Sä seurustelet, kaikki on aluks niin ihanaa, sitte sä huomaat että se tyyppi haisee, käyttää rumia kalsareita, juo liikaa, ei oo tarpeeks romanttinen jne.. sä heivaat sen ja ettit uuden, huomatakses vaan että siinä uudes on tasan yhtä paljo vikoja ja sitte sun tulee ikävä sitä entistä, kattokaa noi se oikeesti menee, ku kuuntelee teidän kaikkien, kavereiden, tuttujen ja tuntemattomien juttuja!
Ei ihminen oo koskaan täysin onnellinen, tai ehkä joskus, jos osaa olla helvetin optimisti. Mutta ku on optimisti, niin jos asiat kusee niin se masentaa. Jos ajattelee kaiken pessimistisesti, ei kiva tunnu enää kivalta, koska kokoajan tuntuu et kaikki menee kuitenki vituilleen, niin kannatta olla optimistinen pessimisti. Tietää et kaikki kusee, mut aattelee sen silti hyvältä kannalta.
joo mut mulla on aika tylsää ja mulle muistuu mieleen viime välipuisto ja sitte mulle tulee haikee olo, ku tulee mieleen kaikkia typerä juttuja, vaikka niinku esim. 9-luokan katastrofinen gaalailta, jonka takia mä sain jättiläismäisen ruusun. Mut ei oo aina todellisuus niin ruusuista ku se näyttää, ehkä olis parempi et joku mutsi pitäis mulle vieläki kotiintuloaikoja koska kukaa ei enää oo paimentaas mua et mitä teen ja vahtimas etten tee tyhmyyksiä.. ku aika kuluu, niin huomaa että kyllä ne ihmisetki muuttu ja mulle tuli yhtäkkiä sellanen kamala ajatus mieleen, et kukahan meidänki kaveripiiristä heittää ekana henkensä, tuntuu et välillä asiat menee silleen.. Onneks kuitenki kaikki tajuaa pitää huolen toisistaan, tai ainaki yrittää, tai ainaki yrittää tajuta. Mut tierättekö, ootte mulle niin rakkaita kaikki, kukaa teistä ei saa ikinä hylätä mua
joo mut taidan tästä painua pehkuihin, vaikka ei kyl väsytä yhtää ku aamulla pitää herätä värjään tää mun tucca.. joo ja kaikki joita oon joskus loukannu tai tehny jotain ilkeetä, olen todella pahoillani :< mulle tulee ihan mieleen ala-aste ku seukkasin paulin kans ja sit olin yhtä aikaa maken kans ja sitte pauli suuttu mulle paljo ja se ei suostunu sanoon edes mun nimeä ja se aina sanoa mua nimellä "kuka-stra" ja mulla oli siitä huono omatunto vuosia. On sitte kyllä pahempiaki tapahtunu ku ala-asteen alaxmunkaa-seurustelut, mut niitä en jaksa edes kirjottaa, mun pitää joskus henk.koht. pyytää siltä ihmiseltä anteeks, jos se vois joskus kuunnella mun anteekspyyntölässytyksen, mut mitä väliä periaattees sillon, tehty mitä tehty. Eikä se ihminen usko ikinä kuinka tärkeä se (vieläkin) on mulle. Vaikka kuinka huijais itteänsä, niin ei se rakkaus pakosta katoa, niin just SE rakkaus, johon mä en usko.
Kiitos pliis, nyt rakas päiväkirjani menen nukkumaan, ennenku mä rupeen ajatteleen liikaa ja sitte masennun ja YHHHYYYYYY.. no joo joo, mut mä en ny jaksa miettiä ku pää alkaa olla hajoamispistees. Öitä muffukat, huomenna lapualle