IRC-Galleria

Kun kasvamme, opimme, että se ihminen kenen ei koskaan pitänyt pettää meitä, luultavasti tekee sen. Tulet särkemään sydämesi luultavasti useammin kuin kerran ja se on rankempaa joka kerta. Tulet myös särkemään sydämiä, joten muista miltä tuntui kun omasi oli särkynyt. Tulet taistelemaan parhaiden ystäviesi kanssa ja syyttämään rakastasi asioista mitä entinen rakkaasi teki. Tulet itkemään koska aika menee liian nopeasti ja menetät jonkun ketä rakastat.

Joten ota kuvia, naura liikaa ja rakasta niin kuin sinua ei olisi koskaan loukattu. Koska jokainen 60 sekuntia, jotka vietät vihaisena on minuutti onnellisuudesta pois jota et koskaan tule saamaan takaisin. Rakkaus on voiman antamista ärsyttääkseen sinua, mutta luottamaan siihen ettei hän tee sitä.

Oikeilla rakkaustarinoilla ei ole onnellista loppua, koska oikea rakkaustarina ei koskaan lopu. Tiedät olevasi rakastunut, kun vaikein asia on sanoa hyvästi. Älä koskaan anna kenellekään kaikkeasi, sillä kun hän on poissa, on sydämesi viety. Kun elämäsi rakkaus jättää sinut ja sanoo "voimme edelleen olla ystäviä" se on sama asia kun koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi "voit edelleen pitää sen". Jos et saa jotain ihmistä ajatuksistasi pois, ehkä hänen kuuluukin olla siellä. Kun todella rakastat jotain, olet valmis päästämään irti ja jos hän tulee takaisin se on tosi rakkautta. Koska tosi rakkaus on aina vaivan arvoista. Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään. Se satuttaa kun rakastat jotain, mutta et saa pitää häntä sylissäsi.

Elämän suurin haaste on löytää joku, joka tietää kaikki virheesi, eroavaisuutesi ja mokasi, mutta edelleen rakastaa sinua. Rakkaus on kuin sota, helppo aloittaa, vaikea lopettaa ja mahdoton unohtaa. Maailman hienointa ja kauneinta asiaa ei voi tuntea, eikä nähdä, vaan se pitää kokea sydämellä.

Älä koskaan riko sydäntä joka oikeasti rakastaa sinua. Mutta muista et tule olemaan rakkaasi ensimmäinen, viimeinen tai ainoa. Hän on rakastanut aiemmin ja tulee rakastamaan uudelleen. Mutta jos hän rakastaa sinua nyt, niin millä muulla on väliä. Hän ei ole täydellinen, mutta et ole sinäkään ja te ette tule olemaan koskaan täydellisiä. Mutta jos hän saa sinut nauramaan, koska joudut miettimään kaksi kertaa ollaksesi ihminen ja tekemään virheitä. Pidä hänestä kiinni ja anna hänelle osa itsestäsi. Hän ei tule ajattelemaan sinua joka hetki, mutta hän antaa sinulle osan itsestään, jonka tietää sinun pystyvän rikkomaan. Älä satuta häntä tai vaihda toiseen. Älä odota enempää kuin hän voi antaa. Hymyile kun hän tekee sinut onnelliseksi, huuda kun hän tekee sinut vihaiseksi ja kaipaa kun hän ei ole kanssasi.

Nyt on pakko kertoa, kuinka taas kerran tykkään luisuvista päivistä ja hitaasti kulkevasta ajasta ja lorvimisesta, ja ennenkaikkea siitä, kuinka pitkältä lyhytkin aika voi tuntua.

Lähdin baariin, heräsin aivan muualta kuin omasta sängystäni. Kauneinta se, että yhden lonkeron voimin. Lorvimista, bussimatkoja, sushia, levyjä, vihreää teetä, kaupungin menon seuraamista, bussin valitseminen junan sijasta. Ja oikeasti, niin ihanan väsynyt olo!

Nyt kaipaisin kovin viileää syyssadetta ja märän maan tuoksua. Tule jo syksy rakkaani!

Se on melko jännä juttu miten välillä radiokanavat toimivat sellaisina fiiliksen tappajina. Tai ei... latistajina? Mielenmurskaajina? Giljotiineina? Ilmanhalkojina? Hiljentäjinä? Veitsisateina? Ihan sama, jännää silti, jännää kerrassaan.

Niin miten se menikään, "no Niina nyt on kylmä nainen". Ahahahaa. Jännää ja surullista on myös se, että kuuntelen Antti Tuiskua :DDD

Naurattaa. Ja paljon. Voisin olla nyt menossa baariin, mutta en ole. Ja mun mielestä se on kovin suuri saavutus ja ehkäjopakai olevinaan askel parempaan päin... toisaalta tuhlaan vain energiaani ottamalla niitä harha-askelia, koska en ole kuitenkaan parantamassa tapojani. No joo.

Tykkäisin tästäkin päivästä enemmän, jos olisin ja osaisin olla enemmän. Jos tuntisin enemmän. Kun vain osaisin olla enemmän.

Tai sitten vain jos voisin olla vähemmän ja tuntea pienemmin.

Eilisilta oli omalta osaltani melko ajatusrikas ja aivosoluja kuluttava. Istuin oikeasti alas hetkeksi miettimään, mitä täällä oikein teen. Kas kummaa sinänsä, kun en varsinaisesti päätynyt mihinkään tulokseen, mutta sain paljon tuulta siipieni alle.

Aloitin kevään ohjelmasta koskien opiskelua ja opiskelupaikkaa. Kohta olisi kevät ja kohta olisi aika näppärä aika vaikka hakea opiskelemaan. Niin. Niina teki elämässään taas tyhmän mutkikkaan kierroksen, kun päädyin taas vaihtoehtoon "voisin mä kuitenkin hakea sitä teoreettista filsaa lukemaan". Niin, olisin vaan vetänyt tuon homman vuosi sitten kunnolla loppuun, niin en olisi välttämättä taas miettimässä tätä. Toisaalta taas edesmennyt vuosi on antanut mulle niin paljon tuollaisenaankin, etten todellakaan ryhdy valittamaan ja murehtimaan. Elämä on liian lyhyt katumiselle, kuten tapaan sanoa.

Sitten mietin myös käytännön järjestelyjä: missä ja miten. Koska en ole superihminen, niin en ehtinyt tarkistaa aivan kaikkia asioita, mutta opiskelupaikkaa ajatellen Turku ja Helsinki inspiroivat: nimenomaisessa järjestyksessä. Intoilin jo ajatuksella, että muuttaisin Turkuun ja pääsisin vielä hiukan kauemmas menneisyydestäni ja aloittamaan kunnolla puhtaalta pohjalta aivan uusien kasvojen edessä. Toisaalta se taas merkitsisi työpaikan vaihtoa (pikemminkin kyllä uuden löytämistä ja vanhasta luopumista). Ja se ei ole suosikkilistani kärjessä. Ehkä tässä vaiheessa tehdään niitä valintoja ja otetaan riskejä? Tiedä sitä, parashan olisi vaan unohtaa turha suunnittelu ja iskeä päin tuntematonta, vähän kuin puolustaisi reviiriään. Ahhah, niin hauskaa joo.

Joo mutta siis, oli siinä hommassa pari mutkaakin. Ensinnäkään en ole täysin varma, voiko Turussa opiskella nimenomaa teoreettista filosofiaa, kun yleisimmät ovat käytännöllinen tai sitten kaikenkattava filosofia ruotsinkielisenä. Pitäisi tässä tarkistella. Toisaalta leijuin haaveissani niinkin korkeisiin kerroksiin, että uhrasin aikaa ajatukselle, että minä lähtisin lukemaan filosofiaa ruotsiksi. Wuhuu, olisi aika päheetä.

Lisää ongelmia: jos nyt edes joku maailmanvoimista olisi oikeaan aikaan hereillä ja kuulisi rukoukseni ja pääsisin sisälle sinne mihin-nyt-koskaan-satunkaan-hakemaan-kouluun, niin se juurruttaisi minuu Suomen maaperään ikävän "pitkäksi" aikaa... vaikka toisaalta oppilasvaihdot ovat ihan omaa luokkaansa ja blaablaablaa, mutta silti, kynnys muuttaa ulkomaille kasvaisi kuitenkin. Ja kun nuo maat mihin haluaisin muuttaa kasvavat lukumäärältään huolestuttavan nopeaa vauhtia (Irlanti, Britit, Ranska, Viro, Ruotsi...), niin meneehän siinä tyhmempikin ihminen jo ihan solmuun!

... tai sitten haen vaan suoraan ulkomaille kouluun. No eh, itseasiassa tuossa paripäivää sitten katselinkin jo Tukholman yliopistoa, ja otin jotain selvää sinne hakemisesta. MUTTA nyt on pakko sanoa, että heikot ovat mun lähtökohdat: tiedän vain sen, että haluan lukemaan teoreettista filosofiaa. Piste. Sama sitten minne.

Ja nyt joku joka on jaksanut minuu aikasemmin kuunnella, niin ei, en ole hylännyt lekoasentajan uraani mihinkään: kyllä varmaan sinnekin laitan hakupaperit. Toisaalta olisiko vähän tylsää päätyä Hki-Vantaalle takaisin, kun voisin tosiaan lähteä vaikka maailmaa kiertämään?

Olisi.

No joo, mua ei itseänikään kiinnosta tämä teksi, mutta... ihan näppärä tapa kai purkaa ajatuksiaan. En minä tiedä. Nyt ainakin lähden kävelylle ja annan pääni puhdistua näistä ajatuksista: sullon ne yöpöytäni laatikkoon ja kaivan esille vasta huomenissa. Nyt viettämään ihanan ihanaa ja kaunista päivää! Hyvää huomenta maailma.

Ai niin ja sitten vielä tämä, jonka tahdissa nukuin tosi epämääräisiä pätkiä viimeyönä. How could i be so heartless? En osaa vastata, tähänkään.

Nyt Niina on loppu, poikki. Aivan täysin kuollut. Työnarkomaanisuus/rahanahneus iski TAAS ja vetäisin 13h työpäivän tuplana, vähän hasardimmilla seurauksilla. Ei siinä kai muuta, kuin että oli huono ilta. Ja että en ole kovin luotettava kuski. Oikeasti, jos olisi osunut niin... No, en ajattele sitä.






Energiaa kuitenkin riittää siihen, että jaksan leikkiä maailman paskinta kokkia. Vaikka se ruoka-aineiden metsästys oli hankalampaa kuin luulin: kuka idiootti on mennyt raaputtamaan meidän S-marketin kyljestä pois tarran "NYT PALVELEMME MYÖS SUNNUNTAISIN KLO 12-21!" Vittu haistakaa te paska, sen takia lähdin aiemmin töistä kuin olisi tarvinnut.

No, ruokaa sain kuitenkin, kiitos Santtujayn ja Santtujayn uuden kotteron.

Mietin tuossa äsken elämää, ja en oikein päätynyt mihinkään lopputulokseen. Taaskaan. Kummallista miten sitä aina alkaakin miettimään raskaita siinä vaiheessa, kun kyynelet koputtavat silmäkulmissa.

En tarvitse kyyneliä hukuttaakseni ajatusten virtaa, riittää pelkkä mahdollisuus, tieto, seuraavasta hetkestä ja siitä, mitä tulee tapahtumaan jos en muuta jollaintapaa asioiden kulkua. Silloin on hetki, jolloin on hyvä päättää olla itkemättä. Tai itkeä.

Kuinka vain.

Ehkä voisi vaikka herätä eloon täälläkin. Ehkä se kuolema tosiaan oli vain pääni sisällä. Ehkäpä.

Huomenna voisitte ihmiset paremman tekemisen puutteessa käväistä Virgin Oilissa fiilistelemässä Lapkoa kanssani. Varmasti hieno ilta tulossa, sen aavistan. Sinne sitten, my mates!

MÄ HALUAN KAIKEN VANHAN TAKAISIN! Oikeasti, itken täällä ja luen vanhoja päiväkirja-merkintöjä. Varsinkin pari edellistä kesää: kertokaa ihmeessä jos jotain parempaa on koskaan ollut tai tulee olemaan? Siis luoja, en mä edes muistanut kuinka paljon ihminen voi kokea lyhyen ajan sisällä.

Eniten tässä vituttaa suuruudenhulluus. Kuten todettiin "tää ei enää riitä!" Miksei, se oli niin hienoa aikaa! Kai se on sitä, että pakko siirtyä eteenpäin, ehkä ollaan jo tarpeeksi vahvoja nousemaan portaan verran ylemmäs. Kiitos oikeasti kun saimme teidät opettajiksi <3 Ei koskaan oltaisi tässä ilman teitä.

Kyllä me vielä joku kaunis päivä saadaan se kirja meistä, jatketaan vielä vähän matkaa: vielä on saavutettavaa ja portaita joita pitkin kulkea. En kyllä haluaisi vaihtaa elämääni nyt mihinkään.

On mulla asiat joskus osuneet kohdalleen.
Se saattoi vahinko olla,
eikä tapahdu uudelleen.
Suru joskus käy, ja ikävää riittää;
kantaa laineet laivatkin.
Mistä mun pitäis ketäkin kiittää?
- Jossain on kai vastauskin.

Siskosta tuli jo äiti asuntolainoineen.
Ostin kadun mieheltä pyörän,
joudun nyt oikeuteen.
Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon haittaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis, ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.

Luulin ennen, että jossain
mitataan tarkalleen,
milloin on annettu liikaa jollekin kantaakseen.
Se on pelkkä harha, perätön luulo,
toiset hölmöt uskoo niin.
Jäävät hartiat väkevän, suuren,
pieneksi kuin heikonkin.

Miks kysyt, miten käytän
päivät jotka vielä saan.
Tiedätkö, mitä sieltä jostain sitten edes tilataan?
Enkä opi sanomaan, et kaipaan,
vaikka pyydätkin.

Joka tapauksessa kaikenlaista annetaan.

Okei, nyt on pitkästä aikaa pakko tännekin avautua: PLACEBO RAKKAUS APUA JO HUOMENNA!