2.4. klo 3.40 minusta tuli isä. Kaikki, jotka tietävät, miltä ensi rakastuminen tuntuu, kuvitelkaapa seuraavaa: koe sama tunne yhdessä rymäyksessä, joka vain syvenee tunnista toiseen. Semmoinen kahden ja puolen kilon nyytti makaa sylissäsi ja haluat suojella sitä kaikilta maailman möröiltä, vaikka itselta irtoaisi pää siinä rytäkässä.
Ajattelin kirjottaa muutaman sanan tämän viikon etenemisestä, kun nyt sattui sopiva väli kirjoittaa. Pitää jatkaa myöhemmin, jos jää kesken.
Sunnuntai-ilta: Kaveri oli tullut auttamaan tietokonehommissa kotona, kun Katri ilmoitti, että voimakas ja kipeä supistus iski. Puolen tunnin verran tilanteen etenemistä seurattuamme totesimme, että ehkä olisi parasta kattoa tietokonehommia joskus toiste. Kello oli silloin kahdeksan. Hetken aikaa tilanne oli melko hektinen, kun Katri oli hieman säikähtäneenä voimakkaan supistuksen takia ja televisiossa Marco Bjurström huusi pesuaineäänellään naminamijuttuja. Tilanne rauhoittui normaaliksi sammuttamalla Bjurström. :)
Kymmenen aikaan totesimme, että supistukset ovat muuttuneet säännölliseksi ja soitimme sairaalaan. Sieltä kehottivat tarkkailemaan tilannetta ja ottamaan yhteyttä, jos supistukset vielä jatkuvat. Noin puolen kahdentoista aikoihin uusi soitto, ja lähtölupa tuli. Yllättävää kyllä, Bjurströmin sammuttamisen jälkeen tilanne ei äitynyt missään vaiheessa hektiseksi ja sairaalaan siirtyminen hoitui hetkeä myöhemmin asiallisen ripeästi, hyödyntäen vain noin 50% VR6- golfin tehovarastosta, keskinopeuden pysytellessä reilusti alle 120km/h:n.
Kello 00.10 olimme sairaalassa kätilön juttusilla, joka laittoi supistuksia mittaavat anturit Katrin masun päälle. Niiden antamista käyristä ja kohdunsuun aukeamisesta neljällä sentillä voitiin päätellä, että synnytys oli käynnistynyt. Siirryimme synnytyshuoneeseen kello 00.55
(Pitää jatkaa iltapäivällä lisää, kohta pitää mennä ruokkimaan pikkuista)