IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

Ai niin...Perjantai 22.08.2008 10:12

Kissat on vieläkin hiukan kummissaan, mut alkavat jo näyttää normaaleille. Tiivi piti kunnon naukumakonserttia Turusta Forssaan, siitä eteenpäin tais ääni lähteä ku naukuna vaimeni melkoisesti. Ei ollut kyllä kivaa kuultavaa/katsottavaa kun toinen läähättää hädissään koko matkan. Taavi otti rennosti ja nukkui.

Perille päästyämme Tiivi tuli heti ulos kuljetuskopista (tyyliin vihdoin tää matka loppu, nyt HETI ulos), Taavia sai houkutella tovin jos toisenkin ja lopulta työntää mökistä ulos. Turun päädyssä ei halunnut koppiin ja Nastolan päädyssä ei halunnut ulos ;)

Tiivi oli huomattavasti rohkeampi, oli heti tutkimassa uutta paikkaa. Taavi vain kyhjötti keittiön nurkassa korvat luimussa. Tiivi pakeni olkkarin sohvan alle ja kannoin Taavin lopulta perässä. Sielä kyhjöttivät reilun tunnin, jonka jälkeen Tiivi lähti uudelleen tutkimaan paikkoja. Jonkun aikaa odottelimme, että Taavi tulisi pois sohvan alta, mutta lopulta vedin sen pois sieltä ja niin alkoi matalaliidolla miehinen tutkimusmatka pitkin kämppää. Ikän en ole Taavia niin matalana nähnytkään, maha vaan viisti maata kun miekkonen ryömi pitkin lattioita siskonsa perässä.

Uteliaisuus kyllä voitti ja tutkimusmatkaa suoritettiin varovaisesti pitkin poikin. Suljettu vessan ja makuuhuoneen ovi olivat mielenkiintoisia. Ruokakippokin ja vessat löytyivät ja Taavilla olikin kova nälkä. Juku aika meni tutkiessa ja tutkimusmatkalaisia oli mukava seurailla. Naurua ja hämmästelyä riitti, kun mm -> makoilimme sohvalla ja aloin ihmetellä, missä kissat ovat. Nostin päätäni ja näin Taavin seisovan kuin suolapatsaan keittiön ovella ja tuijottaen olkkariin. Kurkotin lisää ja näin sohvanpäädyn takana Tiivin, jonka häntä oli paksu kuin halko, heikkoa murinaakin oli havaittavissa. Luuli vissiin Tiivi, että keittiöstä on tulossa talon oma kissa ja murisi tässä kohtaa kuin syötävä. Eteni poikittain kohti keittiötä ja Taavi sitten tuli reippaana miehenä vastaan ja kurnutti tervehdykseksi. "Joo, tuttuhan tämä oli" totesi Tiivi ja niin lähdettiin taas peräkanaa kohti uusia tutkimusmatkoja.

Parvekkeellakin oli kiva lukki, jota Julle käytti leikkivälineenä kissoille. Ei ne sitä si syöny, joten lensi lukki parvekkeelta loppuviimein alas, kun mä en niistä tykkää.

Yö oli mun mielestä rauhallinen, en herännyt kertaakaan siihen, että kissat olis jtn tehny. Julle sen puoleen heräsi joka kerta kun kissat tuli makuuhuoneeseen :( Makkarissa ei siis ole mattoa ja kun kynnet osu puulaminaattiin se riitti herätteeksi. Jullen sanoin, "ku täällä on normaalisti hiljaista ku avaruudessa" :D Ei täällä musta nytkään ollu sen kovempaa meteliä ;)

Kissat on nyt muuten tutstumassa vaatehuoneeseen, se onkin kiva paikka ja mä saan olla rauhassa kun eivät hyrrää mun ympärillä kokoaikaa ;)

[Ei aihetta]Perjantai 22.08.2008 09:34

Hmmh, mä suunnittelen täysillä mitä teen ruuaksi ja taidanpa alkaa taitelee täytettyjä paprikoita ja kesäkurpitsoja kera raikkaan salaatin ;) Kuulostaa niin hyvälle et aukeis jo kaupat et pääsis hakee aineksia. Jälkiruuaksi appelsiinirahkaa. Nams.

Onneksi tää mies on kaikkiruokanen ja syö mitä vaan, paitsi oliiveja, mikä ei sinäänsä haittaa kun en syö minäkään <vink>

[Ei aihetta]Perjantai 22.08.2008 08:57

Tää on niin epänormaalia tässä talossa, siis tää herääminen :D

[Ei aihetta]Torstai 21.08.2008 02:45

Jos mä saan nää kaikki tavarat mahtumaan ooppeliin huomenna, niin olen hiton tyytyväinen :D

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 19:09

Taitanee olla joku jalkojentelomis ajat meneillään (mitä meinaan täs päiväkirjoja lukee). Mä passaan kiitos, ainakin toivottavasti ;) Koittakaahan kaikki kipeät ihmiset parannella itteänne.

Täällä menossa ihmisen rääkkäys päivä. Aamupäivällä 1130 hampilääkäri, joka tuikki mun vasemman posken niin puuduksiin, että vieläkin tuntuu puudutusta olevan jäljellä. Yksi reikä oli ja se paikattiin. Hyvin mun mielestä ku viimeeksi olen hammaslääkärissä ollut joskus 2000-luvun alkupuolella.

Hampilääkäri halusi mut myös suuhygienistille ja varasin ajan neropattina (taisivat puuduttaa mun aivot samalla) torstaille klo 19 ku mun piti lähtee Nastolaan jo to aamulla. Soitin sinne sit hädissäni et ei mtn muuta aikaa olisi. Juu oli tasan YKSI aika meinaan tänään klo 1730.

Voi mua ja mun suu parkaa :D Ei tule pahemmin syötyä tänään ku eka ei voi kahden ampullin puudutteen takia ja sit ku tuolta hammaskiven poistosta pääsen ei kuitenkaan voi laittaa hampaita edes yhteen, saati syödä. Njoo laihikselle menee tää päivä.

Voihan chinchillaLauantai 16.08.2008 14:01

Dodii, pyydystin kaksikon eilen pikkuhäkkiin, josta ne olisi tänään helppo siirtää kuljetuskoppiin ja kohti uutta kotia. Kaksikko riemastui kuitenkin sen verran uudesta häkistään, että aloittivat massavat bileet häkissään noin 0400. 0415 päädyin siirtämään häkin vessaan, jossa meno hyvin nopeaan rauhottuikin. Aamulla kun heräsin mietin ovatkohan edes hengissä enää, kun ei mtn ääntä kuulunut. Menin katsomaan ja häkki oli tyhjä! Ei kakkapalloakaan jäljellä.

Olin yöllä ihan unessa siirtänyt ne ja unohtanut laittaa jotain täytettä häkin päälle, josta puuttuu YKSI kaleteri, eli tilaa livistää oli huikeat 4cm. Pikku houdinit keles :D

Olin vaan ounou ja Julle hätiin. Kaksikko oli mennyt kylpyammeen alle. Vessassa yli päätään noin 1m*1m toimintatilaa ihmiselle ja ammeen alla noin 15cm rako. 30min meni, kun Julle sai toisen motitettua ja pyydystettyä. Mutta toinen, voi jumankekka löysikin itselleen kivan paikan ammeen perältä tiilien välistä ja on sielä nyt karussa. Että silleen...

Toiminta ei lopu kun mun kanssa elää xD

Jaaa toinenkin on nyt kiinni. Tunti meni pyydystellessä.

Kiitos Julle <3

[Ei aihetta]Perjantai 15.08.2008 22:16

Jee jee, ei kutinu poni enää sitäkään mitä eilen :) Ei hangannut harjaa eikä häntää vaikka olis tilaisuuski ollu. Minä hyvin tyyvyväinen ny :)

Julleki tuli <3 Viiminen viikonloppu Turus yhdes. Haikeeta, mut ah niin ihanaa ;D

[Ei aihetta]Torstai 14.08.2008 16:25

Ai ku oli kiva nähdä Fiki normaalimpana. Ei kutissut ollenkaan niin rajusti, mitä muutamana viimepäivänä. Kutisi kyllä ja vääntyi mutkalle asti, kun raaputti, mutta ei ollut heti ekana lykkäämässä pyllyään seinään :) Ehkäpä tämä tästä vielä :)

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 20:26

Jos löydyn sinun kännykkäsi nimilistalta, niin kerro nyt millä nimellä olen siellä! Sen jälkeen ota tämä omaan päiväkirjaasi ja katso millä nimellä itse löydyt muiden kännyköistä!

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 02:08

Tässä kuvassa on jotain niiiiiin hellyyttävää :)
http://www.boblangrish.com/galleriesimage.php?id=3600

Tälle repesin täysin :DD
http://www.boblangrish.com/galleriesimage.php?id=186

Muutenkin jos haluaa katosa H I E N O J A kuvia, niin kannattaa ehdottomasti kurkkia seuraava sivusto -> http://www.boblangrish.com/index.php