IRC-Galleria

Viikko on sujunut vauhdikkaasti lahinna toita tehden. Hennan ja Paivin lahdettya olen ollut vapaalla vain yhden paivan ja sekin meni juostessa eri harrastuksissa. En voi tietty valittaa, itsehan ma niihin olen halunnut menna. Uusi tanssikurssi oli aivan ihana! Me tulemme kokeilemaan eri tansseja syksyn mittaan ja maanantaina aloitimme cha cha challa. Mina ja mummut pysyimme aika vaihtelevasti opettajan perassa, mutta ma hymyilin koko session. Illalla sitten lauleskelin sing for fun kurssilla ja istuin sen jalkeen viela kurssilaisten kanssa kahvikupposen aarella. Laulukurssi oli aika jannittava kokemus, koska jostain syysta oman aanen tuottaminen on pelottavaa. Emme joutuneet laulamaan yksin (thank god!!), mutta kuuntelimme silti toisten laulua ja kokeilimme eri aanialoja. Opettaja oli tosi mukava ja kannustava, ja uskon, etta tulen viihtymaan.
Toissa on ollut sita samaa. Chrisin kanssa on kayty kattomassa elokuvia, pari hyvaa teatteri komediaa ja tango fire show joka sai mut tosi hyvalle tuulelle. Jostain ihmeen syysta tykkaan katsoa komeita miestanssijoita... :) Yleensakin ihailen ihmisvartaloa ja tuijotin koko shown lumoutuneena, kun taas Chris yritti vaivihkaa vilkaista kelloa aina valilla. Se oli aika huvittavaa, mutta sentaan jompi kumpi meista nautti esityksesta. Olenhan minakin kestanyt hanen kirkkokuoro konserttinsa, joten eikohan tuo nyt ollut Chrisin vuoro pitkastya. Jostain syysta tanssivat miehet (ja naiset) eivat tehneet haneen vaikutusta.

Eilen ja tanaan olen herannyt aikaisin enka ole enaa saanut unta. Nyt vaan odottelen, etta Linda heraa ja etta menemme kahville uuteen kahvilaan Chepstowissa. Sen jalkeen Maija varjaa mun tukan ja toivottavasti myos leikkaa mulle otsarin. Se leikkas mun tukan viime viikolla, mutta jostain syysta en ole ollut tyytyvainen tahan etutukkaan. Se vaan roikkuu tossa sivulla tyhmasti.

Kuulin yhdelta yohoitajalta, etta taalla on mahdollista menna tekemaan vapaaehtoistyota sairaalaan toimintaterapeutin apulaiseksi. Kaikille, jotka eivat siis viela tieda, olen miettinyt, etta lahtisin viela lukemaan toisen ammatin... Haluaisin kuitenkin kayda tutustumassa itse tyohon etukateen, etta tietaisin ovatko mielikuvani realistisia. En todellakaan halua tuhlata enaa kolmea vuotta johonkin, josta en ole ihan varma.

Jep jep.
Eipa mulla nyt muuta.

Viikko Hennan ja Paivin kanssa sujui ilman vapaa-ajanongelmia. Kiertelimme aika paljon Cardiffissa ja shoppailtua tuli ainakin kahtena paivana. Muu aika meni kiertaessa Walesin kansallismuseota, Tinternin luostaria, Stonehencea ja Bathia. Pubissakin tuli istuttua muutamana iltana. En uskalla edes ajatella miten paljon kilometreja ajoin viikon aikana, mutta uskon sen olleen aikamoinen lukema. Viimeisena paivana kun pyorahdimme Stonehencelle (joka oli muuten ihan hieno) ja Bathiin, ajoin ensin noin viisi tuntia ja illalla menimme viela Tanjan ja Johnin luokse syomaan ja siita kertyi viela reilu tunti tai puolitoista lisaa.
Hennan kanssa tuli juteltua loppujen lopuksi liian vahan, shoppailtua tuli ihan liikaa, mutta onneksi ehdimme kayda rentoutumassa picnicilla Tinternin vanhalla juna-asemalla ja pubissa vain istumassa ja olemassa. Viikko oli tosi kiva ja erityisesti viimeinen paiva eli eilinen. Nousimme tosi aikaisin ja ajoimme katsomaan yhta suurta ihmetta, Stonehencea. Sen jalkeen kiertelimme Bathissa, joka on mun mielesta tosi natti kaupunki. Illalla istuimme Tanjan ja Johnin kotona syomassa illallista ja vaihdoimme kuulumisia. Ilma oli loistava ja kaikki jaksoimme olla reippaita iltaan asti vaikka univelka alkoikin painaa hartioita. Tanaan sitten nousimme jalleen ennen kukonlaulua, koska Hennan ja Paivin piti ehtia bussiin. Hennaa varjosti koko viikon huoli tulevasta eli siita, mika hanta odottaa Lontoossa. Hurjaa tolleen vaan heittaytya tuulen vietavaksi, mutta olen ma onnellinen, etta han on jaamassa nainkin lahelle. Lontooseen paasee taalta alle kolmessa tunnissa. Toivottavasti paasen pian kaymaan hanen luonaan.

Tuntuu yhtakkia tosi hankalalta saada ajatuksia kootuksi koko viikosta, koska niin paljon on ehtinyt tapahtua ja kokea paan sisalla. Yleensa olen kirjoitellut jotain pari kertaa viikossa ja nyt en tieda mista aloittaisin. Olen varmaan jo unohtanut alkuviikon tapahtumat...
Niin joo. Oltiinhan me maanantaina teatterissa, tai siis mina olin toissa ja Henna ja Paivi tulivat katsomaan mita teen tyokseni. Katsoimme musikaalin Blood Brothers joka mun mielesta oli tosi hyva. Henna piti tarinaa vahan kesyna.
Sunnuntaina olimme kaupungilla liikenteessa ja esittelin ne kaikki kolme pubia jossa yleensa istumme. Ilta oli tosi kiva ja leppoisa kunnes tulimme kotiin. Linda tarjos mulle ja Hennalle absinttipaukut ja siita lahtien onkin yhta suurta muistikatkosta. Henna tormas lasioveen kahdesta ja siita kuului niin iso pamahdus, etta Paivi herasi ylakerrassa. Mina olin puinut olemattomia mieskuvioitani Lindan kanssa ja mennyt nukkumaan vasta pikkutunneilla. Aamulla katsastimme absinttipullosta volttimaarat ja en enaa yhtaan ihmetellyt lopputulosta. 68!! Se oli tavallisen baari-illan jalkeen aika raskas paukku ja tiedan tasta lahtien valtella sita yhta ahkerasti kuin tequilaakin...
Keskiviikkona Maija leikkasi mun tukan ja illalla istuimme jalleen pubissa pienella porukalla, koska jostain syysta taalla ei ole tapana kayda ulkona keskiviikkoisin. Noh, saimme sielta kutsun yhden pariskunnan kotiin ja menimme sinne pelaamaan juomapelia. Onneksi emme ehtineet olla siella kauan ennen kuin Linda tuli hakemaan meidat. Paivilla oli varmaan sietamista, silla han ei juo ollenkaan...

Huvittavaa viikossa oli huomata se jarkyttava ero rahankaytossa opiskelijoiden/tyottomien ja tyossakayvien valilla. Ma oon ehtinyt tottua vajaassa kolmessa kuukaudessa torsaamaan ja olemaan huoleton. Shoppaillessa Henna ja Paivi miettivat ja syynasivat jokaista rattia ja antoivat itselleen harkinta-aikaa. Sinansa se on tosi jarkevaa, mutta Cardiffin kokoisessa kaupungissa se kuluttaa myos hermoja Ma yleensa pongasin jonkun vaatteen, kokeilin sita ja ostin, kun taas Henna ja Paivi hiplasivat, vertasivat, paivittelivat hintaa, kokeililivat, laittoivat pois, harkitsivat ja antoivat sitten olla. Ja sama toistui seuraavassa kaupassa. Voitte vaan kuvitella miten vaikea on loytaa hintalaatusuhteeltaan taydelliset kengat, housut, alusvaatteet, koru, meikkeja, toppeja ja paita, jos rahaa on vain osaan niista ja kaikkea tarvisi. Tietty ma ymmarran taysin, koska satun viela muistamaan milta tuntuu olla persaukinen.

Joo. Ei mulla just nyt oo muuta sydamella. Ensi viikko menee aloittaessa kaksi uutta harrastusta ja toissa. Linda on ollut aika hajalla kuluneen viikon tyomaaran takia ja mun on nyt aika antaa hanen hengahtaa. Saa nahda miten hajalla ma oon viikon paasta...

En oikeastaan ymmarra miten aina onnistun kehittamaan itselleni stressin aiheita. Yleensa ne ovat ihan taysin turhia, kuten nytkin.
Henna ja Paivi tulevat huomenna ja menen hakemaan heidat Stanstedilta. Jostain syysta olen hermostunut koko automatkasta ja siita, etta toinen automme on parhaillaan korjaamolla, enka tieda ehtivatko he korjata sita vai ei. Tama ei ole siis ongelma, koska voin ottaa toisen automme ja pomon kyytiini, jos pahalta nayttaa...
Lisastressia aiheuttaa se, etta olen koko illan toissa, enka ehdi siivota huonettani ja kokemuksesta tiedan, etten saa nukuttua yolla kovin hyvin, koska ajattelen jo aamua. Lisaksi mun pitaa hakea Linda viela toiden jalkeen kaupungista ja se tarkoittaa sita, etten paase sankyyn ennen yhta. Aamulla pitaa nousta ennen kahdeksaa.... ARGGG! Ma inhoan sita, etten pysty sulkemaan aivojani ja rentoutumaan.
Taalla oleminen on kylla opettanut tietynlaista letkeaa asennetta, koska tehokkuusajattelu henkilokohtaisena hoitajana ei yksinkertaisesti auta yhtaan. Pointtihan on olla lasna, eika menossa jo paa kolmantena jalkana seuraavaan paikkaan. Ja muutenkin asioista pitaa sopia aina etukateen ja yleensa aikataulut kusevat kasille. Useimmiten pomoni ei edes valita ehdimmeko teatteriin ruuhkan takia, han vain haluaa paasta jonnekin ja on tyytyvainen, jos olemme ainakin yrittaneet. Mina puolestaan kiroilen ja manaan liikenteessa jos nayttaa silta, etta myohastymme. Toisin sanottuna otan tyoni joskus liian vakavasti. Oikeastaan otan koko elamani liian vakavasti. Eihan se maailma siihen kaadu jos eksyn ja haen Hennan ja Paivin pari tuntia myohassa. He voivat olla vahan kaarmeissaan, mutta ymmartavat kylla.

Jos voisin joskus olla vaan valittamatta siita, mita minun tulisi tehda ja antaa muiden hermostua. Itse inhoan odottamista ja siksi luultavasti olen kuin tulisilla hiililla jos tiedan itse olevani myohassa. Mutta luulempa, ettei stressin syyna ole oikeasti edes tuleva univelkani. Kaippa ma vaan stressaan elamaa yleensakin.

Mutta menenpa tasta lepailemaan ennen kuin lahdemme taas liikenteeseen.

Yleison (Viivin) pyynnosta kirjoittelen nyt jotain muutaman rivin. :)

Viimeinen viikko on ollut aika vaihtelevaa. Olen tarkoituksella yrittanyt tayttaa vapaa-aikana etukateen, ettei mun vaan tarvis istua taalla. Kaytannossa ma oon siis kiusannut Maijaa aika paljon... Linda vihjasi mulle jo yks paiva, etta antaisin hanen olla rauhassa (ja josta tietysti loukkaannuin hitusen), mutta toisaalta olen ma muutakin tehnyt ja on Maijakin pyytanyt mua liikenteeseen. Ja helppo se on Lindan sanoa, kun hanella on muitakin. Ma vasta yritan tutustua ihmisiin. En vielakaan osaa kutsua ketaan muuta mun kanssa lasilliselle, vaikka onhan mulla joidenkin numero puhelimessa.
Noh, viime perjantaina olin sopinut mun tanssiparin kanssa tarskyt, eli paatimme harjoitella vahan salsakuvioita ennen viimeista tuntiamme. Alku lahti huonosti kayntiin, silla en ollut saanut nukuttua edellisena yona ja haukottelin ja venyttelin tavatessamme. Paadyimme lopulta yhdelle puisto/parkkialueelle ja kavimme ensin tutustumassa alueeseen. Yritimme jopa roikkua liaaneilla (joita siella oikeasti oli!!!), mutta ne ei ehka olleet enaa kovin nuoria ja terveita... Noh, kukaan ei loukkaantunut ja paatimme kokeilla itse tanssimista. Pistimme sitten autoon musiikin paalle ja hoipertelimme nurmikolla enemman tai vahemman rytmin mukaan. Muutamia ihmisia kavi siella ulkoiluttamassa koiraansa ja muuten vaan kavelemassa ja me yritimme olla valittamatta tuijotuksesta. En voi sanoa, etta olisin hirveasti oppinut tuosta harjoituskerrasta, mutta hauskaa meilla oli. Lahdimme sielta sitten pieneen kylaan nimelta Shirenewton ja istuimme pubissa syomassa ja juomassa. Ma olin ihan taysin kaverilinjalla liikenteessa ja toivon todella, etta Jim ajatteli samoin. Ei han ainakaan yrittanyt tai ehdottanut mitaan. Tapasimme uudelleen sitten tiistaina tanssitunnilla ja saimme kuulla, ettei se ollutkaan viimeinen kerta. Minun epaonnekseni olen jo ehtinyt sopia itselleni maanantait vapaaksi, joten kaytannossa se tarkoittaa, etten ole tiistaisin jatkossa vapaalla. Noh, tarkoituksenani on aloittaa yksi toinen tanssikurssi joka sisaltaa myos salsaa. Ja voinhan mina menna aina joskus niihin salsailtoihin, joita olen pongannut netista.
Tiistai-iltana tanssikurssin jalkeen olin sitten Maijan kanssa Kingsissa kahvilla. En voi muuta sanoa kuin etta se oli paha virhe! Ma en oo enaa tottunut kahviin (vaikka aina silloin talloin sita juonkin) ja varsinkin illalla se aiheuttaa mulle unettoman yon. Danny oli siella myos toissa ja taytyy sanoa, etten oo vielakaan ihan ok hanen seurassaan. Han yritti aloittaa jotain keskustelun tapaista, mutta ma siirryin vaan akkia Maijan perassa poytaamme. Sielta sitten menimme Maijalle ja Kevinille ja Danny tuli vahan ajan paasta perassa sinne. Onneksi olimme juuri sopineet, etta katsomme leffaa Maijan kanssa viereisessa huoneessa, joten Kevin, Danny ja Ben saivat jaada olohuoneeseen pelaamaan jotain pleikkaripelia. Leffan loputtua han oli jo ehtinyt lahtea pois. En ma enaa tieda mita ma sille sanoisin, joten parempi kun emme juttele ollenkaan. Inhoan niita pinnallisia keskusteluja mita taalla muutenkin kaydaan eri ihmisten kanssa. Kysytaan mita kuuluu, eika aina odoteta edes vastausta (joka tietenkin olisi alright tai vastaavaa).
Eilen olin myos vapaalla ja kavin vain paivalla kavelemassa Chepstowissa. Olin kuitenkin ihan naatti unettoman yon takia, joten kotiin paastyani istuin vaan telkkarin edessa ja menin ennen yhdeksaa nukkumaan. Jostain syysta ma en jaksa nykyaan enaa keskittya leffaan, joka tulee telkkarista. Olen kai saanut nahda liian monta teatteriesitysta, leffaa ja konserttia viime aikoina ja haluaisin itse tehda jotain katsomisen sijaan.
Mutta joo. Tukka on vielakin leikkaamatta, koska Maijalla ei ole ollut aikaa. Ensi keskiviikkona sitten kynaisen taman lyhyeksi, saavat Henna ja Paivi istua vaikka oluella silla valin. ;)
Kiva, etta tulevat kylaan.

Taidanpa jatkaa aamupalan syontia.
Kirjoitelkaa!

Nyt ei oo oikeastaan mitaan kerrottavaa, mutta mulla on tylsaa, joten kirjoittelen huvikseni.
Aika on mennyt tosi nopeasti ja samalla hitaasti. Tama on viimeinen viikko, kun tuuraamme sihteeria. On ihanaa, etta han tulee takaisin.
Viime perjantaina kavin Maijan kasittelyssa. Han varjasi mun tukan punaiseksi ja pisti lisaksi viela punaisempia ja vaaleita raitoja. Olis tarkoitus viela kynia hiukset lyhyemmaksi heti kun Maijalla on aikaa. Kaipaan muutosta.
Kampaajalla istuessani olin tietysti sitten saanut toiset parkkisakot. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, etta olen ollut taalla vasta reilut kaksi kuukautta. Ma olin tosi vihainen itselleni ja syytin myos Lindaa, koska han oli sanonut sen parkkipaikan olevan ok. Noh, rahaahan se vain on ja talla hetkella mulla on varaa maksaa se. Eika se Lindan vika ollut. Olisin voinut kayttaa omia aivojani, mutta vihaisena on helppo syyttaa muita... Maija lohdutti mua tosi hyvin ottamalla asiaan toisen nakokulman. Han sanoi, etta jos mina selvian elamasta saamalla parkkisakot kerran kuussa eika mitaan muuta (ja johon mulla on vielapa varaa!!), ma oon pirun onnekas. Niin, asiathan ovat aina suhteellisia. Ma tykkaan Maijan asenteesta ja tavasta katsastella elamaa. Hanella tuntuu aina olevan "oikea" perspektiivi ja toivoisin oppivani itsekin sita.
Noh, perjantaina sitten lohdutin itseani shoppailemalla (=tuhlaamalla lisaa) koko iltapaivan. Oli kylla virkistavaa antaa vain menna. Kerrankin ei tarvinut miettia, etta syonko loppukuusta jos ostan nyt taman. Ihan luksusta.
Lauantaina mulla oli tarkoitus menna vain yhdelle ja olin autolla liikenteessa, mutta sitten Maija ylipuhui mut jattamaan auton ja jaamaan hanen luokseen yoksi. Ilta oli tosi kiva. Me kaytiin ekaks tutussa Five allsissa ja sitten menimme minulle uuteen paikkaan, joka oli ihan teinihelvetti. Oleskelimme siella vahan aikaa ja tanssimmekin perati vahan ja sitten halusin vain lahtea pois. Mulla oli ihan kalkkis olo.
Loppuillasta istuimme taas Fivessa ja juttelin vaikka kuinka monen uuden ihmisen kanssa. Se oli tosi virkistavaa. Minulle parhaat illat on yleensa juttelua kahdestaan jonkun keskustelutaitoisen tyypin kanssa. Porukassa jutteleminen tokkii ihan jo siksi, etten kuule mitaan.

Mutta eipa mulla nyt muuta.

Olin eilen jalleen salsatunnillani ja nyt kuviot alkoivat olla sita luokkaa, etten meinannut pysya perassa. Ongelmia tuotti erityisesti se, etta harjoittelimme ensin koko porukalla miesten askeleet ja sitten kun olimme pareittain, kaikki pitikin tehda nurinpain. ARGGG!!! Mutta tanssiparini antoi minulle lainaan salsalevyn joten taidan salsailla taalla kotona niin kauan, etta askeleet ovat tuolla selkarangassa. Olisi melkein pitanyt pyytaa hanta mukaan harjoittelemaan, mutta en sitten tohtinut.
Me tosiaan kavimme yhdella salsatunnin jalkeen ja han kertoi minulle erittain poikkeavasta elamastaan. Han kertoi sateenkaari tapaamisista ja matkoistaan euroopassa. Taytyy sanoa, etta mina en tieda elamasta viela yhtaan mitaan. Tai paremminkin mina tiedan vain sen, mita meille opetetaan olevan "oikeaa" elamaa. Niinkuin puoliso, 2.4 lasta, koira, asuntolaina, vakituinen tyo ja vastuu. Noh, Jim on jo 38-vuotias, joten voihan se olla, etta minakin siihen ikaan mennessa olen jo oppinut jotain.
Hyvan keskustelun lisaksi sain mahdollisesti alulle uuden ystavyyssuhteen. On aina kiva loytaa ystavia itse, eika saada niita muiden kautta. Koko porukka johon olen tutustunut Chepstowssa tahan mennessa on yhta suurta perhetta ja aina valilla tuntuu, etta vaikka kaikki ovat tosi mukavia, niin haluaisin jotain minka olen itse rakentanut. Eilinen antoi minulle uuden nakokulman elamaani taalla ja pitkasta aikaa sain nukuttua koko yon heraamatta.

Mutta me lahdemme nyt ostamaan jaahyvaislahjaa toiselle sihteerillemme.
Kirjoittelen taas, kun jotain kirjoittelemisen arvoista tapahtuu.

Aiti kysyi multa eilen onko mulla ollut ikava suomeen. Vastasin, ettei ole enka valehdellut yhtaan. Ihanaa, etta Henna on tulossa tanne kans, onpa mullakin jokin paikka missa pyorahtaa. Lontoo on juuri niin kaukana, ettei sinne viitsi lahtea paivavisiitille.
Ma oon tosiaan ihan tyytyvainen elamaani taalla. Mieselama on yhta tyhja kuin ennenkin, mutta onpa mulla sentaan muuta seuraa. Omalla tavallani elattelen toiveita Dannysta, vaikka tiedan kylla miten siina kay. Pitanee keskittya johonkin muuhun.

Sunnuntaina olimme liikenteessa ja mina otin lievasti sanottuna liikaa viinaa. Me horpimme mietoja shotteja kaksi kannua pienella porukalla (plus ken tietaa mita kaikkea muuta!!!) ja tietaahan sen mita siita seuraa. Tein itsestani melkoisen pellen ainakin Dannyn silmissa, mutta eipa tuolle enaa mitaan voi. Ilta oli joka tapauksessa hauska. Me vaihdoimme pubia illan aikana vahintaan tunnin valein ja matkalla pongasimme kasan kirjoja lojumassa pitkin katua. Otimme siita sitten Maijan kanssa kumpikin kirjat laukkuumme ja toivoimme, ettei kukaan jaanyt kaipaamaan niita. Ei omistaja ainakaan kovin hyvaa huolta niista tuntunut pitavan...

Toita on saanut tehda vahan liikaakin ja sihteerin lomaltapaluuta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Taalla olen oppinut nukkumaan aamulla pitkaan (tai no ainakin yhdeksaan) ja tamanaamuinen 7.30 heratys teki tosi tiukkaa. Vasyneena sitten tulee tiuskittua Chris paralle ihan turhista asioista. Tanaan nousimme aikaisin, koska toisesta autostamme oli puhjennut rengas ja kavimme korjaamassa sen heti kun liike aukeni. Chrisin ei olisi tarvinnut tulla mukaan, mutta han ehdottomasti halusi. Se tietaa meille aina lisahommaa, koska hanet pitaa ensin nostaa autonkyytiin ja sitten viela sitoa hanet neljalla eri remmilla kiinni. Toisaalta siitahan me palkkamme saamme. Ja se on varmaan ainut asia mika pitaa hanet elamassa mukana. Osallistuminen nimittain. Vasta taalla on oikeastaan tullut mietittya kaikkia niita pienia valintoja, joita pystymme automaattisesti tekemaan paivittain. Chrisia arsyttaa usein tavarat jotka lojuvat kaytavalla. Han aina pyytaa minua siirtamaan ne pois, vaikkeivat ne olisikaan tiella. Kai se on omalla tavalla reviirin kontrolloimista.
Lueskelin tassa yksi paiva rakasta change your life in seven days ja siina oli juttua siita, miten tarkeaa joidenkin asioiden hallinta on esimerkiksi vanhuksille. Vain se, etta voi itse paattaa huonekalujen jarjestyksen tai illallisen sisallon voi ratkaista sen toimiiko nuppi kunnolla ja erityisesti sen kuinka kauan se viela toimii. Siina vaiheessa, kun olet vain pyoriteltavana sangyssa ja otat vastaan sen mita sinulle annetaan, tiedat, etta se on menoa.
Pitanee siis muistaa osallistua omaan elamaani hitusen ahkerammin, jos meinaan pysya mukana.
Kummitatini Kyllikki sanoi kerran natisti entisajan naisten asemasta. Olimme jossain sukujuhlilla ja sain jalleen selitella sita, ettei minulla vielakaan ollut poikaystavaa. Han sanoi, ettei passaa olla liian ranttu jos ei halua jaada yksin. Mina tietysti tokaisin, ettei naisten tarvi enaa odotella passiivisesti mita vastaan tulee vaan voimme tehda aloitteita itsekin. Talla tietysti vihjasin, etta ajat ovat muuttuneet ja meilla naisillakin on sanamme sanottavana. Han sitten vain hymyili ja muistutti, etta naisilla on ollut mahdollisuus myos hanen nuoruudessaan sanoa kylla tai ei. Se on jaanyt jostain syysta hyvin mieleeni.

Mutta taidanpa taas lopetella.

Toissa jalleen. Syotan pomoani tassa samalla, joten ajatuksen virta voi olla vahan sekavaa. En oikein tieda mita kirjoittaisin tamanhetkisesta tilastani, koska viikko on mennyt tyon merkeissa. Sihteerimme laski, etta taman viikon tunnit (taalla lasketaan palkka sunnuntaista lauantaihin) ovat minun osaltani 65.5 tuntia!!! Musta on kehittymassa kovaa vauhtia tyonarkomani. Onneksi tyo itse ei ole kovin raskasta. Nytkin kirjoittelen vain omia juttujani. Viime viikonloppu oli kylla taytta tyota, mutta nyt kun olemme palanneet normaaliin arkeen, kaikki on paljon helpompaa.

Outoa tassa paivassa on se, miten itse suhtaudun siihen. Eilen mulla oli tarkoitus menna katsomaan Tanjan epavirallista tanssiesitysta Chapteriin, mutta han joutui perumaan sen sairastumisen vuoksi. Ma tietysti halusin tehda jotakin illalla, joten viestasin Maijalle ja pyysin hanta yhdelle pubiin. Han ei ollut innostunut lahtemaan, mutta antoi Dannyn puhelinnumeron, joten kysyin hanta seuraksi. Monen mutkan jalkeen lahdin sitten kaupunkiin ja matkalla sain kuulla, etta myos Maija ja Kevin olivat lahteneet yhdelle. Ilmeisesti Danny oli houkutellut Kevinin eika Maija ollut halunnut jaada yksin kotiin. Meilla oli oikein mukavaa ja oli kerrankin huvittaavaa seurata, kun ihmiset humaltuivat ymparillani. Itse olin jalleen autolla liikenteessa, joten horppasin alkuillasta yhden ja keskityin sen jalkeen soodaveden tilaamiseen.
Loppuillasta Maija (joka oli muutenkin tosi vasynyt) raahasi Kevinin kotiin ja mina jain miesseurueeseen kuuntelemaan heidan nuoruuden kannikokeiluja. Se ei todellakaan ollut illan kohokohta, mutta en halunnut lahtea kotiinkaan. Lopulta suuntasimme Dannyn kanssa kahdestaan Kingsiin ja juttelimme ensimmaista kertaa kunnolla kahdestaan. Meidan seurassa kylla kavi koko ajan muitakin, mutta saimme silti keskustella aika pitkalle ihan rauhassa. Lopulta Dannyn tyttoystava soitti ja ilmaantui paikalle, joten mina katsoin parhaaksi lahtea nukkumaan. Kolmantena pyorana ei ole kiva olla ja muutenkin tilanne oli aika outo. Danny on nimittain ollut minun ihastukseni vahan aikaa ja hanen tyttoystavansa nakeminen sai mut tajuamaan paikkani. Tahan asti han on ollut vain tytto, josta kukaan ei ole puhunut natisti. Tavallaan olen kuvitellut hanen olevan vain mielikuvitusta.
Noh, minun on todellakin aika siirtya eteenpain ja keskittya uusiin harrastuksiin. Olen jo paattanyt aloittaa sing for fun - ja jonkin tanssikurssin. Ehkapa lisaa salsaa tai sitten jotain ihan muuta. Haluaisin keksia viela jotakin lisaksi, mutta luulen, etten saa sovittua paivia vapaaksi. Ja onhan tuossakin jo tekemista kun ottaa huomioon, ettei minulla ole ollut kunnollista harrastusta vuosiin. Jotenkin en osaa laskea lukemista, lenkkeilya ja punttisalilla kayntia harrastukseksi. Vaikka ovathan ne tietysti.
No joo.
Eipa mulla muuta.

No niih, rauha maassa jalleen. Viimeiset neljaa paivaa ovat olleet tosi raskaita. Siis henkisesti. Oon ollut vankina taalla kotona ja on janna huomata miten tarkeaa on oikeasti kayda jossain. Ihan vaikka vaan ruokakaupassa.
Tanaan olen ollut toissa kuusi tuntia aamulla ja illalla menin taas salsakurssille. Se on niiin virkistavaa puuhaa! Minulla oli jalleen sama heppu parina ja me tanssimme ihan hyvin. Jim vaikuttaa tosi kivalta ja tuntuu olevan kiinnostunut muistakin tansseista. Pitanee ottaa hanen numero ylos. :) Mutta muussa mielessa han ei viehata minua ainakaan tassa vaiheessa. Parempi olla sanomatta ei ikina... Huvittavaa oli se, etta han kysyi tanaan heti kun tapasimme, etta mista olin kotoisin. Raukka oli pohtinut sita varmaan koko viikon.

Salsatunnin jalkeen menin Kingsiin (paikallinen pubi). Minulla oli tarskyt toisen Maijan kanssa, mutta koska han oli myohassa, Danny (baarimikko) istui juttelemaan minun kanssani ja jai meidan seuraan loppuillaksi. Ilta oli tosi kiva, paitsi etta vasymys iski heti ensimmaisen drinksun jalkeen. Tunsin liiankin selvasti, kun lihakseni alkoivat rentoutua ja silmat alkoivat painua kiinni. Sitten meidan seurueeseen liittyi lisaa porukkaa ja mina sain tosissani pinnistella, etta pysyin jutun juuressa mukana.
Pubin jalkeen suuntasin suoraan Tescoon joka on siis paikallinen supermarketti ja seikkailin hyllyjen valissa ainakin puoli tuntia. Ilmeisesti tarvitsin vielakin lisa-aikaa ennen kotiin menoa. Olo oli tosi melankolinen ja vasynyt, mutta en halunnut lahtea nukkumaan.
Ma oon karsinyt taalla(kin) unettomuudesta, enka siis hirveasti hingu sankyyn pyorimaan.
Nyt mulla on ollut mielessa mun omituinen tuurini miesten kanssa. Tamanhetkinen ihastukseni (sanon tamanhetkinen, koska oletan sen menevan pian ohi) on varattu mies. Asia on aika monimutkainen ja omalla tavallaan surullinen. Juttu meni niin, etta han ei ollut varattu viela vahan aikaa sitten ja sita myoten ihastuinkin haneen. Vihdoin ja viimein kun kerasin rohkeutta tehda jotain asialle, sain kuulla Maijalta, etta han on palannut exansa kanssa yhteen. Olo oli aika tyrmistynyt siitakin syysta, etta olin jo kuvitellut saavani vastakaikua. Muutaman paivan kelaamisen jalkeen puhuin asiasta Maijan ja Lindan kanssa ja sain tietaa, ettei se ollut pelkastaan minun mielikuvitustani. Han vain oli kuvitellut, ettei se ollut molemminpuolista ja palannut exansa kanssa yhteen. Linda yritti rohkaista minua flirttailemaan hanen kanssaan, jotta han jattaisi tyttonsa (joka ei ole ilmeisesti suuressa suosiossa ihastukseni kavereiden silmissa) ja siirtyisi elamassaan eteenpain. Minua taas loukkasi se, ettei han ollut edes yrittanyt mitaan minun suhteeni vaan luovutti valittomasti. Toisin sanottuna han valitsi exansa. Se kertoo aika paljon hanen ihastuksensa tasosta. Joten se siita. Ma haluan oman Mr. Darcyn!!! Romantiikkaa!
Me itseasiassa katsottiin eilen uusi versio ylpeys ja ennakkoluulo -leffasta. Luulen, etta se aiheutti mulle taas yhden unettoman yon. ;)

Joo. Huomenna on taas kakstoista tuntia toita, joten lopettelen nyt.
Kirjoitelkaa.

Voi luoja! Torstaina Chrisin pakettiautosta hajosi hissi, jolla han paasee auton kyytiin. Han on ollut siis vankina taalla kotona siita lahtien ja on kovaa vauhtia tulossa hulluksi. Taalla on kaynyt kaksi korjaajaa, toinen perjantaina ja toinen eilen. Kumpikaan eivat onnistuneet.
Eilen klo yhdeksan illalla, kun toinen korjaaja oli taistellut sen hissin kanssa viisi tuntia, saimme tietaa, etta olemme jumissa taalla ainakin maanantaihin asti. Chris meni ihan paniikkiin. Jos hanella olisi ollut enemman aanta, han olisi kirkunut. Kerroin, etta voimme joko menna takaisin sisalle taloon (olimme siis sen viisi tuntia pihalla tuojottamassa kun mies parka yritti korjata hissia) tai menna vierassa olevaan ravintolaan juomaan yhdet drinksut. Kumpikaan vaihtoehto ei miellyttanyt, vaan Chris vaati, etta ottaisin auton takaa liuskat, joiden avulla tyontaisin hanet autoon. Kaikki taalla tietavat, ettei yksi ihminen jaksa tyontaa hanta autonkyytiin ja ettei kokeileminen todellakaan ole turvallista kummallekaan, minulle tai Chrisille. Torstaina, kun hissi hajosi, meita oli nelja ottamassa Chris ulos autosta...
Noh, lopulta han myontyi lahtemaan vieressa olevaan ravintolaan, koska sanoin, etta se on ainut vaihtoehto koti-illan lisaksi. Han todellakin inhoaa istua kotona!!
Noh, eilinen oli viela siedettava, vaikka olinkin hanen kanssa aamu kymmenesta ilta kahteentoista, mutta tama paiva on alkanut todella huonosti. Han aloitti heti kymmenelta ja pyysi minua soittamaan korjaajalle ja vaatimaan hanta tulemaan (kolmen tunnin ajomatkan paasta) takaisin ja hoitamaan hommansa. Asiaa ei auttanut se, etta yritin selittaa korjaajan jo tehneen kaikkensa. Han ei yksinkertaisesti pysty korjaamaan sita taalla, vaan meidan pitaa ajaa Bristoliin autokorjaamoon, joka aukeaa maanantaina. Noh, tunnin eipas juupas vaannon jalkeen soitin korjaajalle vain kuullakseni saman kuin eilen illalla. Chris sentaan vaikeni kahdeksi minuutiksi. Sen jalkeen han aloitti uudelleen saman litanian siita, etta ottaisin auton takaa liuskat ja tyontaisin hanet autoon. Han hokee sita uudelleen ja uudelleen, kunnes mina huudan hanelle naama punaisena. Olen yrittanyt syottaa hanelle kekseja, etta han vaikenisi edes minuutiksi syomisen takia... On aika epatoivoinen olo.
Mutta enaa tama ilta. Maanantaina ajan sen auton vaikka pariisiin, kunhan se tulee kuntoon!
Asiaa ei auta yhtaan se, etta toinen sihteerimme on lomalla ja me tuuraamme hanta seuraavat kolme viikkoa. Se tarkoittaa vain sita, etta kuuntelemme samaa valitusta koko valveilla olomme ajan...
Mutta kirjoittelen taas lisaa, kunhan tilanne helpottuu.