IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside
Kolme kulkuria otti majatalosta huoneen. He nukkuivat yhdessä ja aamulla isäntä ilmoitti huoneen hinnaksi 30 €. Miehet maksoivat 10 € kukin ja poistuivat tyytyväisinä. Hetken kuluttua paikalle tuli majatalon emäntä ja hermostui kuullessaan isännän laskuttaneen 30 €. Huoneen todellinen hinta on 25 €. Isännän ei auttanut muu kuin lähteä juoksemaan kulkureita kiinni palauttaakseen heille 5 € . Juostessaan hän kuitenkin tuli ajatelleeksi, että eihän 5 € mene kolmen kulkurin kanssa mitenkään tasan. Hän päätti laittaa omaan taskuunsa 2 € ja jakaisi kulkureille kullekin 1 euron. Kaikki olivat tyytyväisiä. Nythän tilanne on se, että kun kulkureille kullekin oli palautettu euro, he olivat maksaneet kukin huoneesta 9 €. Kun lasketaan yhteen kulkureiden maksamat rahat (9 + 9 + 9), saadaan summaksi 27€. Kun tähän lisätään 2 €, jonka isäntä pimitti, on yhteissumma 29€. Mihin katosi siis yksi euro?

[Ei aihetta]Perjantai 22.05.2009 14:31

Ensiviikon viikonloppuna Turkuun taas. Henua menen ainakin katsomaan, mutta olis taas kiva nähdä kavereita, et kertoilkaa kenellä olis intoa nähdä. Kaikkia en varmasti taaskaan ehdi tapaamaan vaikka kuinka haluaisin :( Loppuu päivästä tunnit kesken...

Kotikokki.netPerjantai 22.05.2009 11:32



Pihlan raparperipiirakka

Vaarallisen hyvää, pehmeää ja herkullista ;) Sokeria voit lisätä enemmänkin, jos pidät makeammasta. Kaneliripaus piirakan päälle antaa myös hyvän maun.

Raaka-aineet
pohja:

150 g margariinia

1 dl sokeria

1 muna

1,5 dl mannasuurimoita

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

100 g maitorahkaa

päällinen:

100-150 g maitorahkaa

200 g vaniljanmakuista tuorejuustoa

1 muna

1 dl sokeria

3-4 raparperinvartta

2 rkl perunajauhoja
Ohjeet

1. pilko raparperit sopiviksi paloiksi ja laita ne kulhoon, johon lisäät 2 rkl perunajauhoja ja 0,5 dl sokeria; sekoita
2. tee pohja:

vaahdota rasva ja sokeri ja lisää joukkoon muna
lisää mannaryynit, leivinjauhe ja vehnäjauhot
kääntele lopuksi mukaan maitorahka

3. tee täyte:

sekoita keskenään maitorahka, tuorejuusto, muna ja 0,5 dl sokeria

4. voitele piirakkavuoka, korppujauhota se tai käytä mannaryynejä myös tähän

5. painele mannaryynitetyin käsin taikina vuokaan niin, että sitä nousee myös reunoille

6. levitä raparperit pohjalle ja levitä täyte päälle

7. paista 225-asteisessa uunissa n. 25 min

8. tarjoile lempijäätelösi kanssa lämpimänä


Oli juur passelin makea mun mielestä noinkin, päälisen teossa fuskasin vähän, kun kaikki muu löyty kotoa paitsi juusto, enkä sen takia jaksanu lähtee kauppaan. Laitoin pääliseen 2 munaa, sekä 2 rkl vaniliinisokeria ja hyvä tuli. Suosittelen :) Nuo mannaryynit tekee tosta kivasti kuohkean ja erilaisen :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.05.2009 01:32

No nyt se on tehty, ei muuta ku peukut pystyyn :)

[Ei aihetta]Maanantai 18.05.2009 15:46

Kiristää, puristaa ja ahdistaa :(

Onneksi on maailman ihanin raksu tukemassa elämän ala- ja ylämäissä.

Lisäksi myynnissä edelleenMaanantai 18.05.2009 13:14

* 130cm Harry's Horse merkkinen musta panssarivyö (oli käytössä 120cm vyötä käyttävällä). Vain muutaman kerran käytetty, ei naarmuja. Joustot molemmissa päissä. Hevosta vasten kuvioitu pinta, joten hiki pääsee iholta pois. Hp 50e

* Eskadronin polytex kesäloimi kokoa M (135cm), vihreä kultaisilla kanteilla. Pinta kestävää ja likaa hylkivää polytexiä (läh. ripstop), vuori pehmeää fleece tyyppistä puuvillaa. Fikille liian kapea edestä. Etuosassa hakaskiinnitys (en nyt muista oliko yksi vai kaksi solkea) ja mahavyöt löytyy. Hyvässä kunnossa, tästä vaikka kisaloimeksi. Hp 50e

* Hansbon kombi kuivatusloimi 145cm. Edessä yksi solki kiinnitys, ei mahavöitä. Valkoinen pohja, siniset vaakaraidat. Hyvässä kunnossa ja suhtkoht ehjä (pyllyllä muistaakseni pieni max pikkusormen kynnen kokoinen hiiren nakertama reikä). Hp. 50e

* Muovijalustimet talven kylmiin keleihin. Harmaat, yhden talven käytetyt. Hp. 10e

* Turpahihna Achen, alaturpiksella ei kertaakaan käytetty, vielä uutuuden jäykkäkin. Alaturpis jostain muista suitsista, mutta ehjä. Koko cob/full. Musta, turvalla valkoinen vuori. Hp 10e

*Turpahihna Englantilainen, ihanan pehmeää ja notkeaa nahkaa. Käytetty, mutta turpaosassa ei yhtään ainoaa naarmua eli tosi hyvä kuntoinen. Hp 7e

* Kasa kuolaimia, ehjiä, ei pureskeltuja, eri kokoisia -> shettiksestä - isoon hevoseen, kysy.

* Eskadronin fleece pintelit, käyttämättömät. Metsän vihreät, kätevässä pussukassa. Hp. 20e

* Eskadron Climatex pintelipatjat, hevoskoko 30*45cm, vihreät, ehjät. Hp. 25e

** Eskadronin fleecepintelit+patjat yht 40e.



Tarjouksia otetaan vastaan, tarjotkaa rohkeasti. Silti nää ei millään parilla eurolla tästä lähde. Tavarat Nastolassa, lähellä Lahtea.

MYYDÄÄNMaanantai 18.05.2009 00:09

Hyväkuntoinen Kieffer Lusitano 17", musta, normaali leveys, toppaukset hyvässä kunnossa. Mukaan Kiefferin kouluvyö, laadukkaat venymättömät jalustinhihnat sekä jalustimet.

Lisää tietoa ja kuvia sanoMUHvaan@gmail.com

[Ei aihetta]Tiistai 05.05.2009 12:06

Kais sitä pitäis alkaa poistuu kohti Turkua...

[Ei aihetta]Maanantai 04.05.2009 13:56

Huomenna aamulla nokka kohti Turkua, kampaaja klo 13. Ihanaa saada uusi kesätukka :D Kotiin suunnittelin lähteväni torstaina aamupäivällä. Katotaan kuinka paljon ehdin teitä kaikkia Turkulaisia tapailla, mut koitetaan järjestää niin, että ehtis tavata mahd monta.
Minä täällä juon makkaroita ja grillaan simaa,
niin kuin kunnon pääsiäiseen kuuluu.
Olen puhaltanut paljon selvin päin
ja aion olla ilmapallo. Hyvää tuttua vapuille!

Nyt mulla olish shekä hyviä, että huonoja uutishia.
Hyvät uutishet on, että oon jättäny viinakshet.
Huonot uutishet on etten muista että mihin!
Haushkaa Vappua!

Viinapulloihin saa jatkossa laittaa alkoholin haitoista
ja vaaroista kuvallisen varoituksen.
Hieman jännittää, laittaako ne niihin sun vai mun kuvan?
Hyvää vappua!

Toiset saavat sen edestä, toiset takaa.
Yksi saa sen kun seisoo, toinen kun istuu,
kolmas ehkä kun makaa. Eräät saavat sen kotona,
jotkut muualla, mutta sinä saat sen juuri nyt:
Hyvän vapun toivotuksen!