Lapsen itku on kehittynyt evoluutiossa sellaiseksi, että se antaa suurimman vasteen vanhemman hoivavaistossa. Jos näin ei olisi käynyt, lapset olisivat jääneet huonolle hoidolle ja ko. geenilinja olisi hävinnyt itsestään. Voidaankin olettaa, että oman lapsen hysteerinen itku on yksi suurimmista stressin aiheuttajista. Mistä pääsenkin aiheeseen:
1) Nälkäisten sääskien syömäksi joutuminen stressaa kohtuullisen pahasti, varsinkin jos kätesi eivät ole vapaana.
2) Ilonan hysteeriseksi muuttuva itku stressaa erittäin pahasti.
3) Juostessa hien valuminen silmiin ärsyttää, jos molemmat kädet ovat varattuja eikä silmiä pysty pyyhkimään.
Äskettäin olikin seuraava tilanne:
Ollessamme sääskiparven ympäröimänä kävelylenkillä kahden kilometrin päässä kotoa Ilonalla iski hirmuinen nälkä. Siitä aiheutui sellainen huuto, että oli järkevintä lähteä juoksemaan vaunujen kanssa kotiin niin lujaa kuin jaksoi. Samassa yhteydessä tulikin sitten niin kuuma, että silmät olivat hikeä täynnä.
Nyt tyttö öhisee masu täynnä ja tyytyväisenä tuossa olalla. Taisi olla juoksemisen arvoista.