IRC-Galleria

Väsymyksen näivertämä ruumis kaivautuu sängystä ja ryhtyy pohtimaan eilistä. Mitä tapahtui? Oliko todellisuus sitä miltä se näytti? Kahvilassa tuli tavattua yllättäen tuttu, jota on hieman vaikea ottaa vakasvasti ja lääkärisedälle tuli juteltua mukavia. Mutta mitä helvettiä? Tässä vaan odotetaan, että tulisi perjantai ja pääsis London Cityyn. Kaipa Hector, tuo lihava mies, joka kuvitteli olevansa Ziggy Stardust oli oikeassa laulaessaan Perjantai on mielessäin.

Tänään on vuorossa ilmeisesti ankaraa musiikillista harjoittelua äänijänteitä apuna käyttäen. Mutta siihen asti taidan siemailla lonkeroani ja odotella mielenkiintoisia matkoja hullujen täyttämässä maailmassa.

PS. Ja harras teini-ikäistasoinen toiveeni olisi että rastahipit tunkisivat bongisa peräaukkoihinsa.

Asiahan on nyt sillä tavoin, että ollaan rakkaan avovaimoni kanssa evakossa vanhempieni luona johtuen inhottavasta tuhosta, joka vallitsee kodissa kullan kalliissamme (putkiremontti). Pompin kuin sähköjänis ympäriinsä, sillä perjantaina maaginen lentokone kuljettaa meidät svengaavaan lontooseen. Pitäis varmaan purkaa tätä ylimääräistä energiaa ja polttaa vaikka parin hipin talot:) No päivää on vielä edessä enemmän kuin tarpeeksi, joten kaipa sitä ehtii purkautua vielä monin tavoin. Turn on, Tune in, Drop out.

Kaipa minut tänne johti tänään kirjautumaan tuo kosminen skitsofrenia, joka tuntuu vaivaavan kaikkia sukupolvemme lapsia. Elektroniikka pitää meidät erossa todellisesta todellisuudesta, joka huomattavasti epämiellyttävämpi kuin meitä ympäröivä harmaa todellisuus. Eipä haittaa. Matkalle lähdetään ja parannutaan ihmisinä päivä päivältä. Pitää miettiä mitä sanoisi, jottei kaikki hukkuisi naurettaviin ylisanoihin. Siihen asti.

Kauniita unia, parempia painajaisia.