IRC-Galleria

Ei sinun tarvitse
kertoa,
miten aikaa varastimme toisiltamme.

Ei sinun tarvitse
selittää,
ethän koskaan sanonut olevasi minun.

Ei sinun tarvitse
Luvata mitään,
ei edes seuraavaa tuntia.

Ei sinun tarvitse
silti mennä,
Minulle riittäisi

että jäisit.

Puhun sinulle
Tuhansin kielin,
elein ja ilmein,

Jokaisella solullani
huudan.

Sanon sinulle
mahdollisen ja mahdottoman,
kaiken kuun ja taivaanrannan väliltä.

Et edes kuullut
Rakastan.

Varkain hiivit
mieleni syövereihin,
silität uneen,
suutelet hereille.

Tuulen annan
itseäni hyväillä,
kuin kosketuksesi korvikkeeksi.

Silmäni suljen,
unessa kuljen,
Maailmassa jossa
äänesi kuulen.

Täällä
et koskaan minun.

Puhelin polttaa kädessäni,
sen näppäimet
kuin sulaa laavaa.

Uhmaikäisen lailla
nostan sen pöydältä
yhä uudelleen ja uudelleen.

Hakkaan samaa numeroa,
maanista mantraani,
tuttua ja totuttua,
polttavilla kirjaimilla.

Yhdessäkään viestissä
ei mitään järkeä,
harva niistä
edes koskaan perillä.

Pikavalinnoissani
Vain sinä.

Lasken päiviä,
odotan jokaista tuntia
kuin pelastusta.

Minuutteina, sekunteina,
sadasosina valutan
odotustani unihiekkamereen.

Takaumina, häilyvinä ajatuksina,
levottomina unina
Sinut voin yhä tuntea.

Tuntemattomassa maailmassa,
rinnakkaisessa todellisuudessa,
ajattomina tunteina,

Olet minun.

Ilta ihmisten keskellä,
niiden, jotka kutsuvat
minua omakseen.

Lasittunein silmin
hymyilen ja vastaan
kysymyksiin, joita en kuule.

Ajattelen sinua

Ristiriitaisia ajatuksia,
Erikoisia muistijälkiä,

Oudon tunteen
Minuun jätit.

Merkillisiä mielleyhtymiä,
Kaipauksen kummallisen,

Todellisuuden tunteen,
Kipuni kadotit.

Hetken
Olit ihme.

Sinä teet
ajatuksistani totta,
kuin olemassaolollasi todistaisit,
etten ole viallinen.

Sanot ääneen
kaiken sen,
mitä ajattelen,
täydennät lauseeni loppuun.

Sinä näet
sen kipeän reiän minussa,
jonka muut voivat
vain aavistaa.

Olet särkynyt,
sirpaleina,
kuten minäkin.

Mutta sen hetken,
olit korvaamaton.

Sormenpäittesi silitysjäljet
tatuoituivat iholleni,
polttavat yhä reikiä
sieluuni asti

En tarvitse ketään,
niinkuin et sinäkään.

Et selviä minusta,
senhän tiedän.
Mutta annoit minulle hetken,
jota tarvitsin.

Valtameri vellovana
silmieni syvyyksissä

Vaimeana, voimakkaana,
Sameana samantekevä

Revittyjä raunioita,
Manalani maisemissa

Raiskattuna, rikottuna
Alastomana avuton

Tummanpuhuvat tähtitarhat
Kaipuussansa kirotussa

Tuskaisena, tatuoituna,
Kiirastuleensa kadonnut

Painostava paholainen
Hyytävisssä henkäyksissä

Pimeässä, pelokkaana
Haluttomana huomiseen.