IRC-Galleria

Ahkerointia, mukamasTorstai 08.10.2009 14:17

Koulussa graafisen suunnittelun perusteita.
Eli ohessa hieman datailua.
Kissat tiputti maanantaina modeemin ja se meni särki.
Ei pienintäkään eloa, ei valon sävyjä, sirinää. Ei nettiä.
Muuten ihan hauska mutta koska ei ole myöskään telkkaria käytössä edelleenkään, ja Miguel the allaspoika on toista viikkoa "töissä" pohjosemmassa niin alkaa tulla hieman tylsää. Mökkihöperöinti onkin jo arkipäivää.
Kyllähän nyt normi modeemin pitäisi kestää pienehkö pöydältä putoaminen.
Noh, soitin soneralle, soneran laite, soneran sopimus ja ennen kaikkea, kai niissä joku takuu on, sehän vaan yhtäkkiä kuoli.
Nainen haluaa että teen vikailmoituksen. Joo, tein sen jo, puhuin tyhmänä sille automaatille.. Siinä vaiheessa kun se halusi että luettelen puhelinnumeroni totesin että antaa olla. Jo sen syntymä-ajan kanssa kun sai tapella. "en saanut selvää, toista" Argh.
Mutta mikä ihmeen järki on sillä että "jätä laite seinään, vikapuoli yrittää ottaa yhteyttä laitteeseen". Rikkinäisen sähkölaitteen jättäminen seinään jonkun verran epäilyttää mua, lisäksi myös se että miksi joku yrittäisi ottaa yhteyttä laitteeseen johon ei edes tule virtaa.
Nojo, koska oli ilta, odotin kiltisti seuraavan koulupäivän ennenkun soitin uudelleen. Ja avauduin. Kiltti setä lupasi laittaa asiat hoitoon, uusi laite postiin ja saan lähettää vanhan sitten pois. Jos se siis eilen on lähtenyt varastolta, vois se olla jo tänään perillä. Jippii :)

Pöytiksen buuttailu ei ihan mennyt ajatuksen nopeudella, en saanut näyttöä oikeen pelaamaan ja nyt kun nettikin poikki niin milläs ajureita hajet. murr.

teetä ja jäätelöä :)Torstai 10.09.2009 20:22

Ärrän jälkeistä elämää mennyt pari viikkoa. Koulussa on piirretty siltoja, maisemia, kaupunkeja, kuutioita, rakenneltu pienoismalleja kuutioista.. :D Ja sahattu, höylätty ja hiottu viittäsataakuuttakymmentä yhdeksäämiljoonaa puukapulaa. Ainakin. Syöty älytön määrä mahtavaa sapuskaa, joskus ei niin mahtavaa sapuskaa, ja kotona aina ajoissa :) Kerkee agitreeneihin huolella ja jopa epiksissä käytiin ojangossa eilen. Attila otti vitosen ja kympin, Kettu osallistu ulkopuolisena mölleihin ja otti kympin, yhtään aikavirhettä ei tullut kummallekaan ja virheistäkään ei voi syyttää kun ohjaajaa joten jee :) Oma kouluttaja oli tuomaroimassa joten hieman extrahikeä ja paineita tuli siitäkin :D
Pikkasen kun lämmittelin Kettua ja riekuin sen kanssa ennen radalle menoa niin se jotain vinkasi ja tänään kurkin suuhun paremmin ja huomasin ikenessä hieman turvotusta, nyt sitten odottelen sen laskevan ja voin huomasta helpotuksesta ja todeta että jonkun pimpparin syöny, muuten omaan mahtavaan tyyliini olen sitten varma että sillä on ikenessä joku kasvainmuutos joka vaatii leikkausta.

Ja aita :)
Mun ihana aita nousee. Yks rulla on vielä makkaralla ja yks puoliksi tolpillaan kiinni, eli pikasella laskemisella pystyssä on 125m ja juurikin toi tärkein alue eli mun ja helsinkiläisten välinen raja.

Pupua ja sorsaa alkaa tulla, mä oottelen kuitenkin hirveä rakeille ja tarvis vissiin miettiä pakastinta uutta.

LomaMaanantai 27.07.2009 20:17

Ah, se kauan odotettu loma.
Jumankauta että duuni osaa väsyttää ja vituttaa aina vaan enemmän.
Laitoin jopa yhteishakuun muutamaan vaihtoehtoon hakua, vaikka ei oikeasti olisi kyllä varaa opiskellakaan. Vaan pois on päästävä tuolta, oli se tie sitten mikä tahansa.

Artturi voi hyvin. Ottaen huomioon että vaikka se omasta mielestään on edelleen nuori ja notkea kulmakunnan kauhu, on se kuitenkin vanha, laiha ja lihakseton rakki. Mökillä uiminen teki sille hyvää, ei näytä ihan niin kapiselta. Ja harjaaminen ja matolääke teki osansa varmasti.
Faktahan on ettei sen takapää nyt ihan kulje mukana niinkun ennen, rappusissa se yleensä odottaa että oon siinä vastassa ettei se lennä nenillee alas tullessa ja ylös mennessä muistaisi liikuttaa sitä takapäätäkin ja osaisi hakea niillä takasillaan rappusen sinne askelen alle.

Jos Fiudeen ei olis murtauduttu ja siitä tullut kivaa ylimääräistä vitutusta ja rahanmenoa niin ehkä enemmän tosissani miettisin sitä minkälainen koiran kokoinen koira täällä olis jos Artun tarvii lähteä.
Muutokset on olleet puolen vuoden sisällä jo niin isoja että mitä seuraava vuosi tuo tullessaan..
Mä en halua nähdä mitään hiljaa hiipuvaa rakkia, pappa on aina just niin täysillä mennyt että tahdon sen aina niin menevänkin.
Rekkujen Tika siis käynyt mielessä muttei oikeen aika osu kohdilleen. Kiva duuni lähenpää... ah.
http://www.rekkurescue.com/elain.php?id=2721

Muuten menee aika nappiin, pihassa kasvaa musta- ja punaherukat, kärsineitä ikivanhoja puskia mutta ei vähennä mun lapsenomasta hukerrystä yhtään kun sullon marjoja puskasta kourallisen suuhuni, toinen kourallinen lentääkin pitkin mettiä kun tajuun että murkkuja käsi täys :D
Lenkillä sullon suuhun vattuja joita on tienposket pullollaan. Kärpäset siinä kerkee tanssia häätanssit pään ympärillä ja perään suorittaa aktit olkapäällä kun hiljakseen vaihdan puskaa :)

Ja lepakoita. Niitä on seinä pullollaan, kuuluu rapinaa ja siritystä ja iltasin lentotukikohdasta alkaa koko ilmalaivueen kuhina kun gismot sieltä toisensa jälkeen lähtee ympyrää tekemään. Hieenoja! Kissat saa ihailla niitä tarhasta käsin, jonne pääsevät ikkunasta yötäpäivää.

Ainukaisen lomaviikon ohjelmassa korjata hieman fiudea, jos vaikka menisi katsastuksesta läpi, sitten pilata koko loma viemällä se katsastukseen jotta voi itkeä lisää rahanmenoa kun se sitten ei mene läpi... Mökille lupasin palata vielä, mutta huomenna mentävä agiin Attilan kanssa, ja loppuviikosta Niinikosken Sikajuhlat. Sunnuntaina Pelastetaan Koirat Ry:n vuotuinen match show Hakunilassa ja sinne tyttöjen kanssa. Ruu lähtee näyttämään miten reipas siitä on tullut ja Kettu tukijoukoiksi. Kehään ei varmaan nyt mennä kun viimevuonna Kettu kuitenkin pokkasi sen näteimmän rakin palkinnon joten parantaa ei enää voi, ja Ruu nyt ei osaa missään pannassa ja lyhyessä remmissä edes liikkua niin aika typeränoloinen operaatio olisi se varju-kehä sille. Olishan tässä kyl aikaa hieman treenata..

kerrankin on aikaa = liikaa aikaaKeskiviikko 10.06.2009 16:15

Sitä mä vähän sunnuntaina mietin et on pitämättömiä sairaslomia ja maanantainahan tietysti tarkistin asian.. Iski toi flunssa ja tuli lämpöäkin. Eihän sillon voi töitä tehdä.

Ja mitäs me omilla vapaapäivillä tehdään. Lenkkeillään, maalataan (kellarista löytyneellä vanhalla lirulla) punamullalla kissatarhan kehikkoa, ei muuten itsekseen valmistu vaikka kuinka meditoin. Vaikka on kyllä tylsää yksin, oon siivonnu ehkä liikaa. Dysonin sisukset tyhjätty pariin kertaan yms.
Illalla seuran perässä kalaan. En osaa valittaa.

Kettua ehkä hieman häirää kävellä maalaismaisemissa sillon kun ampumaradalla paukkuu. Kotiapäin menis. Titus on tassutellut pihalla ympyrää hetken jos toisenkin. Punasen opelin katolla se kävi kans ja tuulilasiin jätti yltiösöpöt tassunjälet. Kyl se osaa :D
Ja tulee vaikka ikkunaan koputtamaan että päästäkää jo hemmetti sisään.
Piharakennuksen ikkunalla istuvaa linnunpesää se ei ole kuitenkaan tajunnut.
Oottelen aurinkoisia päiviä ja birdievauvojen piipitystä kameran kanssa kuumeisesti :D

Kavereitten kanssa juhlimista on pikkasen ikävä.
Vakuutusyhtiöltä tulleen rakkauskirjeen jälkeen ei kyllä tarvitse sellaisesta luksuksesta kaameasti haaveilla edes ens palkasta. Ehkä pikkasen vois kuitenki..


life is goodKeskiviikko 27.05.2009 12:43

Attilan kanssa juostu läpi epiksiä, joskus menee hyvin ja joskus aivan takapuolelleen, yks asia on kuitenkin varma: koira osaa ja irtoaa, mä en vaan pysy vauhdissa.
Tuloksena Ojanko cupin minimöllien voitto, ja koira harrastanut agia vajaan vuoden. Kettu ei ole kyennyt lähellekään tohon vuosienkaan treenin jälkeen.

Torpalla alkaa olla aika nättiä. Saarrekkeesta puuttuu takalevyt mutta se on enemmän suunnitteluvirhe kun mitään muuta ja täysin ratkaisematta.
Muuten on kodinkoneet paikallaan, laatat paikallaan ja ah, niin nättiä. Mä en edes pienessä mielessäni osannu kuvitella lopputulosta kun veetutti jumitus vaan niin paljon. Mutta todellakin, kaiken sen arvoista tämä mitä oon nyt saanut, kaupanpäällisiä. :D

Ja tääl on ihanaa.
Eilen aamulenkillä ihastelin pääskysiä, hämmästelin vaskitsaa jota törkeästi häirittiin koirien kanssa ja iltalenkillä tiirailin kahta hirveä jotka käveli kaukana pellolla. Pihassa näkee sisiliskoja ja pian pääsee kissatkin niitä tiirailemaan kun tarha valmistuu.
Ilmeisesti päättömien riskien otto ja elämän mullistukset ei tapa. Hassua.

Tolpat edelleen ostamatta koirien aitaa varten mutta aika hyvin ne nyt pihassa pysyneet. Helsinkiläiskekkuloiden pellolle pystyttämä maailman isoin ja rumin trampoliini sitä ympäröivin verkoin ei kiinnostanut sekään vaikka perheen isä siellä näytti heiluvan, tyttären ihmetellessä vierestä. Buah!
Ihanat koirat.
Mutta hirviaitaa odotellessa :D Ettei vaan paska eksy väärälle puolelle.
Titus kyllä kävi siellä niiden puolella. "äiti, taas se kissa tuli".
Niin, kannattaa ehkä vähän varoa sitä...grazy cat.

Muisti pätkii :DKeskiviikko 29.04.2009 14:52

H ain sano mul ei unohtaisin päänikin jos se ei olis kiinni mussa. Ja todella hyvin paljon mahdollista.
Samsung oli vähän hukkateillä. Luulin.
Mutta oikeasti se oli lauantai aamuyöstä tiistai-iltaan superlatauksessa yläkerrassa.
Kerkesin hieman haikailla kuvien, numeroiden ja päivänvaloa kestämättömien tekstareiden perään. Koska mähän en jaksa mitään pinkoodeja tms niin joku olis saanu siitä paljon hupia :)

Sit aamulla kun tekee montaa asiaa samaan aikaan ni toimiikohan se..ei.
Ala kokkaamaan, levy päälle, leipää mikroon (miksei niitä muista sulattaa ajoissa..). ala siivoamaan kissanoksennusta ja havahdu hajuun vartin päästä.
Pitää ostaa uus paistinlasta kun toi suli kivasti tohon tefloniin ja kyl tää käryki nyt hälvenee.

Keittiö alkas näyttää aik hyvälle. Muutama tiny problem mut nou pigi..
Kaapit on suorassa, vetimet paikoillaan melkee kaikkialla, ovet kaikki paikoillaan. Jos tänää menis ikean kautta hakee jotain pieniä juttuja... ihan vähän vaan...

Papparaisella on kaksi pattia, pieniä ja varmastikaan ei niin tappavia kun kuvittelen.
Rupuruun jalka on edelleen vähän kipee ja sit kyl mennään kuvauksiin jos toi nilkutus ei lopu.
Viime viikolla Attilan ja Ketun kanssa käytiin ast-cupissa espoossa.
Kettu meni mölleissä kilpailun ulkopuolella hieeenon radan. Tosin yliaikaa tuli silti.
Attilan ohjasin hieman huonosti kai putkeen ja sain sen juoksee siitä ohi ja rääkäsin sit tottakai perään ja saan koiran kävelemään putken päällä mun luo. Hylly siis mutta on se silti hiieeno koira. Satatuhatta kertaa enemmän agikoira kun Kettu ikinä.
Tänään Attilan kanssa Ojankoon tehis-cupin mölliluokkaan. Jos vaikka ei ottais hyllyä eikä kieltoa. Olisko nolla hyvä tavote :)

no money, no honey and still life is goodSunnuntai 12.04.2009 18:50

Suurin ongelma tällä hetkellä lienee että iso kissa meinaa liukua sylistä alas kun ei ihan mahdu röhnöttämään ja sitten tasasin väliajoin tarrailee kynsillä kiinni.

Joo, aitaa pitäs saada pystyyn ja ihmetellä et mksi se vesivaraaja on pikkiriikkisen kussu kellariin. Mutta taikoa en osaa joten lopetan turhan märehtimisen ja keskityn vain suurempien vahinkojen syntymisen estämiseen sen sijaan.

Loka-auto on käyny, tiistaina varmaan lähtee myös roskat joten hommahan toimii. H kävi laittaa pesukoneita eli ne saan käyttööni kuhan katson miten laitan muovia kun pelkään kuollakseni et joku putki poksuu viel ja koko torppa mätääntyy. Tai sit en vaan tyrki viel perille asti.. Muistaakseni olen maksanut valmiista ja tää "tee se kuitenkin itse jos haluat sen valmiiksi" alkaa vituttamaan.

Attila oli hoidossa, pikkuapinan kanssa mennään mölliagikisoihin ainakin keskiviikkona, ehkä myös sitten ast-cuppiin. Tai ei ehkä vaan tietysti ja tottakai. Ketun kanssa en tiedä, sitä on nyt hierottu ja se on jumissa. Pitäs hierottaa oikeasti ja kunnolla jos haluaisi rasittaa.

Aurinkoisilta pelloilta väliltä Niinikoski-Kouvola on bongattu joutsenia ja kurkia. Mieletöntä, ihania maisemia, sellasia et hyvä ettei kyynel tule ja muistaa miksi tänne halusi.
Ryhdistyä voisi silti koirien kanssa touhuamalla. Tossa on pihaa jossa tottistella, johon iskee pujottelukeppiä pystyyn yms. Tänään muuten eka myyrä meni Artun suuhun. Vuosaaressa niitä meni melkeen päivittäin..

Eilen pääs pitkästä aikaa kupille ja ens lauantaina uudestaan. Joku toinen taksi vois kuitenin olla fiksumpi, toi körökörökirkkoon-vauhti ei ferrarikuskia tyydytä.
Mähän poljenkin nopeempaa!

pahapaha ihminenTorstai 02.04.2009 18:35

Saikkua.
Viikonloppuna messuilemaan PetExpoon ja piiiiitkästä aikaa agitreeneihin Attilan kanssa.
Ei voi valittaa.
Torpassa on taas kylmä kun siperiassa. Tuiki tuiki tähtönen...eiku uuni.
Miksi aurinko ei paista kun _mulla_ on vapaata?


Oikeesti, tääl on ehkä enemmän itsemurhakandirusakoita kun Helsingissä. Siellä ne käveli melkeen koiran suuhun, täällä autotielle. Yks tais olla metsäjänis tai sit jollain on iso valkonen kani hukassa.
Ja kissoja vilisee :(
Tai viliskööt onnelliset mut olisivat ees leikattuja..

anger managementPerjantai 27.03.2009 23:38

Jop, on vaikeeta. Inhoan duunia. More and more.
Leffailijalle sanoin jo että vaihda kioskia. Varmaan ymmärsi yskän. Käy kuulemma kuikuilemassa et oonko töissä. Argh.
Tottahan myös kaikki naimisissa olevat hottikset mahtuu mun housuihin, NOT!
Enkä lähde yhdenkään sompun kanssa kahville. I'm sorry, 30kg more and i just might be that despered. Or not.

Odotamme invistä. Joko tapan jonkun, sanon pahasti (todella pahasti), tai sairastun pahasti.
Mistä saisi voimia vaan olla, laskea patukoita ja hymyillä valittamiselle?

Jokatapauksessa, tänää kävin pientä hääräyskierrosta taas pitkin ja poikin, koirat kyydissä. Pääs nekin kattoo elämää.
Kyläkauppaan pakettia morrikselle, ettei alpakalle tule vilu treenilöissä. Papan takki kuitenkin lojui tuol käyttämättä, sama kai se on kenen niskassa se kulkee, jos koirua kerran lämmittää.


Sain kissoille ison safkasäkin eläinkaupasta puoleen hintaan. Ja koirat sai rapsutuksia.
Täällä osataan kyl tehdä vakiasiakkaita. Agrimarketin pappa juoksi autolle viel perässä höpisemään kylppärin tuuletinsysteemistä ja jäi rapsuttelee koiria :D
Tossa kyläkaupassa vois oikeest tehdä hätä-ostoksia. Tai hakee maitoa koiran kans kävelles.
On se ärrää halvempi ;)

Hartikaiselta veskiin ihana paksu puuvillanen pörrömatto kivottomaan hintaan.. ja hiusväri, jos taas sotkisi keittiön. Kissoille leluja jotka Ruu omi. Ja mulle pusuja joiden foliot kissat varasti..
Sielki ois niin sairaasti sellasta rustiikkoa krääsää joka istuis torppaan... Ugh.

Pikkurakit kävi rähisee naapurin kultsulle jotaa mut ei ne ehkä kuolleet siihen. Siis perhe joka autossa ajoi ja suu auki kattosi kun kultsu juoksi vapaana vieressä ja mun rakit ampas luo... paitsi pappa, sit ois tullu ruumiita..
Naapurin kisu on Olli-kolli. Ihana.

Tienrakennus tohon on alkanu. Sllee mun tontin kulmasta, kyllähän sen tiesin. Pitäs edes traktorinsa sil puolella.. En osaa reagoida meluun millään tapaa kun niin tottunut siihen Vuosaaressa että kokoajan paukkuu, rämisee, rymisee, räjäytellään...
Kotoisaa tähtitaivaan alla..
Ja samalla kun haistelee vaikka naapurin polttamia muoveja ja roskia ja ties mitä myrkkykaasuja vetelen keuhkot täyteen. Ihankun isossa kaupungissa!

Jumalaut sanon ma.

väsynyttä, pirteääTorstai 19.03.2009 17:06

Ah ihanuutta.
Eilen väsytti niin paljon et ois voinu vaan itkeä jos olis jaksanu. Töistä torpalle, koirat typerälle hihnalenkille (mit vit, muutin maalle et voin remmittää koiria jotka juoksi vuokissa päättömästi ympäriinsä häiriimättä ketään)...teekupponen ja nukkumaan.

Tänään käyty sit kaupassa koko poppoo, mitä nyt kissat piti torppaa pystyssä :)
Nyt on valkosibaleperunat uunissa, nammm.

Niin, eka naapuri suututettu, helsinkiläiskekkula (itsehän siis en ole...) käy tos tontillaan laskemas pulkkamäkeä lauantaisin kaksi tuntia ja sitä ärsytti et oon talsinu mettään tosta tonttien kulmasta joka siis on a) metsää ja b) täyttä hemmetin metsää. Mutta aijai kul lumessa jalanjälkiä, nyt siin on sit kyltti et läpikulku kielletty. lähdin toiseen suuntaan remmittää koiria ni sieltä löyty sit ampumarata (onneksi ei ole paukkuarkaa väkeä kun kebabsi) ja jostain pihasta lähti ihana pystäri mein perään talsii. Sil oli kaameen yksinäistä ja se höpis kauheest kaikkee. Ei se luokse tullu ja hyvä niin, pappakoira olis suuttunu.

Meinas alkaa ahdistaa kun ei ole kukaan laittamassa peilikaappia seinään. Leikin sit sähkäriä porakonemurhaajaa ja kaivelin niitä pieniä harmaita muovijuttujakin ympäri torppaa. No löysin vaan punasia ja sain kaapin seinälle, ihana meikkaa seisten :D
Myös lamppu palaa taas! Ja tämä suuri operaatio vei puoltuntia. Ihana fiilis kun tajuu ettei ole ihan käsi. Vaikka ton yhden hyllyn olkkariin laitoinki iiihan vinoon...

Yläkertaa en vielä asuta, edes patjaa ole avannut, sohvalla elukoiden alla/välissä on iiihan hyvä.
oon kyl testannu et pikkurakit pääsee ylös ja alas itse. Pappa saa sit kesällä majottautua sohvalle välieteiseen.
Telkku ei näy enneku iskee ton lautasen ulkoseinään ja se ei taida olla ihan mun juttu vaikka mestariporaaja nyt siis selkeästi olenkin. Ihan vaan ku en yltä :P

Keittiöremppa on kesken, mul ei ole pesukoneita, laattoja, kaapit on edelleen vinossa...
Saunaa en ole koeajanut. Siis ollenkaa lämmittäny tarkotan :D