Se tulee taas
kävelee tuolla.
Sen kasvot on kylmät,
ja ilme pelottava.
Se huutaa mun nimee,
en kuule sanaakaan.
En nää muuta,
ei mitään katsottavaa.
Se tulee tuolta,
mä kohtaan sen katseen.
Se hymyilee.
Mä sulan siihen,
mun kiukku valuu.
Sä oot taas siinä,
mä en saa sua
siks miks haluun.
Oot oma ittes,
et koskaan kukaan muu.
Sul on kuin kaks persoonaa,
mitä mä vihaan ja haluun.
Oot kuin aave,
tuut ja meet.
Ja mä vaan seuraan vierest,
mihin sä meet ?
Siellä se menee.
Ei katso päinkään.
Kaljakori taas kädessään.
Mä oon hiljaa,
se ei huomaa.
Nyt jätän katseen,
ja hän katoaa.