Kaippa se elämä sitte tästä jatkuu, emmä ainakaa vielä oo kuollu. Mut vitun rasittavaa kuunnella shuffella winamppia ku kokoajan tulee piha ilman sadettajaa :<<
Elämä on liian lyhyt murehdittavaksi ja murheet on lÃian pieniä elettäväksi. Silti on vaan niin outoa mennä kylmään ja tyhjään sänkyyn. Ja herätä yöllä omaan hengitykseensä ja painajaisiin, ja huomata ettei se herääminen ollukkaa paras vaihtoehto. Apistuttaa. Huomenna lääkäriin kinumaan bentsoja, rupeen kyl itkemään jos ei tuu xanorit tai tenoxit, pitää kai vähä huijata lääkärisetää. Mut tästä on hyvä alkaa uudestaan, mä oon iso tyttö enkä enää itke.