Välillä se helpottaa kun ei tunne hetkeen mitään. Silloin on oikeastaan vain tyytyväinen turtuneeseen oloon, ei ole mikään tarve palata tunteiden kirjoihin.
On niin paljon yksinkertaisempaa. Ja kaikki toimii vain helpolla laskutoimituksella yksi miinus yksi on nolla. Ja se ei paina ketään.
Mutta ilmeneekö kuviossa ongelmia, kun aletaan miettiä hetken suhteellisuutta? Toisen hetki on toisen ikuisuus, toisen hetken pako on toisen lopullisuus. Voiko siis unohtua ja hävitä hetkeen haluamattaan?
Mutta minkäs sillä väliä, jos on helpompaa niin, niin olkoot.
"Pimeys ei koskaan saavu yksin luoksesi
Se kantaa sylissänsä Sinun kyyneleitäsi
Mä tiedän ettet tahdo kenekään huomaavan
Kuinka Sinunkin veres vuotaa"