Ja sitte istuttiin tänään kympillä, minä Piia Heli ja niba (mira oli tylsä ja lähti kotiin), viinipullo kiersi ringis (oli muuten hyvää viiniä) mä muistin, kuinka se oli mun suurin haave 2-3vuotta sitte. Että mä saisin mennä kotiin koska mua huvittaa ja ottaa pullosta hörpyt eikä tarvis pelätä että äiti haistaa kun on juonu. Siinä istues oli pakko ajatella, että oonkohan mä ny yhtää onnellisempi. En ole, mutta eipä ainakaa tarvinnu kotona istua. Olis vaan kiva, jos äiti vaikka joku päivä suuttuis ku tuun kännis kotiin. Ei sitä enää kiinnosta, se on tottunu jo. Se on aika ollu kauheen ylihuolehtivainen ja tiukka, mutta vaikka se pakotti mut pitään ala-asteella toppahousuja ja pyöräilykypärää, vaikka mulla oli kotiintuloajat vielä vuosi sitte ja vaikka mä sain usein arestia, silti musta tuli tällänen. Mitä mä antaisinkaa et aikaa sais taaksepäin. Tai oikeestaan, mä en ehkä muuttais mitään, ei siitä olis hyötyä. Sitten mä olisin joku muu ja toivoisin aikaa taaksepäin. Ihminen tekee aina virheitä, ja ehkä niitä kuuluu miettiä, ja toivoa tekemättömiksi, muttei katua. Kaikesta oppii, hyvästä ja pahasta.
Mut on mulla silti aika huono omatunto, kun yks ihminen sano mulle että oon pilannu sen elämän. Ihan kiva, mä näköjään teen kaikista nistejä ja alkoholisteja. Voinko mäki sitte syyttä jotain, jonka takia musta tuli tällänen? Pakko ottaa vaan vastuu ittestään, turha muiden niskoille sysätä kaikkea. Ei voi syyttää äiti, isiä, pikkuveljeä, kavereita(vaikka jotkut on joskus kusipäitä ollukki),exiä, opettajia, ei ketään. Koska jokainen meistä on virheitä tehny, mutta silti aina kaikki on ollu mulle ihania ja tärkeitä, tehny parhaansa. Ei auta ei.
Kiitos kaikki kaverit, ilman teitä ei jaksais!
Niba Laura Heli Piia Mira Kiitos Sekola muuten äskesistä hyvistä neuvoista. Olet tärkeä
"..meidän piti mennä naimisiin ja mulla piti olla musta hääpuku..."