IRC-Galleria

juu siis perjantaina iltana oli tarkoitus lähteä tanssimaan, mutta sattuneesta syystä meni fiilikset ja jäin kotiin roikkumaan. puhuin paskaa kavereiden kanssa, katsoin leffan ja latailin musiikkia....tylsää...no siinä sitten eräs kaverini oli koko illan viestitellyt ja kysyi yhden aikaan olenko nukkumassa ja vastasin, että en. siinä välissä lähetti toisen viestin johon en kerinnyt vastaamaan ja sitten tulee taas sama kysymys, että olenko nukkumassa ja alan kirjoittaa vastausta, niin eikö tämä henkilö jo sitten soita ja kysy olenko hereillä, minähän tosi usein siis vastailen unissani tekstiviesteihin...kaipaa yöpaikkaa ja lupaan sellaisen. sanoo olevansa 5n minuutin päästä alaovella ja heittelevänsä sitten kiviä, kun pitää tulla alaovi avaamaan.

no eipä ala kaveria kuulumaan ja laitan jo toisen leffan pyörimään pysyäkseni hereillä. viisi minuuttia on venynyt tunniksi ja kuulen ulkoa epämääräistä meteliä ja arvelen sen olevan kaverini, joten talsin alaovelle, huomatakseni, että kaverini on kiivennyt alakerran naapurini avoimesta
ikkunasta sisään asuntoon...mikä on aivan loistava tilanne hänen asemassaan...onneksi kämppä on kuitenkin tyhjä, eipähän tarvitse kaverin selitellä virkavallalle apinointiaan. kaverinikin tulee sitten lopulta minun kämppääni ja kertoo hukanneensa puhelimensa ja kertoo, että muisti minun asuvan ykköskerroksessa, no enpä asu. oli heitellyt siis niitä pikkukiviä väärään ikkunaan ja kun en ollut siihen ymmärrettävästä syystä havahtunut, niin oli todennut, että ikkuna on auki, kiipeämpä sisään.

no sitten koitetaan nukkua, en saa unta. nukun koko yönä ehkä kolme tuntia. aamulla koitetaan sitten soitella kaverin kännykkään, tuloksetta. ollaan lähdössä koiran kanssa lenkille kun kaveri toteaa, että missäs mun kengät on. ne löytyvät rapusta, alakerrasta. etsitään ikkunan alta kännyä, ei näy, ei kuulu. tullaan lenkiltä ja viedään koira takaisin sisään ja olen luvannut heittää kaverin kotiinsa. noh, kappas kummaa, ferrari ei lähde käyntiin, kiva...töihin tarvis kuitenkin päästä seitsemäntoista kilsan päähän. soittelen läpi kavereita jotka omaavat sellaisen ylellisyyden kuin auto...ylläripylläri, kukaan ei ole ajokunnossa la-iltapäivänä ja nekin jotka mahdollisesti olisivat eivät vastaa, tai ovat muuten kiinni. kaveri käy kysymässä naapuriltani lisävirtaa autooni ja miehellä on jopa kaapelit mukana, mutta ferrari ei inahdakaan. mietitään mitä tehdään ja jatkan soittelua...turhaan. soitan pomolle, että tulen myöhästymään töistä, koska autoni ei lähde käyntiin, pomo kiroaa minulle pää punaisena, eikä ilmeiseti tajua minun kiroavan hänelle samalla mitalla takaisin. kaveri toteaa, että ei tämä enää voi ainakaan tästä paheta ja päätetään, että otamme taksin kaverin luo ja lainaan hänen autoaan. yllättäen päästessämme taksitolpalle, se on tyhjä, vaikka yleensä siinä seisoo vähintään yksi taksi. jossain vaiheessa on alkanut satamaan ja siinä sitten odotellaan taksia sateessa about kymmenen minuuttia ja keretään jo soittamaan uudestaan taksikeskukseenkin, kun taksi viimein saapuu, kiipeämme kosteina ja vittuuntuneina taksiin. oli kuulemma tullut kalevasta...

otan sitten kaverini auton lainaan, ison volvon jota en ole koskaan ennen ajanut, panikoin koko matkan ylöjärvelle, että mitä jos jotain sattuu. olen tottunut ajelemaan vain pienillä autoilla, en farmarivolvoilla. saavun viimein töihin, täristen ja näyttäen uitetulta koiralta. pomo ei edes moikkaa. työpäivä menee jotenkuten. kotiintulon koittaessa pysähdyn tankkaamaan ja en keksi bensatankin avausmekanismia, joten kysyn sitä samalla asemalla tankkaavalta nuorelta mieheltä, joka saa sen tietysti auki leikiten, totean olevani blondi ja todennäköisesti punastun mukavasti. jatkan matkaa edelleen elossa ja pääsen viimein määränpäähäni ja kaverini toteaa potevansa morkkista ja heittää minut kotiin. päivä on viimein ohi!

nyt tarvitsisi keksiä joku joka osaa vaihtaa autooni akun ja keksiä miten ensinnäkin saan sen akun minun autoni luo vanhempieni varastosta tänne. hakisinko sen kenties bussilla? olisi siinä kanssamatkustajilla ainakin jutun juurta keskenään...