetkellä voin olla. Jostain syystä se on aikanaan riittänyt hyväksymiseeni ammattiopiskelijaksi.
Malja keskeneräisyydelle! Aion olla osaamatta myös tulevaisuudessa - ja pirulauta haluan antaa myös muille luvan siihen. Lämpimin terveisin myös sille tuntemattomalle arvioitsijalle, jos hän mahdollisesti lukee tätä.

Kiitos ja anteeksi.