Musta tuntuu että mun viimeisetkin aivosolujen kaltaiset on haihtuneet kauas pois. Oon nyt varmaan viikon verran kuunnellut vain Placebon Runnin up That Hill biisiä, istunut ja ollut ajattelematta mitään. Tuo biisi on vaan soinut jatkuvalla syötöllä, se on kuin joku mantra pitkän päälle. Samalla on kuitenkin tullut sellanen tunne, että oon taas saanut takasin sen päämäärän minkä hukkasin hetkeksi. Voi taas hetken elää turtana, seurata vaan sitä tunnetta, ja katsoa kuinka lähelle reunaa pääsee tällä kertaa. Aikaisemmin päässyt kyllä lähelle, muttei ihan ylitse. Joka kerta kuitenkin pidemmälle.