Tässä pari päivää sitten sattui parisen kappaletta tapahtumaa, jotka saivat minut todella miettimään missä minä olen hyvä.
Ensimmäinen oli se että lasin sijasta kaadoin mehut syliini enkä huomannut mitään ennenkuin varpaiden alta kului litinää ja lotinaa.
Toinen asia oli se että erehdyin tekemään itselleni ruokaa.
Ensimmäisen kymmenen minuutin keittiön täytti tiivis ja yskittävä savuverho, sitten ruoka karkasi paistinpannulta ja sitten mietin kuinka paljon siistimpää jälkeä ydinpommi aiheuttaisi. Mitä minua hyödyttää se tieto, että munakas on helpoimpia ruokalajeja heti Saarioisten pizzojen jälkeen? Kertokaa se sille munakkaalle, että sen tehtävänä on olla helposti valmistettava ja mielellään ei tuottaisi niin paljon nestettä. Ruoka oli syötävää, ainakin rotille.
Olen surkea kaikessa mikä liittyy vähänkin urheiluun. Mailapeleissä käteni viuhtovat ilmaa ja pölyhiukkasia. Joukkuepeleissä en hallitse mitään ruumiinjäsentä vaan rymistän usein muiden pelaajien läpi, kimmottuani juuri seinästä jonne lensin tehtyäni ensin spagaatin pelikentällä.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lopputuloksena olisi kuitenkin se, että urheilulahjoja jaettaessa olin poissa. Tasapainokykyni on olematon ja kömpelyyteni on sanoinkuvaamaton.
Minulle ei myöskään ole suotu mitään luovan tominnnan lahjoja. Osaan tehdä sujuvaa väkivaltaa pianolle ja rääkätä korvia nokkahuilun sulosoinnuilla. Muut instrumentit menevät järkeni yli. Laulutaitoa on taas variksillekkin suotu enemmän kuin minulla. Mitä taas tulee piirtämiseen niin 3-vuotiaan piirtämässä ihmisessä on enemmän tokkua kuin minun.
Picassoa minusta ei siis tule.
Enkä myöskään loista menestykselläni asioihin jotka liittyvät opiskeluun.
Ehkä nyt kun pitäisi päättää mihin menee opiskelemaan on hyvä pohdiskella misä on hyvä ja missä ei. Eipä kai se tee muutenkaan kellekkään pahitteeksi miettimään missä on hyvä, ellei se mene itsensä markkinoimiseen.
Kukapa haluaisi hyväksyä että on todellinen luuseri?
antoisaa viikonloppua
t:
liisukka