IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

Ai niin...Perjantai 22.08.2008 10:12

Kissat on vieläkin hiukan kummissaan, mut alkavat jo näyttää normaaleille. Tiivi piti kunnon naukumakonserttia Turusta Forssaan, siitä eteenpäin tais ääni lähteä ku naukuna vaimeni melkoisesti. Ei ollut kyllä kivaa kuultavaa/katsottavaa kun toinen läähättää hädissään koko matkan. Taavi otti rennosti ja nukkui.

Perille päästyämme Tiivi tuli heti ulos kuljetuskopista (tyyliin vihdoin tää matka loppu, nyt HETI ulos), Taavia sai houkutella tovin jos toisenkin ja lopulta työntää mökistä ulos. Turun päädyssä ei halunnut koppiin ja Nastolan päädyssä ei halunnut ulos ;)

Tiivi oli huomattavasti rohkeampi, oli heti tutkimassa uutta paikkaa. Taavi vain kyhjötti keittiön nurkassa korvat luimussa. Tiivi pakeni olkkarin sohvan alle ja kannoin Taavin lopulta perässä. Sielä kyhjöttivät reilun tunnin, jonka jälkeen Tiivi lähti uudelleen tutkimaan paikkoja. Jonkun aikaa odottelimme, että Taavi tulisi pois sohvan alta, mutta lopulta vedin sen pois sieltä ja niin alkoi matalaliidolla miehinen tutkimusmatka pitkin kämppää. Ikän en ole Taavia niin matalana nähnytkään, maha vaan viisti maata kun miekkonen ryömi pitkin lattioita siskonsa perässä.

Uteliaisuus kyllä voitti ja tutkimusmatkaa suoritettiin varovaisesti pitkin poikin. Suljettu vessan ja makuuhuoneen ovi olivat mielenkiintoisia. Ruokakippokin ja vessat löytyivät ja Taavilla olikin kova nälkä. Juku aika meni tutkiessa ja tutkimusmatkalaisia oli mukava seurailla. Naurua ja hämmästelyä riitti, kun mm -> makoilimme sohvalla ja aloin ihmetellä, missä kissat ovat. Nostin päätäni ja näin Taavin seisovan kuin suolapatsaan keittiön ovella ja tuijottaen olkkariin. Kurkotin lisää ja näin sohvanpäädyn takana Tiivin, jonka häntä oli paksu kuin halko, heikkoa murinaakin oli havaittavissa. Luuli vissiin Tiivi, että keittiöstä on tulossa talon oma kissa ja murisi tässä kohtaa kuin syötävä. Eteni poikittain kohti keittiötä ja Taavi sitten tuli reippaana miehenä vastaan ja kurnutti tervehdykseksi. "Joo, tuttuhan tämä oli" totesi Tiivi ja niin lähdettiin taas peräkanaa kohti uusia tutkimusmatkoja.

Parvekkeellakin oli kiva lukki, jota Julle käytti leikkivälineenä kissoille. Ei ne sitä si syöny, joten lensi lukki parvekkeelta loppuviimein alas, kun mä en niistä tykkää.

Yö oli mun mielestä rauhallinen, en herännyt kertaakaan siihen, että kissat olis jtn tehny. Julle sen puoleen heräsi joka kerta kun kissat tuli makuuhuoneeseen :( Makkarissa ei siis ole mattoa ja kun kynnet osu puulaminaattiin se riitti herätteeksi. Jullen sanoin, "ku täällä on normaalisti hiljaista ku avaruudessa" :D Ei täällä musta nytkään ollu sen kovempaa meteliä ;)

Kissat on nyt muuten tutstumassa vaatehuoneeseen, se onkin kiva paikka ja mä saan olla rauhassa kun eivät hyrrää mun ympärillä kokoaikaa ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.