Juku, poni oli tänään hieno kun lastattiin hänet ekaa kertaa auton kyytiin :) Aikaa kun oli, niin sitä annettiin myös ponille, jotta sai rauhassa katsella ja tutustua uuteen kapineeseen. Yllätyin, kun poni käveli lähhes suoraan auton luo haistelemaan lastaussiltaa. Kaviollakin koitti sitä varovasti.
Joka kerta kun otti askeleen eteenpäin, sai poni palkkion eli heppanamia, omenaa tai ruohoa ;) Kävi tuo muutaman kerran aika ylhäälläkin siltaa, kuitenkin siten, ettei takajalat irronneet maasta. Siinä poni venytteli kaula niin pitkänä kuin pieni poni voi vaan kaulansa venyttää, jotta olisi saanut ruohotuposta edes maistiaisen. Toim.huom. Tottakai poni sai kiitoksen ja maistiaisen hyvästä suorituksesta, mutta tämän ahmatin tunnuslause on "elän syödäkseni" tai "jokaiselle jotakin ja minulle kaikki loput" :D
Sillalle kiivettiin useamman kerran ja alas mentiin yhtä useasti. Tämä oli taas tämmöinen "pilke silmäkulmassa" olen poni ja "mua ei kiinnosta, leikkikää keskenänne" juttu. Silti ei mennyt puolta tuntiakaan, niin poni oli autossa sisällä ja pakotteita ei tarvittu ollenkaan :)
Kun poni oli autossa, sai hän paljon kehuja ja herkkuja. Herra teki heti olonsa kotoisaksi vääntämällä loosiinsa paskat ja heti perään myös pissat ;)
Alaskin poni tuli hienosti, vaikkakin seuraavalla kerralla olen hiukan varovaisempi sen suhteen jos poni toistaa vauhdikkaan hyppynsä maankamaralle sillan puolesta välistä :D