IRC-Galleria

"Mä luulen, että kun me
ollaan päästy irti ja eroon
koko tästä paskasta, sä
huomaat, että sä olet vitun
hyväntuulinen mulkvisti.
Juttu on niin, että just nyt
sulla on kykyä vaikka mihin.
Mutta sun päiviesi luku on
koko lailla vähissä. Katsos,
niin tuskallista kuin se
onkin, niin kyvyt ei tahdo
kestää. Se on elämän
vittumaisen kova fakta, ja
siihen faktaan sun saatanan
vehkeittes on nyt syytä
mukautua. Tämä homma on
laitoja myöten täynnä
epärealistisia paskapäitä,
jotka luulee, että niiden
perse ikääntyy niin kuin
viini."

************************************************

Me sammutettiin se liekki.

Haluan lentää pilvissä yhtä
korkealla kuin sä ilman siipiä
haluan nähdä niinkuin sä
et voisin ymmärtää olla ystävä

niin kuin kasvot vedessä
oot mun sydämessä

surussa sairaudessa
puutteessa vauraudessa, mä seuraan sua
uskoa luottamusta
uhrausta toveruutta, sulle lupaan.

haluan loistaa samassa
tähtikuviossa ilman huolia
haluan sua palvella, puhtauteen kietoutua
yhteen kasvaa .

niin kuin kasvot vedessä
oot mun sydämessä

surussa sairaudessa
niinkuin kasvot vedessä
surussa sairaudessa.

Ehkä kaikki on mennyttä, ehkä me vaan yritettiin liikaa ymmärtää, ehkä mä pilasin jtn joka oli kumminkin ollu mulle joskus jtn niin tärkeetä. Kun sä sanoit mulle et "Meijän ystävyys oli kai sit tässä." Mä vaan nauroin ja kuiskasin ittelleni "Ollaanko me sitten joskus ystäviä oltu." Hävettää, jälkeen päin ajattella, kuin saatoin olla niin tyhmä, kun sanoin niin, mehän oltii kumminki bestiksii.
Ehkä asiat ei enään korjaudu, meijän ystävyys on ohi, parempi niin.

son hassua miten ihmisiä tipahtelee elämäs aikana kyydistä, tumps tumps tömps matkan varrelle. kasvetaa isoiks, kiinnostutaa eri asioista, klik.

anna paljon pyydä vähän
rakkaus liittyy juuri tähän

oon vaan NIIN kyllästyny antamaan , joo
tiedän, mulla on niin paljon enemmän ku sulla, joo
haluun pitää sen itselläni.

äh vaikka sä ehkä luulet että oon katkera kaikesta
ku mua masentaa kun mä vahingos kaupungis näin sut
toisen kans tänää, sä et oo muuttunu miksää.. kävely tyyli sun muut..
ihan samalaiset. ei ei.. en oo katkera sulle.
mulle tulee vaan liian hyvin mieleen se kaikki paska mitä mä sun takias kärsin
2vuoden aikana.. kaikki ne sanat sun suusta mitä mä muka olen. itse
luulet olevas täydellinen. mä en viitsi edes sanoa niitä sanoja millä
haukuit mua. mikä sä itse oot ku hypit sängystä sänkyyn?
mä en sitä sentään koskaan tehny sulle.. ja mä olen se muka!?

Todellakin mä toivon että en tulee enää tämän jälkeen vahingossakaan näkemään
sua. Niin paljon se sattu vaikka viime näkemästä onki jo 9kuukautta.

Mun sydän ei kaipaa enää sua vaan se tuntee pelkkää vihaa sua kohtaan. Mun sydän
kaipaa ihan toista ihmistä, ei sua. Mun kyyneleet ei johdu ikävästä vaan siitä
miten paska fiilis ihmisel voi olla jonkun toisen takia. Sun takia mä en pysty enää
luottamaan samalla tavalla kehenkään ihmiseen, en edes parhaimpiin ystäviin, koska
niin paljon pelkään että ne pettää mut samalla tavalla ku säkin ja mä en kestäis sitä enää toiste. Miten julmia ihmiset voikaan olla.. todella julmia. :(

Sanotaan joskus että miehen aivot on väärrässä päässä niin sulla ne todellakin on!
Sun maailma pyörii vaan sun munas ympärillä. Oksettaa!!!

Näin jälkeenpäin mulla ei varmaan ollu sun kanssa koskaan hyvä olla.. koko ajan
taustalla oli se että millon sä taas vedät jalkapallon nenääs itsekkyydelläs. Mulla ei ole kuin yksi ihminen jonka kanssa oikeesti on tuntunut hyvältä sen seurassa ja toivon että se tietää sen jos ei niin nyt tietää jos lukee tätä. En mä muista mitään hyvää susta vaan pelkästään sen kaiken kuran mitä mä sulta sain, sorge!

Toivottavasti okhtelet sitä nykyistä tyttöös kunnolla, aikamoiseen vaihoit jos saan sanoa. Ei siin mitään jos tykkää vähän tuhdimmeista :D

Tää maailma on vaan kuraa täynnä
ja ihmisiä jotka osaa olla todella ilkeitä toisilleen :(

´Päivä kerrallaan sitä koittaa pärjätä omillaan´

"Jos katoat,haluan olla se joka sinut löytää.
Jos itket,haluan olla se joka halaa sua lujasti.
Jos iloitset,haluun olla se joka iloitsee kanssas."

Silti se repii mut kappaleiksi joka ikinen kerta mä en edes tiedä miten
se sen tekee ja hajottaa mut ja saa mut suuttumaan.
mun sisällä kiehuu ja mä vaan hymyilen sievästi vaik voisin tappaa sen.

mä muistan sen kun suudeltii pihalla. muistan sen liian selvästi.
sä lämmitit kun mua paleli ja satoi hiljaa lunta.

muistan kun tulit mun luo suudeltiin hyvät yöt pääsin sun ihan lähelle.
muistan myös senkin kun halailin sun tuoksuisia tyynyjä ja mietin missä oot.
kun et vastaa.
muistan sen kun suutelit toista tyttöä mun silmien alla.
muistan sen kun soitin samaisena iltana ystävälle etten jaksa enää. etten kestä et tää repii ja hajottaa JA SÄ VITTU ET TAJUA ET MÄ VÄLITIN!!!!!!!
Muistan myös sen kun panit tuota kyseistä "ystävää" sitten myöhemmin.
mä muistan, muistan niin helvetin hyvin.
ja aina, aina vaan uudelleen....

"miksi kuvittelen että kaipaan sua, katson taakse mitään kaipaa sieltä en"

''En kaipaa uusii ystävii enkä keskusteluseuraa, tai stalkkereit jotka keskustas mua seuraa.
Tarviin mun cruun, omaa tilaa ja etäisyyttä, oman himan ja tuhdisti yksityisyyttä.
Monet sanoo mua kusipääks eikä vissii syyttä, koitan välttää tuntemattomien läheisyyttä.
Paranoiat ja luottamuksen puute mua rassaa,en tiiä keneen voin luottaa, tai kuka mut vassaa.
Siks suljen jengii helpommin pois ku päästän sisään, ja kokemuksii täst paskast saan joka päivä lisää.
Jengi jauhaa shaissee, niin et henki haisee, suurin syy jokaiseen biiffiin paskamaiseen.
Vieraille ehkä pelle mut mun frendeille lojaali, ens kerral ku kyräilet, ni paina se kaalii.
Frendei ei jätetä tai petetä, sääntö numero uno, mut puhun nyt ystävist en tutuist tai kavereist you know?

Haluun mun ympärille vaan ihmisii joihin voi luottaa, eikä kerta toisensa jälkee tuu pettymyksii tuottaa.
Vaan luottoystävii, keille ei tarvi kertaa, et meijän jutuist ei puhuta, Capische? Omerta!!
Luotettavan porukan löytämine vaikeint, siks mul ei oo monta kenelle voi kertoo sen kaiken.
Uskollisuudel ei oo hintaa, siks hakkaan "luottamus" sydämen kohdalle mun rintaan.
On siistii saada uusi frendei jos vaa pystyy, liian usein on kuitenki virhe ystävystyy.
Maailma täyn kummallist sakkii, kääntää takkii, hoitaa sut ongelmii ja sit jättää fakkii.
En anna massin enkä naisten tulla välii, elän näiden sääntöjen mukaa, kävi miten kävi.
Vaan vaihtokauppaa, mun luottamust ei voi ostaa, jos crossaat mut kerran, tiet ei tuu crossaa enää koskaa!

Oon nähny dudei jotka hävii yhtä nopeesti ku tulee, ja oikeit ystävii joiden puolest astuisin tuleen.
Joskus jonku muun kädes voi olla mun henki, sillo ei ehi kelaa kuka ketjus on heikoin lenkki.
Ja haluun huoletta pystyy laskee sen varaan, et kukaan mun crewst ei vaihda ystävyyttä tavaraan.
Näit ihmisii on vaan valitettavan harvas ja joka petos on yhtä valitettavan karvas.

Se on helppo puhuu, kun tsiigaa ulkopuolelt ineen,mut minä ja Hookin ollaan kumpikin ihminen.
Ja petturuus sattuu, vaa bitchit snitchaa, yhest palost poikki, saat kaveripiiriis switchaa.
Jos et frendeihis voi luottaa, niin keneen sitte, jos et oo valmis rullaan mun kaa nii lähe menee sitte.
Mieti ite omii rivejäs ja tutki sun squadii,koska sneikit saattaa lähipiireissäki vaanii.''

Kaipaus kuvottaa ikävä oksettaa

Miks aina kaipaa sellasta, joka on ollut ja mennyt? En nyt puhu ihmissuhteista, tai niistäkin. Mutta miksei voi kulkea lapsuuden maisemissa ilman että rintaa puristaa ja on paha olla, menetetty viattomuus, sokea usko, lapsuuden ystävät ja turva. Ja miksi tuntuu kurjalta mennä uuteen työpaikkaan tai kouluun, vaikka on itse halunnut lähteä aikoinaan vanhasta vapaaehtoisesti ja myöhemmin pakosta? Siellä sit miettii ja muistelee, millasta vanhassa oli. Tai ei niinkään millaista vanhassa oli,vaan millanen elämä silloin oli.

Muistan ku alotin aikoinaan 5 vuotta (2001) sitten Steinerissa ja kaikki oli niin uutta. Sekin loppu jo 2 vuotta sitten. Sit tapasin sen uuden ihmisen jonka luulin olevan se oikee, mut olin väärässä. Vieläkin surettaa ja itkettää sen ihmisen menetys, mutta lohduttavaa on se, että näin on parempi. En oo varmaan koskaan ollu niin huonona kuin silloin. Muistan miten paha olla on joskus ollut. 2 vuotta Kauppiksessa, se tuo mieleen vaan kaikki surulliset ajat vaikka hyviäkin aikoja oli, mutta tuntuu että enemmän ollut vain niitä huonoja. Kauppiksen aikana mä myös muutin pois kotoa, joka ei mennyt niin kuin oisin halunnut. Nyt alkanut vasta omassa kodissa menemään niinkuin haluan. Enää ei ikävöi kotiin vaan osaa jo nauttia siitä omasta rauhasta. Vaikka välillä alkaa ahistaa mennä käymään äidin luona, kun siellä ei ole mitään mun omaa niin en kyllä edelleenkään tiedä mitä tapahtuu kun äitiä ei enää ole. <3 Tärkein vaikka sitä usein osoitakkaan sille. Mut se tietää.

Inhoon kaikkia isoja muutoksia, koska silloin siirrytään nykyhetkestä tulevaan ja eilinen jää muistoihin. Joskus inhoon kävellä niitä vanhoja reittejä. Ja on ollu aikaa, milloin oli tosi tosi tosi vaikeeta. Maannut vaan sängyssä ja itkenyt. Ja silti mulla on ikävä sitä miltä silloin tuntui - sentään tuntui!

Ja miks kaikki ystävyys suhteet ei kestä ikuisesti? Miks mä olen 10 vuotiaana tehnyt veri valoja ja haaveillut yhteisestä tulevaisuudesta, kun tänään en edes moikkaa sitä ihmistä kadulla?
Ja kertonut suurimmat salaisuudet ihmiselle, joka ei enään muista nimeäni 12 vuoden jälkeen.
Ja mä inhoon Äänekoskea ja Alajärveä, ihan tosi inhoon, vaikka vielä puoli vuotta en muusta haaveillutkaan kun seuraavasta Alajärven reissusta. Ja olin jopa valmis muuttamaan sinne kun koulusta valmistun. Nyt mä haluisin matkustaa mummon luo Viitasaarelle niin, että mun ei tarviis matkustaa Äänekosken ohi. Ja miks tuntuu kurjalta tavata entinen poikaystävä sattumalta? (Toivottavasti ei tarvii) Ei siks, että olis ikävä tai että tulis ikävä, vaan siks, että se ihminen ei oo sama kun ennen. Se on kasvanut ja se on erilainen kun oli mun kanssa olessa. Se on parempi ja onnellisempi, mutta se ei ole sama. Tajunnut että en ole menettänyt siinä ihmisessä yhtään mitään. Mulla oli sen kanssa vaan paha olla.

Ja miksei musta enää tunnu samalta, kuin ensi kertaa suudellessa, ensi kertaa juopuessa, ensi kertaa tassiessa ja ensi kertaa onnellisena? Ja miksen pääse takas enää?
Ja miksi kasvan ihmisenä - tykkäsin siitä keskeneräisestäkin? Ja mikseivät kaikki ystävyydet kestä ikuisesti, ja mistä tiedän kestävätkö tämänhetkiset? Vaikka onneks ne perhoset pysyy mahassa pitkään sen uuden ihmisen kanssa. Se on mukava tunne. <3

**************************************************************

Ja miks ihmiset lupailee toisilleen kaikkea mutta sit kummiskaan enää muista niitä jälkeenpäin?!

Ja miks joku ystävä jonka on tavannu jo ala-aste aikoina alkaa seurustelemaan ja yht´äkkiä ei olekkaan enää aikaa nähä muita ystäviä? Mulle on ainakin ihan turha tulla vinkumaan ja itkemään JOS ero tulee, vaiks pahalt tuntuukin et yli kymmenen vuoden ystävyys kaatuu yhteen mieheen, että sen jälkeen ei ole enää aikaa tavata muita ystäviä.

Muutenkin ahistaa tällä hetkellä koko tää oma elämä, että ei oikeasti ole mitään positiivista sanottavaa.. kaikki menee juuri päinvastoin kuin ite haluaa ja ihan kypsä tähän kaikkeen.

Hassua tosiaan kuinka sitä rakentaakin suojamuurin ympärilleen, kulissin, jota pitää pitää pystyssä väkisinkin. Itselläni muuri on ruvennut halkeilemaan ja eilen se halkesi taas hiukan enemmän, raottaen tätä maailmaani. Pian aika alkaa loppumaan, aika jolloin yritän rikkoa tämän muurini ja puhua kaiken ulos. Kaiken kaikesta. Vaikka tällä hetkellä onkin olo, joka on varmaan silloinkin, että rakennan entistä tukevamman muurin sitä varten. Että en uskallakkaan. Ehkä unohdan senkin miten sanoja lausutaan. Pidän kulissia yllä.

Kun on rakentanut jotain niin voimakasta ympärilleen, muurin minkä läpi ei mikään menisi, niin uskaltaako sitä enää rikkoa, raaskiiko sitä? Sittenhän kaikki näkisivät sen muurin sisään. Olisi toisaalta sääli heittää hyvä muuri hukkaan, kun kaikki on vielä kesken, vaikka se onkin tehtävä. On vaikea hajottaa jotain kun on tottunut siihen ja kasvanut kiinni, tottunut elämään varjoissa että auringon valo satuttaa silmään paistaessaan, että väkisinkin pakoilee valoa. Pakoilee pääsyä vapauteen. Koska täällä pimeydessä olen turvassa, koska täällä tiedän kaiken, tässä maailmassa olen tottunut jo elämään, missä jokainen hymy on valhetta. Kun päivätkin menevät ohi humauksessa, ja tuntuu kuin eilinen ja muut päivät ovat olleet vain sumua, kuin tunnit menevät ohi huomaamatta kun ajatukset täyttää vain yksi ajatus, ei jaksa mennä mihinkään, tai nähdä ketään, kun päässä pyörii vain yksi asia mihin kiinnittää joka ikiset ajatukset. Maailma on usvainen, takaa sumuisten silmien..

Sinua ikävöiden. Ja sitä pientä joka loppu ennen ku kunnolla edes alkoikaan. :( Töissä sen tajuaa mitä itel ois voinu vähän ajan päästä olla <3 Ei niit voita mikään <3 Parhaimpia olentoja tän maapallon päällä <3 Saispa sen takas :(

Eilen oli vaihteeks maailman kauhein päivä ja ne muurit todellakin murtu ihan kokonaan taas vaihteeks tärkeimmän edessä. Ja koitti piristää mielialaani vaikka eikö kaikki äidit jotka OIKEESTI välittää tee niin? Vaikka ihanat sanat eivät pysyisikään mielessäni niin tuoreina kuin nyt, mutta yritän pitää ne jossain aivolohkossa, "Mira sä oot niin spesiaali et ei kukaan ole sun luotasi lähtemässä" sanat pysyvät muistissa ihanissa sanoissa, sekä myös päiväkirjassa. Oli ihanaa. Kiitos siitä! Tuntuu kyllä edelleen pahalta kaikki täällä.

Ja tosissani vihaan tätä kaupunkia ja olen suunnitellut lähteväni pois etelä-suomeen, mutta onko sielläkään hyvä olla? Tuskin! Ei ne ongelmat siel hävii päästä vaikka kuinka haluis. Tää on silti mun koti-kaupunki AINA ja mulla tulee olemaan ikuinen rakkaus-viha-suhde tätä kaupunkia kohtaan.



Little angel learned to fly
But she fell down, her wings were broken
Every day she dies insied
Can't close her eyes and shut it out
Little angel hear her cry
She's calling you, her heart is broken

Tiesitkö että joskus välitin,
mutta en enää.
Luulin että sinäkin välitit.
Tai niinhän sä välititkin mut eritavalla ku minä.
Ahdistaa ajatus siitä että pistin itse
kaiken mukaan mutta sinä vaan "leikit"
mutta en minä sinua syytä
oma vikani
omat tunteeni
kätkin ne
vaikka ei olisi pitänyt.

Satutko muistamaan, milloin rekisteröidyit gallerian käyttäjäksi? Tietokannan syövereistä löytyykin tieto! Päivämäärä oli 6.4.2004. Käyttäjänä olet ollut noin 2 vuotta ja 7 kuukautta. :)

jos mä oisin sun päivänsäde ni oisit sä mun männynkäpy? <3

Miks aina kaipaa sellasta, joka on ollut ja mennyt? En nyt puhu ihmissuhteista, tai niistäkin. Mutta miksei voi kulkea lapsuuden maisemissa ilman että rintaa puristaa ja on paha olla, menetetty viattomuus, sokea usko, lapsuuden ystävät ja turva. Ja miksi tuntuu kurjalta mennä uuteen työpaikkaan tai kouluun, vaikka on itse halunnut lähteä aikoinaan vanhasta vapaaehtoisesti ja myöhemmin pakosta? Siellä sit miettii ja muistelee, millasta vanhassa oli. Tai ei niinkään millaista vanhassa oli,vaan millanen elämä silloin oli.

Muistan ku alotin aikoinaan 5 vuotta sitten Steinerissa ja kaikki oli niin uutta. Sekin loppu jo 2 vuotta sitten. Sit tapasin sen uuden ihmisen jonka luulin olevan se oikee, mut olin väärässä. Vieläkin surettaa ja itkettää sen ihmisen menetys, mutta lohduttavaa on se, että näin on parempi. En oo varmaan koskaan ollu niin huonona kuin silloin. Muistan miten paha olla on joskus ollut. 2 vuotta Kauppiksessa, se tuo mieleen vaan kaikki surulliset ajat vaikka hyviäkin aikoja oli, mutta tuntuu että enemmän ollut vain niitä huonoja. Kauppiksen aikana mä myös muutin pois kotoa, joka ei mennyt niin kuin oisin halunnut. Nyt alkanut vasta omassa kodissa menemään niinkuin haluan. Enää ei ikävöi kotiin vaan osaa jo nauttia siitä omasta rauhasta. Vaikka välillä alkaa ahistaa mennä käymään äidin luona, kun siellä ei ole mitään mun omaa niin en kyllä edelleenkään tiedä mitä tapahtuu kun äitiä ei enää ole. <3 Tärkein vaikka sitä usein osoitakkaan sille. Mut se tietää.

Inhoon kaikkia isoja muutoksia, koska silloin siirrytään nykyhetkestä tulevaan ja eilinen jää muistoihin. Joskus inhoon kävellä niitä vanhoja reittejä. Ja on ollu aikaa, milloin oli tosi tosi tosi vaikeeta. Maannut vaan sängyssä ja itkenyt. Ja silti mulla on ikävä sitä miltä silloin tuntui - sentään tuntui!

Ja miks kaikki ystävyys suhteet ei kestä ikuisesti? Miks mä olen 10 vuotiaana tehnyt veri valoja ja haaveillut yhteisestä tulevaisuudesta, kun tänään en edes moikkaa sitä ihmistä kadulla?
Ja kertonut suurimmat salaisuudet ihmiselle, joka ei enään muista nimeäni 12 vuoden jälkeen.
Ja mä inhoon Äänekoskea ja Alajärveä, ihan tosi inhoon, vaikka vielä puoli vuotta en muusta haaveillutkaan kun seuraavasta Alajärven reissusta. Ja olin jopa valmis muuttamaan sinne kun koulusta valmistun. Nyt mä haluisin matkustaa mummon luo Viitasaarelle niin, että mun ei tarviis matkustaa Äänekosken ohi. Ja miks tuntuu kurjalta tavata entinen poikaystävä sattumalta? (Toivottavasti ei tarvii) Ei siks, että olis ikävä tai että tulis ikävä, vaan siks, että se ihminen ei oo sama kun ennen. Se on kasvanut ja se on erilainen kun oli mun kanssa olessa. Se on parempi ja onnellisempi, mutta se ei ole sama. Tajunnut että en ole menettänyt siinä ihmisessä yhtään mitään. Mulla oli sen kanssa vaan paha olla.

Ja miksei musta enää tunnu samalta, kuin ensi kertaa suudellessa, ensi kertaa juopuessa, ensi kertaa tassiessa ja ensi kertaa onnellisena? Ja miksen pääse takas enää?
Ja miksi kasvan ihmisenä - tykkäsin siitä keskeneräisestäkin? Ja mikseivät kaikki ystävyydet kestä ikuisesti, ja mistä tiedän kestävätkö tämänhetkiset? Vaikka onneks ne perhoset pysyy mahassa pitkään sen uuden ihmisen kanssa. Se on mukava tunne. <3 Mut se kun ikävöi toista ja itse elää siinä tilassa, että ei tiedä haluaako se toinen musta mitään?! Taidan olla ikisinkku. Ja mieheks hommaan koiran joskus.