IRC-Galleria

Isä meidän Tiistai 22.05.2007 23:19

Isä meidän - papin stressinlievitystä

Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla, vaan änkytti koko ajan. Ennen toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa kertoi niksin, miten voisi rentoutua.
Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juo se. Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo on rentoutunut."
Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti tunsi miten rennoksi muuttui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta ja välittömästä tunnelmasta, jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan luomaan. Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta kirjeen:
Hyvä Isä,
Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen. Älkää etenkään laittako paria vodkalasillista ehtoollisviinin sekaan. Kerron teille muutamista huomioista, jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:
• Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.
• Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.
• Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus otsapantaa käyttikin. Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä jäniksen korvia.
• Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen halaamistaan ja rintojen kourailua.
• Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen.
• Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä kattokruunua alas ja vaatia "Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa keskuuteen.
• Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun alle koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.
• Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole ainuttakaan. Ainakaan luterilainen kirkko ei uhkaile mafialla seurakuntansa taivuttelemiseksi.
• Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat aivan oikein pääasiassa kalastajia, mutta käyttivät verkkoja, eivät sukelluslaitteita ja harppuunoita. He eivät myöskään omistaneet sukellusvenettä, eikä Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut kääpiö.
• Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC and the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".
• Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double fishburger with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.
• Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".
• Emme viittaa Juudakseen "§#@$& kyylänä". Raamattu ei vastaa kysymykseen jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavaltamisesta saamastaan hopeasta. Ainakaan hän ei perustanut investointipankkia.
• älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".
• Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen". Em. hetkellä hän ei myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä, eivätkä opetuslapset ajaneet moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet häntä "presidentiksi".
• Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.
• älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun päällä.
• Vanhempi rouvashenkilö jota yrititte ihmeparantaa, kyllä kaatui, mutta ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.
• Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.
• Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".
• Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta kolmijalkaisena silmäpuolena ja ilman häntää. Alttari joudutaan pesemään.
• Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti, jossa lukee "kolehdit ovat palkkani". Rahat, joita kolehtiin laitetaan, eivät ole "suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.
• Synnintekijät menevät §#@$&in, eivät "hevon§#@$&un". Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä synnintekijää. Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.
• Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".
• Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan tekeminen ei.
• Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.
MUUTA HUOMIOITAVAA:
Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla, johon te viittasille sanoilla "tuhkamuna" ja "hameasuinen transvestiitti", olin minä. Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.

Olenko huonoa seuraa?Tiistai 22.05.2007 02:04

olenko huonoa seuraa?

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 6

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 6

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 5

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 7

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnä ollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 8

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 5


total: 55 pistääkääpäs paremmaksi...heh! mä oon sit varmaan tosi huonoa seuraa!

mervi voit sit ainaki tehä tän ni katotaan kumpi on pahempi!
tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
* tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
* tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
* tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
* tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
* tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
* tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
* tyttöjä pitää lepytellä
* tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
* tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
* tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
* tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
* ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
* tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
* talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakaota
* tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa
* tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
* talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
* tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
* tyttöjä ei saa vetää letistä
* tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
* pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
* tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
* jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin
* kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa
*kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
* tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

lenkkeilystäMaanantai 21.05.2007 23:25

kyllä ihtensä rääkkääminen on sit kivaa:)! puoli tuntia tuntuu siltä että kuolee ja sit vois kävellä vaikka täältä ivaloon!

kokoomisohjeista...Maanantai 21.05.2007 12:49


voiskohan joku yritys harkita että laittais selkokieliset kokoomisohjeet tavaroihin mitkä tulee osina!;) ja mikä hemmetti on epäkeskomutteri? ja miks jäi ylimääräsiä ruuveja?

noh on tää nyt kasassa, mut saas nähdä kui tiukalle noi ruuvit ois oikeesti pitäny laittaa;)!

nyt ei tarviis enää kun opetella laittamaan lamput kattoon!

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.05.2007 21:32

Nimi: Maikki
Lävistyksiä: korvareiät löytyy..
Tatuointeja: Ei
Pituus: noin 169
Kengännumero: 39-40
Hiustenväri: sitä sun tätä mut brunette kuitenkii..
Sisarukset: yksi veli löytyy...

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit?: rölli ja hirmuisia kertomuksia
...Kappale, jonka kuuntelit?: mika-take it easy
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: mika- take it easy
...CD, jonka ostit?: öööööö en muista, mut sain lahjaksi sarah brightmanin levyn
...Henkilö, jolle soitit?: taispa olla jyrki..
...Henkilö, joka soitti sinulle?: Merita
...TV-show, jonka katsoit?: jonka katoin kokonaan?....öööö euroviisut..muut oon nukahtanu kesken
...Henkilö, jota ajattelit?: jyrki.....et vois jo tulla käymään

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: joskus toimii joskus ei...
Itsemurha: aina aika huono ratkaisu
Ihmisten tappaminen: Vastaan!
Teinitupakointi: vastaan ihan periaatteessa, kaikki tekee niinku tykkää kuitenkin...
Rattijuopumus: Vastaan!!!!!
Homo- ja lesbosuhteet: vähemmistöjen puolesta..
Saippuasarjat: puolesta krapulassa...muuten aivotonta ajanvietettä

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: kyllä
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: kyllä
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: harvemmin, kokeilujuttu kyllä
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: en vielää...
...Rauhallinen?: tilanteen vaatiessa kyllä, muuten en!

MITÄ...
...Shampoota käytät?: schwarckopf vai miten se nyt menee....l
...Kenkiä käytät?: niitä mitkä on pirun hyvännäköset ja hiertää joka puolelta.
...Pelkäät?: puolta nyrkkiä isommat öttiäiset ja joskus jopa kastematojakin...riippuu tilanteesta
pimeää..

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: varmaan sata..heh!
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: yhtä monta ku edellä..
...Sydäntä olet särkenyt?: muutaman..
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: muistettavasti kolme kertaa..
...Arpea on kehossasi?: ainakin 5 ja enemmänkin....voi tulla katsomaan monta löytää..
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: montaakin juttua..

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma?: toki
...Hauska?: toivoisin niin..
...Kiihkeä?: heh! kysykää joltain muulta;)
...Rakastettava?: tottakai
...Huolehtiva?: worrying kind
...Suloinen?: aina

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: tekis mieli vastata et vesi...mut varmaan se on jotain holipitoista
...Nelikirjaiminen sana: mies
...Karkki: laku
...Sarjakuva / piirroselokuva : betty boop
...Aamiaismurot: murot on aina jossain muualla....heh!
...Purukumi: jenkki
...Väri: punainen
...Kynsilakan väri: punainen
...Viikonpäivä: jos ei töitä ni lauantai, jos töitä ni perjantai
...Inhokkipäiväsi: sunnuntai
...Kukka: kalla
...Koru: medaljonki
...Erikoiskyvyt: puhekyky...

Kesä vai talvi?: kesä
Norja vai ruotsi?: norja
Trampoliini vai uima-allas?: trampoliinilla on ollu hauskaa mut kallistun kuitenkin uima-altaalle

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: minä yksin ihan ite..
...Näki sinun itkevän?: jyrki
...Sai sinut itkemään?: jyrki
...Oli kanssasi elokuvissa?: jyrki
...Huusi sinulle?: ei kukaan oo mulle huutanu ....mervi!?
...Lähetti sinulle sähköpostia?: riikka

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Kyllä
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: lasketaanko pyjaman housut ja takki? jos niin olen!
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: Kyllä
...Itkenyt elokuvan aikana?: Kyllä
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: harvemmin...
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: joka kerta kun laitan hiuksia tai pitää pukeutua juhliin!

Paljonko kello on?: 18:25
Omenat vai banaanit?: banaani
Sininen vai punainen?: punainen
Kevät vai syksy?: kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: varmaan teen ruokaa...
Minkä aterian söit viimeksi?: hesellä ja sit sipsejä äsken..
Lukio vai yliopisto?: lukio
Oletko tylsistynyt?: just nyt joo...
Minkä äänen kuulit viimeksi?: telkkarist jotain autohömppää...
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: miesten partavettä

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: kyllä
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: joo
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: monikin asia!

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri: ei
Mitä kieliä osaat?: Suomi enklanti ja ruottia 10 sanaa ja saksaa 10 sanaa.. humalassa ehkä muutakin..
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: tyyny ja peitto
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: reidet
Ketä rakastat: montaakin ihmistä...äitiä
Ketä kaipaat: muutamaakin tyyppiä

SINÄ
Lempinimet?: maikki
Nimesi alkukirjaimet?: mlev
Kuinka vanhalta näytät?: nuoremmalta kuin olen....toivottavasti!
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: teinin...
Silmälasit / piilolinssit?: Ei
Onko sinulla lemmikkejä?: Ei, muitakuin nuo ötökät tuolla pihalla..
Mikä saa sinut noloksi?: kun teen julkisesti tai väärässä seurassa jotain tyhmää
Mikä saa sinut onnelliseksi?: haukat jutut ja leo
Mikä huolestuttaa sinua?: se ötökkä tuolla pihalla..

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: joskus
...Halunnut karata?: joo
...Kokeillut huumeita?: en tietääkseni
...Harrastanut seksiä VIERAAN ihmisen kanssa?: kyllä kai sitäkin on tullut tehtyä...

pelottaaSunnuntai 20.05.2007 20:51

takapihalla on lautojen alla joku ötökkä....en jääny tutkimaan mimmonen, koska meinasin saada sydärin kun se alko sieltä raapia lautoja. Veikkaisin että joku nyrkin kokonen ötökkä siel temmeltää...

ei pysty käyttää takapihaa ennenku joku tulee varmistaan ettei se oo enää siellä! vapaa ehtoisia?
pitää varmaan ostaa pommi ja räjäyttää koko piha!


ihan hämärää toimintaa tänään..

tahtoisin...Lauantai 19.05.2007 22:39

ostaa akkuporakoneen...olis käyttöä...

olipa iltaLauantai 19.05.2007 21:17

meinas olla migreeni.....

mitähän...Torstai 17.05.2007 12:10

mitähän tekis juhannuksena?... onneksi on vielä aikaa...